25.5.2015

Kouluvalmennus

Moikka pitkästä aikaa! Viime aikoina on tapahtunut paljon / tulee tapahtumaan ihan muutaman päivän sisällä. Kuten esimerkiksi Bellan muutto Turkuun.. 
Olen käynyt aktiivisesti, joka viikko Saija Ohra-Ahon koulutreeneissä. Meillä on kuitenkin ollut Bellan kanssa nyt ongelmia kiimahäiriöidensä vuoksi.  Tällä koulutunnilla painotimme rentouteen, rauhallisuuteen ja siihen, että voin lähestyä estettä rennosti -ilman liikaa kättä.  Minulla tulee helposti niin sanottu paniikkireaktio, kun Bella tulee esteelle niin kuumana. Se tuntuu selkään aivan erilaiselta kuin videolla: estettä lähestyessä tuntuu, kuin istuisin jumppapallon päällä, joka luistaa alta.














+  Käteni ovat parantuneet. Oikea ranteeni on vielä hiukan kiero paikoin, mutta alkaa tulla tavaksi pitää se suorassa.
Lisäksi olkapääni pysyvät edessä myös esteen jälkeen. Kun olkapääni on takana ja jarrutan, hevonen menee vain lujempaa.

-  Bella painaa etenkin ravissa kauheasti kädelle. Bella tykkää, että kuolaimessa on painetta, mutta pää tuntuu liian raskaalta ollakseen täydellisesti takajalkojen päällä.


Onko teillä ollut lähiaikoina kouluvalmennusta? Mihin asioihin painotitte?
kommentti kommentista

2 kommenttia :

  1. Kiva kuulla teistä pitkästä aikaa! Mitää, miksi turkuun :D?

    VastaaPoista
  2. Olipas kiva nähä pitkästä aikaa teijän menoo videolta!:) Tosi rennon näköstä, hienoo!

    VastaaPoista