28.2.2015

Hullu Bella!

Moikka! Sivun teko on edelleen kesken, joten älkää välittäkö siitä. :)
Eilen olimme taas Kari Nevalan valmennuksessa Lempäälän Ratsastuskeskuksessa.

Ystäväni Elli tuli puolen päivän aikaan MPlle.  Lädimme jo tunnin aikasemmin, sillä meillä oli palaveri  tallinomistajan kanssa. Tästä asiasta hiukan myöhemmin lisää.   Bella pääsi karsinaan siksi aikaa, joten sain myös laittaa sen sisällä!  Oli tosi paljon kivempi varustaa lämpimässä ja tilavassa paikassa kuin ahtaassa kopissa.

Karin valmennuksissa on tapana, että ensin verrytellään rauhassa keventelemällä ympäri maneesia ja sitten laukataan rennosti ympäri maneesia   Tämän jälkeen annetaan hevosten hetki puhaltaa ja aloitetaan työskentely käynnissä.   Käynnissä taivuteltiin hevosia molempiin suuntiin, tehtiin väistöjä ja pehmiteltiin.  Samaa tehtiin myös ravissa.   Bella oli jo verryttelyssä aika vireä, mutta tosi hyvin avuilla.  Iskä ei kuvannut, sillä se jutteli erään naisen kanssa.
Laukassa Bella on mennyt vasempaan kierrokseen todella paljon eteen päin viikon aikana. Se on paljon helpompi ratsastaa sisäsuupielestä läpi!  Olen tehnyt todella paljon töitä sen suhteen kotona, joten olen tyytyväinen. :)


Verryttely hyppyjä otettiin ensimmäisellä kerralla kaksi pienelle pystylle ja yksi okserille.  Sama tultiin toisen kerran hiukan esteitä nostaen.
Bella oli todella villi, muutenkin vahvan hypyn omaava, joten  välillä minun oli todella vaikea pysyä kyydissä.





Mitä mieltä olit?
Oletko sinä tippunut joskus, kun hevosesi on riehunut?
Kuka sinua valmentaa?
kommentti kommentista, muistathan linkata blogisi! :)





9 kommenttia :

  1. Ihana Bella!! Pör pör pör pör... Loistava :)
    Hirmu hyvän näköistä menoa! :)

    -Siiri
    siirixo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Näytti tuo meno aika vauhdikkaalta. Tosin äitini hevonen on tuollainen ihan vaan kun menee koulua, jos ei osaa ratsastaa oikein :). Hyvin ratsastit! Olen tippunut, kun poni on riehunut, pari vuotta sitten, kun poni oli nuori, niin tulin selästä alas tiheään tahtiin, siinä sitä tasapaino sitten kehittyi, enään en tulekkaan niin helposti alas! Valmentajia on monta, mutta vain ratsastuksen opettaja valmentaa säännöllisesti este- ja koulutunneilla. :) http://jessicajajasmine.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha, jep. Tasapaino parantuu vaan treenauksella ;)

      Poista
  3. Tosi kiva postaus ja vitsi et teiän meno on vauhdikasta! Mikä kypärä sulla muuten on?

    antanblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Tosi kivan näköisää menoa taas ja Bella näyttää ihanan innostuneelta! :D missä Bella asuu kun teillä kestää valmennuksiin niin kauan? :)

    www.hulvatontamenoa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Bella asuu edelleen MP Riding Centerillä, missä ennenkin!

      Poista
  5. Kivan näköistä menoa! Ihanan näkönen Bella näkee jo kaukaa että se rakastaa esteitä! :)

    VastaaPoista