9.4.2014

Kuvapainotteinen postaus viikonlopulta!

"Junioriluokassa jaettiin myös kolme erikoispalkintoa lahjakkaille tulevaisuuden lupauksille. Palkinnon saajiksi nousivat Miisa Pulkkanen, Petteri Paananen Oulusta sekä renkolaista Team MP Ridersia edustava Rosanne Rautiainen. Valintaperusteina olivat ratsastajan urheilullisuus, tasapaino, kyky ennakoida sekä tulkita hevosen reaktioita ja toimia tilanteissa oikein."

Heippa!
Nyt siis on luvassa PALJON kuvia perjantailta.
Ratsastin siis perjantaina ensin Baten ja seuraavana Körmyn. Kokeilin Körmylle uutta kuolainta. Paksua kuminivelkuolainta. Se toimii superhyvin!


















Körmy jäi vetämään kuolaimesta. Jos joku ei hoksannut :) Eli en anna hevosen itse päättää milloin vedetään, pidin vastaan niin kauan ennen kuin se hellitti ja laski päänsä takaisin alas. 





Lauantaina ennen kilpailuja ratsastin Körmyn. Körmy oli taas todella hyvä! Harjoittelin avoja ja pohkeenväistöjä. Ne onnistuvat jo paljon paremmin. Saattaa näyttää, että kuvat ovat samalta päivältä. Minulla oli vain samat ratsastusvaatteet. Körmylle tosin vaihtu pintelit jalkoihin ;)





Sitten vielä asiaan:

BANNERIKISA pyörii edelleen, vielä pari päivää aikaa tehdä. Palkintona on hieno kisapaita, joten kaikki ilmottautumaan sähköpostiini  rosanne.99@windowslive.com
TÄSSÄ (linkki) siihen postaukseen, jossa tarkempia tietoja.

10 kommenttia :

  1. tosi kivoi kuvii ! (:

    animaaal.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Millon suljet bannerikilpailun, että kerkeenkö jos teen tänään / huomenna ? :)

    ohjastuntumalla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Vitsi kivan näkösiä heppoja, menitte muuten baten kans hienosti sunnuntaina, kiellosta huolimatta ! :)
    Kävin osallistumassa bannerikilpailuun !

    VastaaPoista