2.4.2015

Horze Winter Show 2015

Moikka!  Viikonloppu vietettiin 3 -tason vaativissa Ypäjän kisoissa.   Mira tuli perjantaina meille, sillä hän tuli hoitamaan Bellaa kisoihin.    Toivottavasti kaikilla oli hauska viikonloppu!

Perjantaina viritin Bellan sileällä ennen kilpailuja. Ratsastin sitä sileällä mahdollisimman rennoksi ja taipuisaksi. Laukassa sama, mutta viritin sitä -->  pysähdys-laukka-pysähdys-laukka......
Bella lähti pysähdyksestä välillä niin raivoisasti eteen, että hyvä etten jäänyt kyydistä :D  Bella oli valmis kisoihin.
Lauantaina oli ensimmäinen kisapäivä ja hyppäsin juniorisarjan 2. osakilpailun 120cm luokka. Aamulla olimme Lempäälässä rakentamassa Bellan karsinaan "potkukumeja".
Luokka alkoi vasta 18:30 ja lähdin numerolla 15.   Verryttelyssä Bella oli todella kuuma ratsastaa. Minulle tuli todella kiire ja vähäisen ravin ja laukkailun jälkeen tulin n. 80 senttistä pystyä kaksi kertaa.  Verryttelyssä esteet olivat reilu 120cm. Sähläystä aiheutti se, että melkein samaan aikaan oli lähdössä toinen Rautiainen, joka lähti minua ennen.   Viimeinen pysty otettiin 130cm korkeudella ja lähdin alas Opistohalliin valmistautumaan.    Valmistautuessani tein viimeisen kerran elämässäni kauhean virheen: kävin näyttämässä Bellalle pelottavan vesimaton.. Ikinä se ei ole sille kieltänyt, kun en ole itse tehnyt siitä numeroa. Bella kuitenkin vilkaisi sitä ja aloin pyöriä sen ympärillä. Tein siitä pelottavan ja se kostautui radalla.


Rata alkoi hyvin, mutta neljäs vesieste koitui harmiksi. Bella kielsi jo kaukaa. Toisella kerralla väkisin ja loppurata sujui hyvin.  Juttelimme illalla Karin kanssa tästä ja se sanoi, että hevosella, joka kieltää jo kaukaa, ei saa käydä näyttämässä pelottavia esteitä. Muuten se tietää radalla missä se on ja osaa tehdä temppunsa. Jos pelottava este tuodaan yllättäen, hevonen ei kerkeä katsomaan sitä.
Aluksi olin kovin pettynyt, mutta loppujen lopuksi tästäkin oppi; älä näytä esteitä.



Sunnuntaina minun oli määrä hypätä 130cm aikaluokka. Luokka oli samaan aikaan karsintaluokka Tampereen Hevoset Messuilla Speed Trophyyn.  Radalle lähtiessä minulla ei ollut odotuksia, saada rata vain läpi. Ainakin hyppäämään vesi.   Verryttely sujui todella hyvin, sillä lähtönumeroni oli viides. Minulla oli siis aikaa verrytellä Bella hyvin sileällä rennoksi. Hypyt sujuivat hyvin, vaikkakin näissä luokissa saa olla silmät tosiaan auki: maneesissa oli ainakin 20 ratsukkoa hyppäämässä.     Hyppäsin 135-140cm okserin ja viimeisen pystyn ja olin valmis radalle.



Rata oli mielestäni tosi kiva!  Toisen esteen jälkeen minun ei ollut tarkoitus kääntää ennen okseria, mutta Bella kääntyi itse.  Bella tietää milloin ratsastetaan aikaa: vaikka minulla ei ollut odotuksia, mutta aikaluokkia ja uusintojakin pitää harjoitella.    Kolmannelta esteeltä sarjalle minun olisi pitänyt ottaa aikaisemmin kiinni, sillä Bella tuli aivan liian lähelle.  Toinen pudotus johtui samasta syystä.   Tästä opitaan: ensin kunnolla kiinni ja sitten vasta mielummin jalat kiinni.   Ratani oli kolmanneksi nopein, vaikka kiersin pitkät tiet.  Melkein kaikki luokasta käänsivät neljänneltä sarjalta viidennelle pystylle heti, mutta minä kiersin.  Bella on siis nopea sekä sillä on pitkä laukka.   Bella on vähän sellainen, että kun minä ”elän” selässä, se on varovaisempi. Jos vain olen eleetön ja ”kuollut” se ei ole niin varovainen.    Olen siis todella tyytyväinen, tämähän oli minun toinen 130cm ikinä!  Kaksi puomia saa helposti pois, sillä ne olivat minun virheitäni.    Kari soitti ja kysyi, miten meni. Hänkin oli tyytyväinen! 


Kumipallo! :D
Kilpaileminen on aivan sika mukavaa, kun on hevonen johon luottaa 110 % ja hevonen, joka rakastaa hyppäämistä ja hyppää suurella sydämellä! 


Kommentti kommentista, linkkaathan blogisi! Kiitos! 
Mitä mieltä olit?
Miten sinun viimeisimmät kilpailusi meni?
Mikä on sinun lempikuvasi?

16 kommenttia :

  1. Virheistä oppii! Mutta hienosti teillä taas meni, onnittelut :) Kaikki kuvat oli hienoja ja teksti mukavaa luettavaa!

    VastaaPoista
  2. Hienosti olette kyllä edenneet Bellan kanssa :) Uskon, että saatte nuo pari puomia korjattua ja vauhdin ansiosta silloin olette kova sana! Mun lemppari näistä kuvista on tuo ihan ensimmäinen. Tsemppiä tuleviin kisoihin!

    VastaaPoista
  3. näyttää hyvältä ja ihania kuvia !

    VastaaPoista
  4. Vautsi, hyvältä näyttää radat ja kivoja kuvia!:)

    VastaaPoista
  5. Upeaa ♥
    My-life-as-horses.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Hienosti meni ja jälleen uusia kokemuksia rikkaampana ja viisaampana! Se, joka ei koskaan tee virheitä, ei voi oppia. Hienon näköinen rata tuo 130 niitä paria puomia lukuunottamatta. Kausi on vasta alussa ja varmasti saatte vielä niitä nollaratojakin kun rutiinia tulee lisää! :)
    Minä saan ainakin katsella (taas kerran) sydän kurkussa videolta teidän menoa... :D Miten se edelleen näyttää niin hurjalta täältä kotisohvaltakin..?!
    Paljon tsemppiä jatkoon! Laittaisin tähän hymiön peukku ylös -mutta en pysty hehe :D

    VastaaPoista
  7. Hyvältä näyttää! Hepat on erilaisia, sillä mun on aina parasta näyttää ne pelottavimmat esteet kisaratsulleni, sillä jos en niitä näytä se pelkää niitä. Ja jos taas näytän niin se hyppää ongelmitta. :)

    VastaaPoista
  8. Hyvin sait tohon toiseen luokkaan korjattuu virheen! Toisille se jäis päälle... Mutta hyvin ratsastettu!:) Mun viimisimmät kisat ei menny iha putkee... Toisest nolla ja toisest hylätty:D Eka ja vika on mun lempparit, vaiks kaikki hyvii onki!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ens kerralla uudestaan! Tsemppiä!
      Kiitos paljon!

      Poista