8.6.2015

Millaista täällä on?

Heippa! Olen ollut nyt pari päivää täällä Karilla. Valmentautumisesta ei tässä vaiheessa tule mitään, sillä Bella huilasi koko viime viikon. Tänään olin ensimmäistä kertaa selässä ja pääsin jo vähän ravailemaan. Bella oli aika jäykkä vasemmasta lavasta, mutta parani tosi paljon loppuun.


Bellalla ei löytynyt mitään muuta vikaa, kuin kengitys oli tehty päin honkia... Kävelyä Bella sai muutaman päivän lisää siksi, koska rokotimme sen siinä samassa hytäkässä. Kilpahevoset pitää rokottaa 6 kuukauden välein. Me olemme rokottaneet viimeksi 3 kuukautta sitten. Rokotimme Bellan nyt, jotta pääsemme Lempäälän tallin rokotusrytmiin. LRK:lla hevoset rokotetaan juhannuksena ja jouluna.  Seuraava rokotus on siis vasta jouluna.  Rokotuksista kannattaa muuten huolehtia tarkkaan, sillä rokotusohjelman uusiminen on oma hommansa. Rokotusväli pitää olla plus miinus 21 päivää.

Minä ja Cassio 

Sitten oikeisiin asioihin: Torstaina heräsin 10 aikoihin. Kun olin tehnyt aamutoimeni, lähdin talliin. Vähän ajan kuluttua Cassio laitettiin valmiiksi ja lähdin ratsastamaan. Cassio on iso ja massiivinen FWB -ruuna. Cassio on Minnan ja Karin oma kasvatti, joka on kilpaillut 130cm luokkia. Bellaan verrattuna Cassio oli leveä ja paikoitellen laiskahko, mutta silti miellyttävä.  Ruuna pelkäsi viereisellä pellolla sijaitsevia lampaita, mutta pääsi kutakuinkin niistä yli.  Aluksi tein käynnissä taivutuksia, suunnanvaihtoja, avotaivutuksia ja hyvää tuntumaa. Ravissa aikalailla samaa. Liikkeet olivat jumalattoman isot! Laukassa työskentelin aluksi kevyessä istunnassa, mutta myöhemmin perusistunnassa. Tein laukanvaihtoja, ympyröitä taivuttaen sekä temmonvaihteluita. 

Myöhemmin tänne tuli uusi hevonen ja sitä irtohypytettiin. Samalla Minna hypytti omia nuoriaan. Tämän jälkeen minä lähdin polkemaan pyörällä Kosken kylälle kauppaan. Matkaa oli ainakin 6 kilometriä suuntaansa.  Illalla olin vain koneella & kävelyttänyt Bellaa. 



Viikonloppuna tosiaan meni vähän lujaa.. :D 


Perjantaina heräsin taas 10 aikoihin ja Kari vei minut kello 13 aikoihin Loimaalle juna-asemalle. Menin Loimaalta Jyväskylään junalla ja isäni haki minut sieltä kotiin. Viikonlopun vietin kotona kavereiden kanssa hengaillen. 
Täällä Koskella on ollut ihan mukavaa, vaikkakin harmittaa, kun Bellalla ei pääse treenaamaan.  Olen virittelemässä hiukan erikoisempia postauksia, mutta jos jollain on jotain ideaa, niin heittäkää kommentteihin! 


 Miten sinun viikonloppusi sujui? Olitko kisoissa / katsomassa kisoja?
kommentti kommentista 


9 kommenttia :

  1. Tee vaikka My Day video...:D Äh, mulla on aina ongelmana kun en keksi mitään kivaa aihetta josta kirjoittaa.

    VastaaPoista
  2. Kyllähä mää taisin olla kisoissa ;)))))) ja meilläki on ollu noita kengitys juttuja joskus... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Batella oli sillon mun aikana puolen vuoden ongelmat :I

      Poista
  3. Hevoset rokotetaan kerran vuodessa:D? Jos ohjelma uusitaan niin ensin 21 päivää- 3 kk uusi rokotus ja kolmas puolen vuoden sisään jonka jälkeen kerran vuoteen:D ei millään pahalla mutta meillä on pariin kertaa aloitettu uusiks rokotusohjelma ja käyty tarkkaan säännöt:D

    VastaaPoista
  4. Niin, jos ohjelma uusitaan, mutta me ei uusittu ohjelmaa :D :D :D
    En muista FEIn sääntöjä nyt ulkoa, mutta mikäli rokotetaan kv -ohjelman mukaan niin rokotusväli on puoli vuotta. Nää asiat on viimeksi tarkistettu viikko sitten... :D :D

    VastaaPoista
  5. Kiva että oot viihtynyt! Ja joo kansallisia luokkia kisaavat hevoset tulee olla rokotettu puolen vuoden välein :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä et viihdyt siellä!
    Olin kisoissa juu ja viikonloppu oli oikein onnistunut:) Harmi kun et päässy Finnderbyyn, olis ollu kiva nähä teiät taas livenä!

    VastaaPoista