7.4.2014

Tampereen Hevoset Messut 2014!!

Heippa!

En nyt kerro viikonlopun muusta toiminnasta enempää, sillä siitä lisää huomenna blogissa.
Nyt kirjoittelen siis heppamessuista, jotka olivat Tampereen messukeskuksessa viime viikonloppuna lauantaina sekä sunnuntaina.

Lauantaina olimme messukeskuksessa paria tuntia ennen luokan alkua. Kiertelin tunnin verran, jonka jälkeen lähdin laittamaan Batea valmiiksi. Verkassa B oli todella miellyttävä ratsastaa ja toimi juuri niin kuin pitikin. Verryttely oli todella pieni ja siellä oli paljon ratsukoita kerralla. Onneksi meillä oli sitten pienen ympyrän kokoinen alue ravata ja laukata. Kun lähdimme radalle, portilla Batea alkoi jännittämään. Ovi oli kapea ja heti näkyi suuri ja meluisa katsomo. Bate temppuili hetken, mutta päätin taluttaa sen sisään.
Radalla sai hypätä kerran pystyn. Hyppäsin ja vein hevosen tarkoituksella huonoon paikkaan, jotta se tiputtaa. Kuten varmaan huomasitte, että suuri osa ratsastajista teki näin.
Rata alkoi kumminkin hyvin. Forsten sanoi, että rata oli teknisesti haastava. Vaikein kohta mielestäni oli päästä 5. esteeltä tiukalla käännöksellä 6. okserille.
Viimeisellä esteellä ratsastin paikan aivan liian kauaksi ja puomi putosi. Bate oli kumminkin kiltti ja hyppäsi niinkin kaukaa!
Tuloksena 4vp ja olin sijalla 10. Luokan lisäksi minut palkittiin Future Talent palkinnolla. Eli Forsten palkitsi kolme tulevaisuuden lupausta. Minä, Miisa sekä Petteri.
Palkinnoksi tuli viikon valmennusleiri Forsteneiden Evitsgokiin ilmaiseksi sekä viikonlopun kilpailut! TÄSSÄ linkki heidän sivuilleen.








Sunnuntaina pääsimme radalle jo hyvin kahteen otteeseen. Radalle vain tuli kauhea paine kun kaikki taputti ja huusi niin Bate oli aika jäykkä aloittaa rata. Yleensä pyrin aloittamaan radan rennosti.. Ja rata eteni todella hitaasti. 3. esteelle meinasin tippua sitten ihan kunnolla, sillä paikka oli taas todella kaukana. Otin kuitenkin hevosen päästä kiinni, liuin kaulalle ja takaisin selkään ja menoksi. Seuraava kielto tuli kuitenkin toiseksi viimeselle esteelle, sillä paikka oli taas liian kaukana.

Noh, tämä ei ollut kilpailu vaan show. Ja nämä kilpailut olivat valmentajani mukaan minulle välietappi isompia kisoja varten.


Areenalla oli kumminkin todella hieno fiilis ratsastaa kun yleisö oli mukana, kiitos teille! ♥
Horse Show:hun järjestetään tätä samaa luokkaa, jossa samat parit hyppäisivät uudestaan. Kivaa!





Korvahuputkin Bonaparte heitti pois ja samalla ruusukkeet perässä!


 Kunniakierros ja Bate innostu ekaa kertaa oikeen kunnolla :D se hirnu ja leikki olevansa villihevonen!




Kuvia oli tällä kerralla paljon ja varmasti monella on vielä! Ikuistan ne ja jos jollain on vielä, niin voi lähettää minulle niitä facebookissa tai sähköpostiin  rosanne.99@windowslive.com

Olitteko te messuilla? Näittekö meitä? :)

14 kommenttia :

  1. Forstenin kommentti Batesta oli kyl ehkä vähän ilkee, mut tosi hyvin menitte! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No yleensä junioreilla ja aloittelijoilla on automaattihevoset niin tässä on nyt vähän eri muottia. Eikä Bate enää niin vaikea ole. Meillä on niin hieno side, että Bate luottaa radalla sinuun, tekee ja yrittää kaikkensa! ♥

      Poista
  2. Olin messuilla ja näin teidät lauantaina, hyvin ratsastit! Jäin vaan miettimään kun en ole ihan varma että miksi se verkkaeste piti tiputtaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja siis moni tiputti puomin, jotta hevonen nostaisi sitten jalkansa varsinaisella radalla.

      Poista
  3. Juu näin sun radat :) Tosi hyvin!

    VastaaPoista
  4. Näin sunnuntaina kun menit. Kivan näköistä menoa! Ja liityn lukijaksi kohta kun avaan konee :) postaan muuten tänään sunnuntain messuista ja jos oikein muistan minulla on teistäkin kuvia!
    Tässä mun blogi (ihan tuore) jos haluut liittyy ja käydä kattoo tulevan postauksen :)
    sarajamake.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Olin lauantaina paikanpäällä kattomassa ja menitte kyllä tosi hyvin! Olis kiva joku päivä olla yhtä hyvä ratsastaja kuin sä (: sun blogi on muutenki tosi kiva ja nyt sait ainaki yhden lukijan lisää! Tässä vielä mun blogi jos haluut käydä kurkkaa (: mmiksunblogitus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Olin kattomassa kumpanakin päivänä kun ratsastit ja oli kivan näköstä:) Kiva pari ootte:)

    VastaaPoista
  7. Hahaa, nyt sitten tiedän mistä meidän traikun "team MP" harvinaisen tiukasti kiinni oleva tarra on peräisin... :D Käytettynä kun tuo koppi ostettiin. Onhan siitä kaikkea hauskaa versiota kuullut, kun nimeni on meri tervo...

    No joo, näin teidät lauantaina ja hienolta näytti! Batekin oli jotenkin eri näköinen kuin kuvissa, hyvällä tavalla siis :)

    VastaaPoista