Olen ollut tällä viikolla nyt joka päivä tallilla. Maanantaina ratsastin Chilin ja Dumaikan. Molemmat meni tosi kivasti. Minulla olisi videoita, mutta ne on puhelimellla kuvattu, joten ajattelin suosiolla jättää ne laittamatta.
Maanantaina vielä tallilta kotiin ajaessa minulle tuli puhelu. Minua oli ehdotettu ratsastamaan noin kahdeksi viikoksi erästä hevosta.
Tiistaina olin aamulla jo 8:00 tallissa valmiina ratsastamaan. Chapseja jalkaan laittaessa toisen puolen vetoketju paukahti rikki... eikun suutarille. Samassa hötäkässä sukkani jäi vetoketjuun kiinni ja jouduin repimään sen irti. Menin sitten pelkillä nilkkasukilla. Oli muuten kylmä!
Minä ja Dumaika |
Hevonen, jolla ratsastin oli 13 vuotias Santeri. (ST Laurent)
Omistaja kertoi, että Santeri on ruunattu vasta seitsemän vuotiaana ja voi tehdä mitä vain. Kiltti se on, mutta koskaan hevosista ei tiedä.
Ratsastuksen suhteen kuulemma myös: on murruttanut muutamilta luita ja ollut vaikea. Muutamille taas ei mitään.
Santeri meni tosi hyvin. Pääsin jopa hyppäämään puoleen vuoteen ensimmäistä kertaa!
Tulin ensin puomia ja ristikkoa. Vitsit, että jännitti tulla ristikolle ensimmäistä kertaa. Aivan kuin olisi tullut 140 cm pitkää okseria päin ensimmäistä kertaa elämässä.. Oli muuten leveä hymy, kun selvisin ristikon yli! :D
Sitten Alexiina nosti esteen metriin ja vanhana tekijänä tulin. Muutaman kerran olin muutaman sentin liian lähellä, mutta ensi kerralla sitten paremmin.
Omistaja sanoi, että voin mennä Santerin kanssa Kullon estevalmennukseen halutessani! Aivan super!
Koulun jälkeen tulin vielä ratsastamaan Dumaikalla.
Dumaika ja minä tänään. |
Tänään oli taas Dumaika -päivä. Se onkin mun yksi lemppari, ehkä jopa kivempi kun Chili. ;)
Tänään ei ollut ihan meidän paras päivä. Pihalla oli aika paljon pakkasta ja yritä sitten sormet ja jalat tunnottomina ratsastaa.
Dumaikalla on ihan keinuhevosen liikkeet: tosi tasainen ravi ja keinuva laukka. Oikea kierros Dumaikalla on vaikea leikkauksen takia.
Tein aikalailla perusjuttuja, taivutuksia tosi paljon, voltteja ja temmonvaihteluita. Sain äitin kuvaamaan, joten alla materiaalia! :)
Laittakaa kommenttia tulemaan ja kertokaa miten talvisin treenaatte niin saatte kommentin takaisin!
Tosi kivan näköinen tamma, ja just oikean värinenkin! ;) Täällä idässä ei ole tarvinnut treenata -30 asteen pakkasten takia, normaalisti mennään pellolla tai maastossa ja kerran viikkoon maneesilla 40km päässä. Peltorallia kuutamossa, maiseman ollessa sinisen hopeinen... Ah, parhautta! <3
VastaaPoistahttp://baypearl.blogspot.fi
Haha, niin on! :D
PoistaOkei, pellolla onkin kiva vedättää aina.. :D !
Tosi kiva postaus ja kiva video! :) Meidän pihassa on pelkkä kenttä, joka on vasta pari viikkoa takaperin tullut hyväksi ratsastaa, lunta kun ei ole pahemmin näkynyt. Ponini palaili vasta saikulta, nyt ollaan päästy taas treenailemaan (tosin pakkasten takia on ollut ylimääräisiä kevyitä, kävelypäiviä). Mittari on viime aikoina ollut -25-30, muutamana päivänä jopa -35 asteen lukemissa, hyvä että itse ulos tarkenee :D Tälle talvelle ei siis olla päästy saikkuilun ja pohjien treenailemaan kunnolla, mutta kunhan pakkaset vähän lauhtuu päästään varmaan jo valmennuksiin maneesille. :) Kyllähän se maneesi olisi aika kiva, mutta aina ollaan pärjätty ilmankin niin miksei nytkin!
VastaaPoistahttp://ellipo.blogspot.fi/
Kiitos!
PoistaHaha, jep! :)
Minkä kokonen maneesi siellä on? Hyvältä näyttää!
VastaaPoistaManeesin koosta en tiedä, mutta ratsastusalue on 25x66 m. Tuntuu numeroissa kauhean pieneltä, mutta kyllä siellä tilaa tuntuu olevan. :D
PoistaKivalta näytti, teidän meno. Sitä ei voinut hymyilemättä katsoa. Meillä on maneesi ja treenaillenkin tällä hetkellä kovasti, ensi kuussa alkavan kisakauden ensimmäisiin kisoihin. Tästä se lähtee. Saa nähdä millon alkaa maneesi ahdistaa, vielä ainakin on, ihan hyvin selvinnyt ilman isompia kaamos masennuksia.
VastaaPoistaOma blogini http://jennynkisajaratsastusblogi.blogspot.fi
PoistaKiitos! :)
PoistaTsemppiä!
Hinaon näköinen heovnen ja siistiä menoa:) Meillä ei ole maneesia, joten nämä kylmät pakkaspäivät on jouduttu vain köpöttelemään kymmenen loimen kanssa, vaikk hirveä hiknu olisi treenaamaan:/
VastaaPoistaKiitos!
PoistaAijaa, no ei enää pitkä aika niin pääsee ratsastamaan pihalla kunnolla. :D
Kiva postaus! Meillä ei maneesia ole, mutta hyvä kumirouhekenttä kylläkin :). Maneesilla käydään vain treenailemassa :))
VastaaPoistaKiitos!
PoistaNoni!
Tosi kivan näkönen heppa! :) Meillä ei ole maneesia, eikä edes kenttää, joten pitää tyytyä pelloilla ja maastossa ratsasteluun. Ihan hyvin ollaan kuitenkin tähänkin asti selvitty, vaikkei Risulla ole edes kenkiä ja liukkaalla kelillä on vähän mahoton liikuttaa kengättömiä heppoja.:)
VastaaPoistahttp://olipakerranhevonen.blogspot.fi/
Kiitos, Dumaika on kyllä ihan älyttömän upee!
PoistaAijaa, aika mielenkiintoista.. :o :)
Olipa kiva nähdä vähän videolta teidän menoa :) ja kivannäkönen heppa myös!
VastaaPoistaKiitoksia!
PoistaHienosti menit ������
VastaaPoistaOn kyllä komeita noi kaikki hebut! Sulta ei oo ratsastustaito kyllä hävinny minnekkää:D
VastaaPoista