25.1.2016

Kavalettitreeniä


Heippa! Tänään pääsin koulusta puoli kaksi ja kävin syömässä, jonka jälkeen säntäsin tallille. Ratsastin Santerin ja Apen.

Ensin menin Santerin. Menin Santerilla gägillä, mutta tulevina päivinä menen ihan normaalilla kolmipalalla. Omistaja sanoi, että hevonen voi olla vähän hidas ja pohkeen takana gägillä, joten kokeilen ihan normaalia kuolainta.
Tänään menin aika pitkillä ohjilla, kiinnitin vain omaan ratsastukseen huomiota. Etenkin käsiin.

Alussa tein kauan töitä käynnissä, taivutellen ja väistätellen. Santeri tuntui tosi hyvältä. Ravissa menin aika pitkillä ohjilla ja aika matalalla ja pitkällä kaulalla.
Myöhemmin työskentelin Santeria jalalla kohti ohjaa kootummin ja lyhyemmällä kaulalla.
Videolla kaikki on tosi lyhyesti, pahoittelut siitä.

Laukkatyöskentelyn jälkeen tein ympyrällä pientä kavalettia molempiin suuntiin. Oikeasta kierroksesta jatkoin vielä pienen ristikon.

Videolta näkee paremmin, mutta ravi- ja laukkatyöskentely on jäänyt pois. Katselkaahan siitä. :)

Viimeisenä menin Apen. Appe on todella iso hevonen, kuten viime postauksessa kerroin. Mielestäni saan sen aika hyvin ratsastettua läpi, mutta hevosen liikkeet ovat niin isot, että istun kuin perunasäkki siellä. :D
Tykkään itse Apesta tosi paljon, se on niin hellyyttä rakastava. <3
Appe on myös äidin suosikki!

Tein Apella myös kavalettia. Sitten Kullo piti pienimuotoista treeniä, kun hyppäpsin ristikkoa ja pientä pystyä.


Kommentti kommentista, linkkaathan blogisi! 
Mitä mieltä olit?
Kuinka useasti harjoittelet kavaletteja?
Mikä on hevosesi säkäkorkeus?

10 kommenttia :

  1. Kiva postaus, ja varsinki noi videot! :) Mä en oman heppaseni kanssa oikein koskaan mennä kavaletteja, koska ensinnäkään ei ole sellaisia tarvikkeita,joista niitä saisi tehtyä! Mutta ehkä aavistuksen kavaletteja isommat ristikot ja pystyt hoitaa asiansa ihan tarpeeksi hyvin? :) Noita videoita oli mukava katsella, tosi hyvin ratsastat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Jep, joskus on enemmän hyötyä pienistä ja haastavimmista harjoituksista kuin aina isoista. :)

      Poista
  2. romppujaponit.blogspot.fi harjoittelen kavaletteja aika paljon, koska mulla on nuori poni ja sen tasapino ei oo vielä niin hyvä, niin siks. Mun ponin säkä on 148cm :)

    VastaaPoista
  3. Videot on kyllä kiva lisä postauksissa! :) Normaalisti hyppään valmennuksessa ponini kanssa kerran viikossa, lisäksi kotona toisen kerran kavaletteja. Mulla on neljä omaa ponia, kisaponin säkä 139.5cm, lisäksi myös 125cm, 143cm ja 95cm korkuisia löytyy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni! Kavaletit ja puomit eivät kuluta hevosta, auttaa vaan hevosta että ratsastajaa! :)

      Poista
  4. Blogisi on ihanan mielenkiintoinen, kun täällä pörrää useammastakin hevosesta videoita ja kuvia. Videot ovat aina plussaa postauksille. Tällä hetkellä lähdemme treenaamme taas ponini kanssa kohti isompia luokkia, mutta ensin pitää hioa taas pikkuvirheet kavaleteilla ja pienemmillä esteillä pois. Joten olemme käyneet valvovan silmän alla hyppäämässä, eli valmennuksissa. Ponini säkäkorkeus on vähän päälle 140cm. :-)

    - Janina / www.janina-alexandra.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Mitä enemmän videoita, sen parempi! Hyvältä näyttää! :)

    VastaaPoista
  6. Haha, mun hevonen on n. 155 cm korkea, talvella vieläpä niin karvanen pää että poniksi sitä lähinnä luullaan xd Mennään kavaletteja ja puomeja aika usein, viimeksi eilen. Ovathan ne tehokkaita niin ratsastajalle kuin hevosellekkin! :)
    http://teamfenomen.blogspot.fi/

    VastaaPoista