8.3.2015

Horse Fair -ostokset

Tämä kuva ilmestyi blogin instagram -tilille eilen :)
Moikka!  Välillä on kiva kirjoitella jostain muustakin kuin ratsastuksista. Viikonloppuna minä menin perjantaina ratsastuksen jälkeen koko elämäni aikaiselle ystävälleni Iidalle.  Iidan kanssa ollaan oltu parhaita ystäviä jo ihan syntymän jälkeen!  Lauantaina äiti ja iskä tuli hakemaan minut ja Iidan vähän yli yhdeksän aamulla. Suuntamme osoitti Helsingín Horse Fairiin.   Messuilla olen käynyt muistaakseni jo kaksi vuotta aiemmin, joten tämä ei ollut ensi kerta.    Voin kuitenkin kertoa, että tämä oli paras käynikerta ikinä!    

Messuilla tapasin muun muassa sponsorini Hevostarvike Equitarin  Maaritin sekä Criollon Markun! Päivän mittaan tapasin muutamia tuttujani sekä blogin lukijoita, jotka tulivat moikkaamaan.   Moikkausten lisäksi Maarit oli järjestänyt tunnin, jonka aikana minua voi tulla tapaamaan. Samaan aikaan pyöri 140cm luokka, joten porukka oli myös suurimman osan siellä. Muutamat tutut ja  ei tutut tulivat juttelemaan ja kyselemään. :)

Equitarin osastolla kokeilin muutamia vaatteita, joita voisi ottaa tämän kauden tuotteiksi. Omia suosikkejani ovat muun muassa:
  • Pfiffin aivan ihana huppari! Minä ja Iida kuolattiin tätä jo pitkään!  Pinkki väri on ihanan pirtsakka, mutta harmaa on myös tosi kiva!   Tämä on muuten nyt -40%  alennuksessa, kiirehdi!
  • Tähän fleece -takkiin en ollut verkkokaupassa niin paljon ihastunut, mutta kun näin tämän livenä ja kokeilin niin minulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin saada tämä!  Takki on niin ihanan pehmeä, pirteän värinen sekä lämmin!   Tämän saa myös mustana.  Minun kokoni on S, mutta hihat olivat aika kireät.  M  -koko oli juuri hyvä.   Lisäksi takin hinta on vain alle 30 euroa!
Koko kauppaa en ala tähän tyhjentämään, mutta tässä muutamat minun suosikkini.  :)

Sitten minun ostoksiini.   Minä ostin Equilinen satulahuovan.  Kyllä, minulla on aivan liikaa huopia, mutta tämä oli pakko saada.  Jalustimeni ovat hopeat, joten myös satulahuopa on hopea. Kantti on punottu nyöri, missä on kolmea eri väriä.  Equilineltä minulla on vain flättäreitä, joten halusin ensimmäistä kertaa yleishuovan.   Huopa on Reunokselta ja maksoi 59€.


Äiti bongasi  CWDn kokoelmasta panssarin, mistä ilmoitti minulle. Tämä on todella hyvälaatuinen sekä muotoiltu, jonka pitäisi kestää kahden panssarin verran!  Hintaa tällä oli ja paljon, mutta ehkä se on sen väärti! Kaupanpäälle saimme nahkanhoitoaineen.  Panssari on Smart Ridersilta ja maksoi 340€.

Sitten ostimme Equitarelta aiemmin esittelemäni neuleet.  Toinen Spooksilta ja toinen Pfiffiltä. Näitä en ole vielä käyttänyt, mutta enköhän ilmoittele.. ;)



Lisäksi minä tarvitsin palavasti uutta kisapaitaa, sillä edellinen Kingslandin paita ei sovi uusimman kisatakkini kanssa.  Kisapaita on Spooksilta.  Materiaali on hengittävää ja sellaista, missä on hyvä urheilla.
Muuta emme onneksi ostaneet ja lähdettiin takaisin Iidalle puoli kuuden aikaan illalla :)

Olitko sinä Horse Fairissa?
Mitä ostit?
Mikä oli sinun suosikkinäytöksesi?
Kävitkö sinä Equitaren osastolla?

8 kommenttia :

  1. Tuo Pfiffin neule on aivan ihana!! Olen kuolannut sitä itsekin jo ties kuinka kauan... Ja tuo Spooksin kisapaita on upea! Onko se musta? Eikö sulle tule kuuma kun on musta paita? :D Itelläni on aina pää märkänä kun lämpötila kohoaa yli 20 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sun täytyy hommata sellainen Equitarelta! Nyt se on alennuksessa 15 euroa!!
      Paita on tummansininen (melkein musta) . Paita on niin hengittävä, että siinä ei kyllä kuuma tule :D

      Poista
  2. Kivat ostokset! Voi vitsi toi Spooksin neule, vois itekki ostaa jos ois Tampereella hevosmessuilla!;)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tuo Spooksin neule, pirteän värinen! :)

    VastaaPoista