27.6.2014

SALO HORSE SHOW 2014 KUVINA


 Moikka!
Minulla oli Bellan kanssa torstaina ensimmäiset yhteiset kisat. Hyppäsin 100cm ja 110cm luokat.
Radat olivat helppoja ja järkevästi suunniteltuja. Metristä en kirjoita enempää, sillä ratsastin sen niin huonosti. Poistin videotkin radalta.




VOIIII EIII
110cm verkassa ratsastin Bellaa agressiivisesti pohkeen eteen ja otin kiinni. Mia sanoi, että Bella pitää saada sileällä tarpeeksi sähäkäksi. Verkassa emme hypänneet paljoa, mutta kiinnitimme sitäkin enemmän huomiota pohkeen edessä olemiseen.
Radalla valmistautuessani ratsastin taas voimakkaasti Bellaa eteen ja kiinni. Aloitin radan hyvässä rytmissä. Ensimmäinen este oli oikeasta kierroksesta vasempaan oleva okseri. Toinen este oli pysty, jolta oli lyhyet seitsemän laukkaa okserille. Neljäs este oli pysty, jolta ratsastettiin kaareva tie okserille ja suunta vaihtui oikeaan. Tarkoituksena oli mennä uralle asti, mutta katsoin liikaa oikealle ja hyppy suuntautui hieman sisälle. Minulle tuli aika kiire kääntää seuraavalle pystylle, jolta oli lyhyet viisi laukkaa sarjalle. Kahdeksas este oli pysty, joka tuli aika nopeasti kaarteesta. Pystyltä jatkettiin kaarevalla linjalla okserille. Viimeinen este oli yksittäinen pysty pitkällä sivulla.










Rata sujui nopeasti ja olin neljäs. Bella oli tosi hieno ja hoiti homman kotiin!






MIKÄ OLI MIELESTÄSI PARAS KUVA?
MITEN TEILLÄ MENI ENSIMMÄISET KILPAILUT RATSASTUSKOULUSSA TAI OMAN HEVOSEN KANSSA?
SUJUUKO TEILLÄ YLEENSÄ ENSIMMÄINEN VAI TOINEN RATA PAREMMIN?
MILLOIN TEILLÄ ON SEURAAVAT KISAT?




27 kommenttia :

  1. saa hyvin selon siitä millainen bloggaaja on kyseessä kun ei julkasise niitä pieniä epäonnistumisiaan..no kukin tavallaa...
    ja eikö tuo ole aivan uusi hevonen sinulla ja heti kisoissa? en ymmärrä. antasit hevosen rauhassa tottua uuteen kotiinsa ja RATSASTAJAANSA ja sinä hevoseen...
    onnea kuitenkin sijoituksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en aio katsoa sitä metrin rataa enää, sillä katson miten pitää ratsastaa. Tiedän miten ei pidä, joten pysyn suunnitelmassani.
      Ja Bella on ollut MPllä jo aika monta vuotta, joten eiköhän se ole tottunut jo ihan tarpeeksi. Valmentajan mielestä olin täysin valmis menemään kisoihin, joten hysspyss.
      Mitenkä meinasit, kun jotkut ratsastajat eivät ole ratsastaneet ennen kilpailuja kuin kerran uudella hevosella? Älä viitsi naurattaa :)

      Poista
    2. Ja lisäksi Bella on täysin kisakunnossa joten miksi jäädä paikoilleen ;)

      Poista
    3. olen samaa mieltä Rosan kanssa! Jos on terve hevonen ja on ostanut sen KILPAILU KÄYTTÖÖN niin miksi pitäisi jäädä odottelemaan ;)

      Poista
  2. Onko sulla vielä kaupan ruskeat chapsit? :)

    VastaaPoista
  3. Jee hyvä te ❤️ Aikamoinen hovikuvaajakin ollu matkassa mukana muutes ;)

    VastaaPoista
  4. liian kivoja kuvia, jotta niistä pystyisi yhden parhaan valitsemaan! :) Onnea sijoituksesta, jos pystyy niin kannattaa ainakin kokeilla säästää ne huonot ja kamalilta tuntuvat videot, laittaa youtubeen vaikka piilotetuiksi eikä katsoa niitä itse. Pitkän ajan päästä kun niitä sitten katsoo, voi vain hymyillä ja huomata missä on menty eteenpäin! :) Älä välitä näistä anonyymeistä, hieno pari olette Bellan kanssa.
    Itsellä oli ratsastuskoulussa ensimmäiset estekisani tai kisat ylipäätään, menin puomiluokan ja olin ratsastanut puolisen vuotta. Tipuin verryttelyssä 3 kertaa kun hevonen pukitti ja riehui, veti rodeota ympäri maneesia :D Radalla kuitenkin käyttäytyi hienosti, 4 virhepistettä tosin tuli kun pääsin viisaana käänää voltille kun tuli huono tie esteelle :D Sen jälkeen käynyt monissa kisoissa, enää en tiedä oliko nämä kisat nyt sitten tässä, kun esteillä oon alkanut jännittämään ja jotain pelkäämään vaikka rakastan hyppäämistä. Mutta tsemppiä sinulle ja Bellalle, pääsette varmasti vielä pitkälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja minulla on yksi video tallessa mutta en aio katsoa sitä piiiiiiiitkään aikaan. Ja vaikka olenkin nyt niin huono bloggaaja niin se on minun päätettävissä mitä haluan itse laittaa.

      Hahah :D kiitos!

      Poista
  5. Kaikki kuvat tosi hienoja! hienon näköistä menoa! :)

    VastaaPoista
  6. oikein kiva postaus. Olette Bellan kanssa hyvä pari! Onnea seuraavin kisoihin!

    VastaaPoista
  7. Tulin ekois kisois tokaks. Ja en tiiä millo seuraavat kisat, varmaa vast syksyl;/

    VastaaPoista
  8. Hei! Laitoinkin sulle jos sähköpostia, mutta ajattelin, että näin saa vastauksen nopeammin. :) Eli onko tuo Horzen tummansininen kisatakki mennyt jo? Jos ei niin ois kiva saada kuvia! :)

    Onnea hyvin menneistä kisoista!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummansininen kisatakki on mennyt jo :)

      Kiitos paljon!

      Poista
  9. Hienosti meni ainakin toi 110cm! :) Ekat kisat mun omalla hevosella oli 6 päivää sen tulon jälkeen, ne oli koulukisat ja mentiin pari helppoa luokkaa, joista tuloksena toinen sija ja voitto :D

    VastaaPoista
  10. Kaikki kuvat hyviä :)!! Itelläni kun kisaan kansallista koulua niin mun ponilla yleensä se toka rata parempi :D mutta esteillä ei nii väliäxd seuraavaks mulla Kajaanin kansalliset!:)

    VastaaPoista
  11. Kiva kattoa, kun hymyilet melkein jokaisessa kuvassa!:D

    VastaaPoista
  12. Onks hepallas vähän liian pitkä kuolain? katoin että se tulee aika paljon suusta ulos vaikka et pitäiskään ohjasta kiinni. mutta onnittelut kisoista!

    VastaaPoista
  13. Tosi kivoja kuvia ja muutenkin kiva blogi! :)käy katsomassa mun blogi jos yhtään kiinnostaa!;) http://peppijaponit.blogspot.com

    VastaaPoista