4.1.2014

Kuulumisia!

Olin siis viime viikon Suvi-Tuulilla, ja aika siellä sujui hyvin. Toin Larille uudet kuolaimet, ja kokeilimme gramaaneja. Larry toimi todella hyvin ja alkoi kulkea oikeinpäin. Poni tuli todella helpoksi ratsastaa. Suvi-Tuuli kertoi minulle Larin olevan etupainoinen ratsastaa, mutta läpiratsastettuani ponin gramaaneiden kanssa Suvi-Tuuli kokeili ratsastaa ja poni oli ihan erilainen! :)
Toisena päivänä lähdimme Aramaralle hyppäämään. Minä en ratsastanut, sillä toimin Suvin "koutsina".







Videolla ei ole paras pätkä, sillä minulla on jalka takana ja ne heiluvat. Syynä voin kertoa, että tennareilla ratsastus ja ilman kannuksia tuon ponin kanssa ei ole helppoa!


Tulimme torstaina tänne Hämeenlinnaan takaisin, ja saavuttuamme lähdimme ratsastamaan Batea ja Körmyä.
Bate oli todella miellyttävä ratsastaa, ja samoin Körmy. Maneesissa oli kauhea ruuhka. 11 hevosta maneesissa!! :I  Noh, minä menin Batella puomi-kolme laukkaa pystylle-kolme laukkaa kavaletille kaarella. Tein tätä samaa myös Körmyllä, mutta se oli vaikeea syystä että minulla oli kannukset hukassa. Körmyä ei saanut eteen kunnolla, eikä myöskään koottua ilman kannnuksia.

Perjantaina meillä olikin draamaa tallilla! Lähdimme maastoon Suvi Körmyllä, Jenni Hawalla ja minä Batella.. menimme laukkasuoralla. Kävelimme sen kilometrin verran, ja käännyimme takaisin päin ravissa. Kun olimme puolessa välin kääntymässä takaisin, Bate päättikin että tämä ei hänelle käy.. Se peruutteli puskaan ja sain kuin sainkin sen sieltä pois. Ongelmat lähtivät tästä..
Päätimme jatkaa laukkasuoran loppuun kääntymättä.. Ajattelimme laukata. Körmy meni edellä ja lähti laukkaamaan. Bate innostui niin paljon, että pukitti JÄTTISUUREN JÄTTIPUKIN.  Jenni meni takarintamalla ja kertoi että Bonaparten jalat olivat pääni korkeudella. Hevonen oli siis melkein kynttilänä, mutta oli kokonaan ilmassa. Tasapainoni meni ensimmäisestä pukista eteen. Bate päättikin vetää vielä suuremman ja äkäisemmän pukin perään ja minä lennän selästä. Bate pukittaa matkalla vielä muutamia kertoja ja nelistää laukkasuoraa pitkin kotiinpäin. Körmy oli laukkaamassa ja hevosilla tuli laukkakilpailu.. Bate pysähtyi risteyksessä ja Suvi-Tuuli otti Bonaparten kiinni. Körmy kumminkin villiintyi ja karkasi.
Kun Körmy oli saatu kiinni, ei leikki siihen loppunut. Lähdimme uudestaan maastoon ja se sujuikin jo paremmin.  Maaston jälkeen keventelin Baten vielä maneesissa ja hyppäsin muutaman hypyn Körmyn kanssa.


Aamulla oli ohjelmassa vähän erikoista! Lähdimme Korhosten kanssa FunParkkiin! Kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes kävimme laitteessa nimeltä kuula. Se siis pyörii pääalaspäin kokoajan ja on siis kuin pallo jota potkitaan. Sen jälkeen meille tuli huono-olo ja istuimme hetken.
Reissu oli onnistunut ja kävimme vielä Ideaparkissa shoppailemassa!
Illalla vielä tehtävänä oli ratsastaa hevoset. Suvi ratsasti Baten ensin, ja minä Körmyn. Körmy oli hiukan epämiellyttävä ratsastaa, mutta sain ratsastettua sen takaisin järjestykseen. Tulin Körmyllä puomi-kavaletti-yksi askel-kavaletti linjaa, jonka jälkeen vesimatto-okserin diagonaalilla, ja myös portti pystyä.
Körmy on Super, sillä ei kyttäile mitään! #love #this #horse

4 kommenttia :

  1. Moi, haastoin sut tohon hevosenomistajan haasteeseen, joka löytyy mun blogista, pont-life.blogspot.com. Toivottavasti et oo tehnyt tota aiemmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haastamisesta. Käyn katsomassa sen kun menen koneelle :)

      Poista