3.4.2014

Ja taas estevalmennusta!

Typerää, että postauksia tulee vain estevalmennuksista..Minulla oli yksi viikko postaustaukoa TET -jakson vuoksi. Postauksiin sen verran, että lähiaikoina kuvaan varustepostauksia, ehkä jo ensimmäisen tänä viikonloppuna mikäli aikaa on.

Minulla oli tuttuun tapaan eilen, keskiviikkona Mian hyppytreenit.
Verkkaaminen aloitettiin puomeilla, joista kaksi ensimmäistä tultiin ravissa ja ennen toisia puomia nostettiin laukka. Myöhemmin joka toisella kerralla nostettiin vasen- ja joka toisella oikea laukka. Baten laukka tuntui paljon paremmalta hackamoren kanssa. 
Kavalettitehtävänä oli pysäyttää linjan välissä. Alussa tämä oli aika haastavaa, sillä hackamoren kanssa kääntyminen ja jarruttaminen on vaikeampaa.
Verkkahypyt otettin pienillä esteillä, jonka jälkeen hypättiin lämmittelyrata.



Ensimmäinen rata ei sujunut oikein putkeen. Koko tunnin ajan minä "istuin puomeja alas", eli se tarkoittaa, että tulin hypystä pystyyn liian nopeasti. Istuntani oli taas kerran todella hirveä. Ehkä se siitä.
Toinen rata oli hiukan parempi kun löysin oikean rytmin. Radan esteet olivat kuitenkin tosi pieniä, mutta kuitenkin 120cm tasolla.



Tämä hackamore -kuolaintyyppi on minulle vähän vieras.. Onko teillä ikinä ollut hevosella hackamorea? Jos on niin onko teillä ollut mitään ongemia vai onko toiminut ihan perus? :)

7 kommenttia :

  1. Kuinka paljon tiedät Baten elämästä ennen elämää kanssasi? Onko Bate kilpaillut, ja millä tasolla enne sinua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran tiedän, että Bate on tullut 5 vuotiaana Hollannista Oliver Karmalle. Bate on kilpaillut 110cm luokkia. En tiedä 120cm luokista, mutta kymppiä ainakin mennyt.

      Poista
  2. Mulla oli käytössä yhden kauden ajan hakkikset entisella hepalla ja ne tuntuivat aluksi toimivan tosi hyvin ja sain hevosen paremmin kontrolliin. Kuitenkin jossain vaiheessa ongelmaksi tuli se, että hevonen rullasi niillä liikaa, enkä saanut sen nuppia enää kunnolla ylös ennen estettä. Myös kuolaimen "hitaus" radalla oli yksi syy miksi sitten vaihdettiin siitä pois. Veikkaan että tuokin kuolain toimii aika hevoskohtaisesti, mutta tällaisia kokemuksia meillä :)

    VastaaPoista
  3. Mulla oli edellisellä hepalla käytössä yhden kauden ajan hakkikset. Ensin ne tuntui toimivan hyvin ja sain paremmin kontrollia, mutta jossain vaiheessa hevonen alkoi rullaamaan sen verran, etten saanut kunnolla sen nuppia enää ylös ennen estettä. Lisäksi kuolaimen "hitaus" radalla oli yksi syy miksi sitten vaihdettiin siitä pois. Tällaisia kokemuksia meillä, mutta tuokin kuolain varmaan toimii hyvin hevoskohtaisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :( no olen kyllä huomannut Batellakin, että toisena kilpailupäivänä hakkis ei ole enää niin hyvä. Voi se toki johtua ratsastajastakin. Täytyy vaikka tehdä jatkossa niin, että verkkaa sileenverkan kisoissa kuolaimella ja sitten äkkiä vaihtaa :D

      Poista
  4. Kiva blogi! Ja oot hyvä ratsastaja!

    www.hevoseeet.blogspot.fi -tervetuloa seuraamaan 15 vuotiaan poniratsastajan elämää, joka kilpailee kansallisella tasolla kouluratsastusta Carlotta III nimisen ponin kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun tykkäät! :)
      Olen jo sun lukijasi ;)

      Poista