Minulla oli Ypäjällä 30.11 ja 1.12 maajoukkuekatsastukset Ypäjällä. Perjantaina valmistelin kaikki tavarat mukaani.
Teimme lauantaina ensin töitä sileellä. Teimme laukan lyhentämistä ja pidentämistä. Samaa myös vastalaukassa. Tulimme myös kolmea kavalettia, jossa piti saada kolme askelta. Verkkasimme pystyllä, ja okserilla. Sitten tulimme 11. esreen rataa. Bate oli todella vahva, ja muutamia kieltoja tuli.
Lauantaina en saanut videota, sillä olin yötä Ypäjällä yksin.
Sunnuntaina oli erikoisempaa. Verkkasimme kolmella kavetilla, teimme niitä kaarella. Tämä harjoitus ei mennyt kauhean hyvin, sillä alusta Bate oli vielä vahva suusta, vaikka ei vetänytkään kavaleteille. Verkkasimme pystyllä, ja sitten okserilla. Pystylle oli puomi.kaksi lyhyttä laukkaa, ja lankku. Okserille puomi, jolta eteen yksi laukka.
Rataan kuului pitkiä välejä, kolmoissarja, "vino okseri" , kaareva lyhyt kaari trippelille yms.
Valmennukset sujuivat Hencan mielestä hyvin, ja paikka maajoukkuevalmennuksiin saatiin! Oli myös puhetta, että kun muutama lapsiratsastaja tulee lisää, lähdemme Norjaan PM -kilpailuihin!
Valmentajani Mia on tehnyt todella hyvän työn nopeassa ajasssa :)
2.12.2013
1.12.2013
Joulukalenteri luukku 1: Rosannen rankka elämä
Elämä kuulostaa monen mielestä helpolta, ja joku saattaa ajatella että Rosa on laiska, eikä häntä kiinnosta kun ei kirjoita joka päivä blogia. EI NÄIN. Minulla on joka päivä samanlainen päivärytmi.
Olemme useasti asuntovaunulla yötä, sillä automatkat ovat todella raskaita.
5.00 herätys
5.30 lähtö Korpilahdelle
7.30 perillä
valmistautuminen kouluun, koulupäivä 9-15
15.00 lähtö Hämeenlinnaan
17.00 perillä
Jos minulla on valmennus, se alkaa kello 18.00. Juttelen tallissa hetken ystävieni kanssa, ennen kuin laitan hevoseni valmiiksi.
Nukkumaan pääsen vasta puolenyön aikaan, joten uniaikaa jää vähän.
Koulumenestyksessä huomaa väsymyksen, josta tulee levottomuutta.
Menomatkalla teen läksyt, ja luen kokeisiin. Vaunulla kertaan vielä kokeisiin.
Panostan ratsastukseen täysillä, ja haluan "imeä kaiken tiedon", jotta minustakin tulisi joskus hyvä ratsastaja. Olen sitoutunut tähän, että hoidan kouluni ja ratsastuksen. Valittamisen varaa ei ole.
_______________
Huomenna tulee postausta maajoukkuekatsastuksista. Joku on ehkä lukenutkin jo facebookistani, että miten on mennyt. Parempaa postausta on siis luvassa, ja jatkossakin on parempia postauksia tulossa. Olen nyt asuntovaunulla, ja täällä on todella kova myrsky. Koko vaunu heiluu, ja teltta imee ilmaa.

28.11.2013
Tampereen kansalliset estekilpailut!
Moikka! Nyt on ollut viikon tauko kirjoittelusta, sillä minulla on ollut todella paljon kokeita ja kiireitä. Minulla oli siis kauden viimeiset kilpailut sunnuntaina Tampereella.
Aamun aikataulu:
klo 5.00 herätys
klo 6.00 lähtö Tampereelle
klo 7.45 perillä Niihamaassa
klo 8.00 rokotustodistuksen, ja passin näyttö kansliassa
klo 8.30 radan kävely, jonka aikana Bonaparte käveli
n. klo 8.40 verkkaamaan
n. klo 9.00 lähtö maneesille odotusalueelle, ja viimeisen pystyn hyppäys
Lähdin luokassa jo toisena. Batella on ollut aina ongelmia radalle sisään menon kanssa, mutta nyt se meni ilman pienintäkään epäilystä. Kehitystä on siis tullut jo tämän asian kanssa!
Rata oli pelkkää sähellystä ja paikat olivat liian lähellä. Batella oli nyt ensimmäistä kertaa sellanen fiilis, että haluaa hypätä mistä paikasta tahansa ja yrittää. 5. este oli sarja, ja se oli metreiltään todella pitkä. Tulin isosti sisään, ja annoin pohjetta vielä okserilta laskeutuessa. Minä tyhmänä en ottanut kulmassa kiinni, vaan annoin hevosen mennä pitkänä. 6. este oli helppo pysty, jolle lähdin vain työntämään ja työntämään, joten Bate kielsi ja siinä samassa tulin kylkiluiden päälle puomiin. Kuinkaan ei käynyt, mutta ensimmäiset hengenvedot tuntui vaikeilta. