Perjantaina viritin Bellan sileällä ennen kilpailuja. Ratsastin sitä sileällä mahdollisimman rennoksi ja taipuisaksi. Laukassa sama, mutta viritin sitä --> pysähdys-laukka-pysähdys-laukka......
Bella lähti pysähdyksestä välillä niin raivoisasti eteen, että hyvä etten jäänyt kyydistä :D Bella oli valmis kisoihin.
Lauantaina oli ensimmäinen kisapäivä ja hyppäsin juniorisarjan 2. osakilpailun 120cm luokka. Aamulla olimme Lempäälässä rakentamassa Bellan karsinaan "potkukumeja".
Luokka alkoi vasta 18:30 ja lähdin numerolla 15. Verryttelyssä Bella oli todella kuuma ratsastaa. Minulle tuli todella kiire ja vähäisen ravin ja laukkailun jälkeen tulin n. 80 senttistä pystyä kaksi kertaa. Verryttelyssä esteet olivat reilu 120cm. Sähläystä aiheutti se, että melkein samaan aikaan oli lähdössä toinen Rautiainen, joka lähti minua ennen. Viimeinen pysty otettiin 130cm korkeudella ja lähdin alas Opistohalliin valmistautumaan. Valmistautuessani tein viimeisen kerran elämässäni kauhean virheen: kävin näyttämässä Bellalle pelottavan vesimaton.. Ikinä se ei ole sille kieltänyt, kun en ole itse tehnyt siitä numeroa. Bella kuitenkin vilkaisi sitä ja aloin pyöriä sen ympärillä. Tein siitä pelottavan ja se kostautui radalla.
Aluksi olin kovin pettynyt, mutta loppujen lopuksi tästäkin oppi; älä näytä esteitä.
Sunnuntaina minun oli määrä hypätä 130cm aikaluokka. Luokka oli samaan aikaan karsintaluokka Tampereen Hevoset Messuilla Speed Trophyyn. Radalle lähtiessä minulla ei ollut odotuksia, saada rata vain läpi. Ainakin hyppäämään vesi. Verryttely sujui todella hyvin, sillä lähtönumeroni oli viides. Minulla oli siis aikaa verrytellä Bella hyvin sileällä rennoksi. Hypyt sujuivat hyvin, vaikkakin näissä luokissa saa olla silmät tosiaan auki: maneesissa oli ainakin 20 ratsukkoa hyppäämässä. Hyppäsin 135-140cm okserin ja viimeisen pystyn ja olin valmis radalle.
Rata oli mielestäni tosi kiva! Toisen esteen jälkeen minun ei ollut
tarkoitus kääntää ennen okseria, mutta Bella kääntyi itse. Bella
tietää milloin ratsastetaan aikaa: vaikka minulla ei ollut odotuksia, mutta
aikaluokkia ja uusintojakin pitää
harjoitella. Kolmannelta esteeltä
sarjalle minun olisi pitänyt ottaa aikaisemmin kiinni, sillä Bella tuli aivan
liian lähelle. Toinen pudotus johtui
samasta syystä. Tästä opitaan: ensin kunnolla kiinni ja sitten vasta
mielummin jalat kiinni. Ratani oli kolmanneksi nopein, vaikka kiersin pitkät tiet. Melkein kaikki luokasta käänsivät neljänneltä
sarjalta viidennelle pystylle heti, mutta minä kiersin. Bella on siis nopea sekä sillä on pitkä
laukka. Bella on vähän sellainen, että
kun minä ”elän” selässä, se on varovaisempi. Jos vain olen eleetön ja ”kuollut”
se ei ole niin varovainen. Olen siis
todella tyytyväinen, tämähän oli minun toinen
130cm ikinä! Kaksi puomia saa
helposti pois, sillä ne olivat minun virheitäni. Kari soitti ja kysyi, miten meni. Hänkin
oli tyytyväinen!
Virheistä oppii! Mutta hienosti teillä taas meni, onnittelut :) Kaikki kuvat oli hienoja ja teksti mukavaa luettavaa!
VastaaPoistaNiimpä, kiitos! :)
PoistaHienosti olette kyllä edenneet Bellan kanssa :) Uskon, että saatte nuo pari puomia korjattua ja vauhdin ansiosta silloin olette kova sana! Mun lemppari näistä kuvista on tuo ihan ensimmäinen. Tsemppiä tuleviin kisoihin!
VastaaPoistaKiitos! Niimpä, hienosäätöä! :)
Poistanäyttää hyvältä ja ihania kuvia !
VastaaPoistaKiitos, kiva kun tykkäsit!
PoistaVautsi, hyvältä näyttää radat ja kivoja kuvia!:)
VastaaPoistaKiitos, kiva kun tykkäsit! :)
PoistaUpeaa ♥
VastaaPoistaMy-life-as-horses.blogspot.fi
Oi kiitos!!!
PoistaHienosti meni ja jälleen uusia kokemuksia rikkaampana ja viisaampana! Se, joka ei koskaan tee virheitä, ei voi oppia. Hienon näköinen rata tuo 130 niitä paria puomia lukuunottamatta. Kausi on vasta alussa ja varmasti saatte vielä niitä nollaratojakin kun rutiinia tulee lisää! :)
VastaaPoistaMinä saan ainakin katsella (taas kerran) sydän kurkussa videolta teidän menoa... :D Miten se edelleen näyttää niin hurjalta täältä kotisohvaltakin..?!
Paljon tsemppiä jatkoon! Laittaisin tähän hymiön peukku ylös -mutta en pysty hehe :D
Oi kiitos paljon!! :))
PoistaNäimpä.. ;)
Hyvältä näyttää! Hepat on erilaisia, sillä mun on aina parasta näyttää ne pelottavimmat esteet kisaratsulleni, sillä jos en niitä näytä se pelkää niitä. Ja jos taas näytän niin se hyppää ongelmitta. :)
VastaaPoistaKiitos!
Poistajeps (:
Hyvin sait tohon toiseen luokkaan korjattuu virheen! Toisille se jäis päälle... Mutta hyvin ratsastettu!:) Mun viimisimmät kisat ei menny iha putkee... Toisest nolla ja toisest hylätty:D Eka ja vika on mun lempparit, vaiks kaikki hyvii onki!;)
VastaaPoistaNo, ens kerralla uudestaan! Tsemppiä!
PoistaKiitos paljon!