Moikka! Minulla on ollut ongelmia bloggerin kanssa enkä ole päässyt blogiin sisään. Nyt ongelma on toivottavasti ratkaistu ja pääsen taas postaustahtiin! Viime viikonloppuna Tampereella oli Hevoset 2015 -messut. Estekilpailuissa ratamestarina oli Itävaltalainen Andy Bamberger.
Messuviikonloppuni ratsastuksen suhteen ei ollut niin onnistunut. Ratani eivät olleet todellakaan onnistuneita, mutta en ole pettynyt.
Perjantaina olimme Oonan kanssa messukeskuksessa jo kuvailemassa. Alla videota, millaista siellä oli!
Lauantaina luokkani alkoi noin kello 16 ja lähdin numerolla neljä. Bella tuli kopista ulos kävelemään vähän yli kaksi ja käveli noin 15 minuuttia. Luokan oli tarkoitus alkaa 15:45, mutta se oli 15 minuuttia myöhässä. Kerroin aikaisemman postauksen videolla verryttelystä, että verryttelykentän vieressä olevalla läntillä saisi ratsastaa hevoset sileällä läpi. Siinä sai kuitenkin vain kävellä. Onneksi lähdin alkupäästä, sillä pääsin verryttelemään jo reilusti ennen luokan alkua. Verryttelyssä Bella oli tosi sählä ja kävi kierroksilla.
Kilpailuissa Bella on aivan eri hevonen kuin kotona; kotona se on rauhallinen ja joskus jopa laiska, kun taas kisoissa se on energisempi.
Hyppäsin pientä pystyä kaksi kertaa, kunnes tulin sitä isompana ja taas kerran isompana. Ennen radankävelyä hyppäsin okserin valmiiksi. Kävelyn jälkeen hyppäsin 125cm korkean okserin ja lähdin radalle. Verryttelyssä otin aivan liikaa hyppyjä ja tämä näkyi myös radalla.
Ratani alkoi tosi huonosti. Ensimmäiselle esteelle aivan pohjaan, toisella esteellä liikaa kättä. Huusin radalla itselleni mielessäni, että älä vedä, rentoudu! Neljäs este tuli kaarteesta yleisöä kohti. Lähdin ratsastamaan eteenpäin, mutta Bella ei reagoinut ja otti yhden ylimääräisen askeleen. En keksi mitään muuta syytä, kuin sen, että Bella katsoi yleisöä sen verran, että jähmettyi.
Loppuradalla sarjalla tulin mielestäni riittävän hyvin sisään, että siitä olisi voinut päästä puhtaasti yli. Paikka saattoi olla ehkä muutaman sentin Bellan ihannepaikasta kaukana ja ehkä hieman löysästi. En tiedä, tämän saan kuulla Karilta. Tuloksena 4 virhepistettä.. Olin pettynyt omaan ratsastukseeni, sillä se oli yksi huonoimmista radoistani. Samoin sunnuntain rata.. Aina ei voi kuitenkaan onnistua.
Sunnuntaina luokkani alkoi noin 12:40. Korkeus oli 130cm ja luokka oli Speed Trophy. Verryttelin pihalla ravissa ja laukassa, mutta hyppäämisen aloitin hallissa. Tässä luokassa ratsukot pääsivät areenalle verryttelemään ja hyppäämään! Tämä oli tosi hieno juttu! Tässäkin verryttelyssä hyppäsin liikaa ja se näkyi radalla väsymyksenä. Verryttelyn pilasin myös sillä, että en saanut Bellaa tarpeeksi hitaaksi ja rennoksi.
Lauantain HUPS! :D
Radalla Bella meni aivan liian lujaa ja en saanut sitä myöden hyviä ponnistuspaikkoja. Kolme puomia, mutta en ole siltikään pettynyt. Tyytyväinen olen ensimmäiseen sarjaan, sillä minulla tuli tosi iso sisääntulo ja sain Bellan tosi hyvin kiinni välissä. Kari kertoi, että miksi puomit tulivat alas on se, että Bella painaa esteelle hiukan liikaa. Kertoi, että tosi pieni virhe ja puomit ei todellakaan haittaa. Tästä on hyvä lähteä treenaamaan!
Nyt onkin tarkoitus saada Bella radalla suoraksi, tavoitteena rauhallisuus sekä etuosa korkeammaksi. Radalla on oikeasti tosi vaikeaa, kun ei kerkeä miettiä väleissä mitään muuta kuin pidättämistä. Jos Bella saadaan nyt paremmaksi ja hiukan rauhoittumaan, radalla tulee olemaan paljon helpompaa.
KOMMENTTI KOMMENTISTA, LINKKAATHAN BLOGISI!
Upeet ootte! Näin tosiaan sunnuntaina ratasi ja Bella oli kyllä tooosi vauhdikas, mutta hienosti ja siististi ratsastit, oli ilo katsella :)
VastaaPoistaHarmitti kun en nähnyt sua siellä muutakuin radalla, olisin tullut moikkaamaan.. :/
Kiitos paljon! :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiva postaus messuista! Oli kiva nähä vähä kulissien taakse (: sulla ja bellalla on tosi kivan näköistä menoa, tsemppii kisakaudelle!:)
VastaaPoistahttp://jasperparas.blogspot.com
Kiitos paljon!! Samoin! :)
PoistaOmaan silmään tuo meno kyllä näyttää jälleen tosi hyvältä, harmittavia toki noi pudotukset.Ja kivoja noi videot! :)
VastaaPoistahttp://annijabrygg.blogspot.fi
Kiitos paljon! :)
PoistaTosi kivoja kuvia ja kiva kun tuli toi kulisseissa video! Tosi hyvä postaus!:)
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaKiva postaus! Näin muuten sun lauantain radan ihan livenä :) hyvin se meni! Videot hevosmessujen tiloista yms. oli kiva juttu :)
VastaaPoistaKiitos paljon!
PoistaKiva postaus ja ootte erittäin hieno ratsukko! :)
VastaaPoistawww.heppaseikkailut.blogspot.com
Kiitos paljon! :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista