3.10.2014

PITSIN NYPLÄYSTÄ!

Heippa!
Minulla oli eilen, torstaina Minna Kemppaisen kouluvalmennus. Tuntini alkoi kello 18, jossa oli minun lisäkseni kaksi muuta.  Minnalla olen käynyt jo vuosi sitten ensimmäisen kerran, mutta postausta kouluvalmennuksesta on kesältä. Kempurassa en ole hirveästí kerennyt nyt käymään aktiivisen viikko-ohjelman vuoksi, mutta nyt palaillaan "normaaliin".

Olen ottanut nyt "varakypäräni" arki käyttöön, sillä säästän Antaresta kisoihin. Ostin tämän CO:n siis jo kesällä. Siitä ei enempää. :)

Valmennus aloitettiin oikeassa kierroksessa harjoitusravissa tehden voltteja ja siirtymisiä. Homma lähti heti alusta asti hyvin käyntiin ilman suurempia ongelmia. Voltit tehtiin jokaisessa päädyssä siirtäen ympyrällä käyniin niin, että hevonen pysyy asettuneena oikealle. Ulko-ohja annettiin käynnin ja uuden noston ajan pois. Sain Bellan kanssa pehmeitä siirtymisiä.
Seuraava tehtävä ravissa oli kolmikaarinen. Tämän harjoituksen kanssa minulla oli aluksi vaikeuksia, sillä Bella oli kuin liukas saippua käsissä. Se lähti aina väliin kiihdyttelemään, mutta parhaani mukaan yritin toteuttaa rauhallisuutta ja rentoutta. Teimme samat harjoitukset myös vasempaan kierrokseen.


Laukan töissä ratsastettiin vastalaukka kaaria. -Minna kutsui näitä "KN:n kaariksi". Eikös siinä kouluohjelmassa ole jokin tälläinen, tosin ravissa? :D -
Bella oli jännittynyt ovenpuolen päädyssä, sillä Bella taisi nähdä siellä tiikerin!
Laukkatyöt onnistuivat kuin onnistuivat yllättävän hyvin!
Lopuksi ratsastettiin hevosia vielä rennoksi keventelemällä.

Bella oli koko valmennuksen ajan tosi hyvä ja seuraavan kerran menen tallille sunnuntaina! Silloin voisi tulla vaikkapa videopostausta! :)



MITÄ MIELTÄ OLIT?
KUINKA USEASTI SINULLA ON KOULUVALMENNUS?
kommentti kommentista! Muista linkata blogisi, niin saat tällä kertaa banneriarvostelun!


21 kommenttia :

  1. Ihan hauska postaus :) En ratsasta enää, koska innostus loppui, mutta kävin 3kertaa viikossa kouluvalmennuksista.

    VastaaPoista
  2. Nii joi KN:ässä on tosiaan noi loivat kiemurat :D siistin näköistä menoa, Bella on niin kaunis!

    ohjastuntumalla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Hyvän näköistä menoa teillä! Ois kiva jos toteuttasit sen videopostauksen :)
    www.everyweekwithme.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Hienoa menoa. Bella oo todella hieno. Jos haluat niin voit käydä kysymässä multa jotain. http://jennynkisajaratsastusblogi.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Käyn kyselemässä illalla!

      Poista
  5. Höh, mä laitoin aiemmin kommenttia mutta ei ole tullut? Mutta siis menette hienosti!! :D ja itse valmentaudun koulussa noin kerran viikossa :) tai riippuen siitä moneen kertaan rahat riittää... :'D

    nellaoma.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, ei ole tullut :o
      Kiitos!! :) Okei, kiva kun käyt koulutunneilla!

      Poista
  6. Oot hyvä bloggaaja! :) Oon seuraillut sun blogia jotain 2 kuukautta ja tykkään! Itse en saa omassa blogissa edes aikaiseksi tehdä videoita paitsi kun harvoin. Ja sun heppa on kyl tosi söpö :3

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus ja blogi muutenkin kokonaisuudessaan. Olen seuraillut vasta muutaman viikon blogiasi ja olen jäänyt aivan koukkuun! Ja mun blogi on alecjalinda.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus ja meette ihan superisti! Kouluvalmennuksia itsellä on ehkä kerran kahessa kuussa mutta koulutunti on joka viikko. :)
    http://annijabrygg.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :)
      Okei! Mitä eroa on kouluvalmennuksella ja koulutunnilla? :o

      Poista
    2. Emmä tiedä kun meillä ainakin sama ope on. Ainaki tunnilla on enemmän tyyppejä ja halvempi. :D

      Poista
  9. Kiva postaus taas kerran, hyvä että oli tuo video havainnollistamassa menoa! Bella on kyllä tosi sievä. Itse en ihan valkuissa valkuissa käy enää säännöllisesti, ennen kävin noin pari kertaa kuussa. Nykyään sitten ihan normitunneilla. :)

    - Elämän murusia

    VastaaPoista