15.8.2014

LAPPEENRANNAN HEVOSHIPPALOT 2014!


Moikka!
Kesälomani viimeinen viikko huipentui Lappeenrannassa järjestettyihin kansallisiin esteratsastuskilpailuihin!
Matka sujui hyvin, lukuunottamatta muutamia sattumia, joista mainitsin edellisessä postauksessani. Ystäväni  Suvi-Tuuli oli myös mukana toisissa isommissa kisoissa Lari -ponillaan!

Perille päästyämme yritimme etsiä jabojamme, sillä niitä ei oltu numeroitu, joten hetki siinä vierähti. Loppujen lopuksi saimme hevoset onnellisesti syömään iltaruokiaan. Myöhemmin kävelytin vielä Bellaa nurmialueella.

Varoitus jo näin alkuunsa, että olen laittanut vahingossa väärät korkeudet aloituskuvaan, mutta ihan järjestyksessä ne nyt ovat. :)

Kilpailukenttä oli siis raviradan keskellä oleva iso viheralue.
Aamulla herätyskello herätti meidät 5:50, jotta olimme kuudelta ruokkimassa hevoset. Ruokinnan jälkeen laittauduimme, söimme ja lähdimme kävelyttämään hevosia. Bella oli todella rauhallinen koko viikonlopun.


Ensimmäisenä päivänä, perjantaina oli 110cm asti WarmUp -luokat. WarmUpit ovat siis lämmittelyluokkia, jossa sinulla oli 90 sekuntia aikaa hypätä haluamiasi esteitä tai ratmestarin suunnittelema rata.
Rata vaikutti hyvältä, joten hyppäsin valmiiksi tehdyn radan 100cm korkeudella.
Verryttelystä lähtien Bella oli todella hyvä. Radalle lähdin ilman ongelmia, paineita tai muita häiriötekijöitä.
Rata oli ensimmäisestä esteestä viimeiselle saakka tasainen ja rauhallinen. Olin todella tyytyväinen lopputulokseen, nolla virhepistettä.




Myöhemmin minulla oli vielä kansallinen 120cm luokka. Verryttely sujui jälleen kerrqan ilman ongelmia ja hymyssä suin, ainakin hevosen osalta. :)
Arvostelu luokassa oli 367.3, mikä tarkoittaa, että rataesteet uusinnassa ovat 110cm ja rata pidempi.


Ajatukseni oli ratsastaa vain puhdas rata, mikä näkyy hyvin uusinnassakin. Oikasin vain muutaman tien, vaikkakin aika kaukaa. Tuplanollat sieltä kuitenkin tuli ja rauhallisella ajalla sijotuimme yhdeksänniksi!



c. Sara Kortesoja
http://nohouroflifeiswasted.blogspot.fi/
Alastuloa.. :)
c. Sara Kortesoja
http://nohouroflifeiswasted.blogspot.fi/
Lauantaina hyppäsin kansallisen 120cm luokan. Verryttely oli taas kerran hyvä.Aloitimme hyppäämisen tavalliseen tapaan, kahdeksan ratsukkoa ennen minun lähtöäni.Rata alkoi hyvin, mutta neljännen esteen jälkeen päässäni tapahtuu jotain ja päätän ratsastaakin pidemmän tien okserille. Pidempi tie tulee aivan vinoon ja Bella kieltää. Jopa toisella kerralla ratsastan saman tien ja peli on menetetty..

Valmistautumisvuorossa.. :)
c. Sara Kortesoja
http://nohouroflifeiswasted.blogspot.fi/
c. Sara Kortesoja
http://nohouroflifeiswasted.blogspot.fi/
c. Sara Kortesoja
http://nohouroflifeiswasted.blogspot.fi/
c. Sara Kortesoja
http://nohouroflifeiswasted.blogspot.fi/
c. Sara Kortesoja
http://nohouroflifeiswasted.blogspot.fi/


Hyppäsin viisi tuntia myöhemmin samalla areenalla 110cm luokan. Rata oli muuten puhdas, mutta Bella kielsi ensimmäiselle esteelle. Se on kuulemma sen verran tamma, että jos on kieltänyt ulos edelliseltä radalta ja et ole "suhisemassa" ensimmäiselle esteelle, käyttää se ´valttikorttinsa´
Suutuin Bellalle oikein kunnolla ja ratsastin raivolla loppuradan maaliin.
5. esteellä paikka on todella pohjassa ja Bella pelastaa hyppäämällä aivan vinossa. Muuten rata oli ihan kelvollinen muutamista virheistä huolimatta.





