6.2.2015

UUSIA HANKINTOJA


Heippa! Tämän kuukauden aikana on tullut muutamia ostoksia Irmelille..


Bellan putsit ovat olleet aivan äärirajoilla hajoamisen suhteen, joten ajattelimme nyt olevan aika ostaa uudet. Aikaisemmin Bellalla on ollut Eskadron -merkkiset, mutta löysimme nyt ehkä paremman vaihtoehdon.
Tuotetta suositellaan erityisesti niille hevosille, joilla on kavioiden nivelten tai ruununrajan kanssa ongelmia. Nämä putsit lisäävät verenkiertoa kaviossa ja ovat varmasti hyvät myös niille hevosille, joilla ei kavio-ongelmia olisikaan.


Bootsit ovat vahvaa neopreeniä ja ulkopuoli on nahkajäljitelmää, sekä vahvat tarrat.
Jos joku innostuu ostamaan, niin koot menevät samalla tavalla kuin muissakin; ei ole siis esimerkiksi isoa tai pientä M -kokoa.

Muutama asia näissä bootseissa on, mistä en anna plussaa;
                          - ne menevät todella helposti likaiseksi sisäpuolelta ja likaa ei saa harjaamalla kokonaan pois. Ne pitää siis joka kerta pestä.
                         - sisäpuoli nypyttyy ja kuluu tosi nopeasti. Nämä ovat olleet nyt kolme kertaa minulla käytössä ja jälki on tällainen.



Lisäksi tilasin uudet Equipen jalustimet!  FreeJumpeissa ei sinäsä ole mitään vikaa, mutta ne työntää jalkani todella eteen. Nämä jalustimet ovat olleet oikea löytö, sillä nämä ovat olleet todella hyvät!
Jalustin on vuoden 2013 malli.


Kuvasta huomaa, että jalustinhihnan -reikä on hiukan vinossa.   Tämä  30¨ asteen kulma takaa jalan oikean asennon.


Jalustimissa on terävä pohja, mikä takaa jalustimen pitävyyden.   Jalustimet on myös tosi helppo puhdistaa!                        
                           

Jalustimissa on myös ulkosyrjällä Equipen logo.


Onneksi minulla oli tallessa jalustinhihnat, sillä Free Jumppien hihnat eivät käy näihin jalustimiin. :D

ONKO SINULLA KOKEMUSTA NÄISTÄ BOOTSEISTA TAI JALUSTIMISTA?
MITÄ SINÄ OLET OSTANUT LÄHIAIKOINA?
kommentti kommentista!


6 kommenttia :

  1. Onko toi bootsit kenties BOT-bootsit? Meillä on ja näyttää ihan samanlaiselta, kun noi teidän bootsit. Tosin koot ovat mielestäni isoja, sillä meillä on normaalisti L-koko ja noissa L-koko oli liian iso. :/ Tarroissa olevat ompeleet menee myös todella helposti rikki. Muuten ovat olleet todella hyvät bootsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on BOTin bootsit! Aijaa, minulla on Bellalla M -koko ja sopii mielestäni juuri hyvin. :)

      Poista
  2. Mikä kuolain Bellalla on käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bella käyttää Sprengerin Dynamic RS -oliivikuolainta.
      http://www.horze.fi/oliivikuolaimet/sprenger-dynamic-rs--oliivikuolain%2C-aurigan%2C-16-mm/13333.html

      Poista