Sunnuntaina viikonloppu huipentui iltapäivällä järjestettyihin joukkue suomenmestaruuksiin!
Rata oli ihan tosissaan tuon tason rata, sillä en ole törmännyt tälläiseen vielä perus kansallisissa. Rata ei ollut mielestäni vaikea ratsastaa, mutta silti siinä oli enemmän tekemistä kuin tavallisella kansallisella radalla. Radan korkeus oli 120cm, mikä ei ollut myöskään mikään pieni 120 cm.
Tein tarkan suunnitelman kävellessäni, mitä teen missäkin kohdin: missä kohdassa otan pidätteen, missä eteen, missä istun satulaan ja minkälaisen kaarteen teen. Suunnitelmani onnistui täysin! Maaliin kahdella puomilla. Puomit olivat aivan minun omia mokia: kuuden laukka-askeleen linjan menin viidellä, joka jäi tosi kauas. Viimeiselle kaksoissarjalle nypin Bellan todella pohjaan ja puoi putosi.
Ensimmäiselle esteelle minun piti ratsastaa "vihaisesti" ja suuttua, jonka jälkeen rauhotan meininkiä. Esteelle numero 7. (näkyy videolla Tallinkin portin kanssa, Bella katsoi valmistautuessani sitä ja selkään ei tuntunut siltä, että imee sinne niin paljon.. päätin siis ratsastaa raivolla sinne.
Bella oli joka esteelle jarruttamassa, joten runttasin vain menemään yli. Oli suorastaan pakko!
Vaikka rata ei ollut mikään siisti, mutta parempi se kuin hylätty. Bella oli meinaan "kielto fiiliksissä" 120cm mokailun jälkeen. Seuraavat kerrat ovat varmasti jo parempia ratsastaa. :)




Maaliin, huh!
Minä ja Suvi-Tuuli takana Larryn kanssa valmistautumassa. Minä SMmiin ja Suvi-Tuuli toiseen metriinsä!! :)
MITKÄ OVAT OLLEET TEIDÄN HIENOIMMAT KILPAILUT? 
OVATKO TEIDÄN HEVOSET JOSKUS KIELTOJEN JÄLKEEN VIELÄ VÄHÄN NAHKEITA LÄHTEMÄÄN HYPPYYN?
OVATKO TEIDÄN HEVOSET JOSKUS/VIELÄKIN KYTTÄÄJIÄ JOILLEKIN ESTEILLE?

12 kommenttia :

  1. Onnea hyvistä suorituksista ja tsemppiä jatkoon! Hupsu Bella-typykkä, oma tammani kanssa vähän samanlainen että jos kerran kieltää niin sitten helposti jää kieltäminen päälle ja saa tosissaan raivolla ratsastaa joka estettä kohden että yli mennään. Voi tammat tammat... :)

    VastaaPoista
  2. Miulla olis siusta ja Bellasta kuvia sunnuntailta, voisin lähettää johonki sähköpostii vaikka?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo kiva! :)
      Sähköpostiosoitteeni on rosanne.99@windowslive.com

      Poista
  3. Kiva postaus ja kivoja kuvia myös ihana hevonen ;3

    VastaaPoista
  4. Itsekin olen kisannut ponilla, joka kieltojen tai epäonnistuneen hypyn jälkeen otti helposti nokkiinsa, ja tökkäsi seuraavalle. Ja kyseessä vieläpä ruuna, mutta vähän neiti sellainen... :D

    VastaaPoista
  5. Itsekin olen kisannut ponilla, joka kieltojen tai epäonnistuneen hypyn jälkeen otti helposti nokkiinsa, ja tökkäsi seuraavalle. Ja kyseessä vieläpä ruuna, mutta vähän neiti sellainen... :D

    VastaaPoista
  6. Kivoja kuvia ja kiva postaus :)!

    VastaaPoista
  7. Olitte hyviä kyl, ja oli kiva nähä livenä! Siul oli hauska ääni x3

    VastaaPoista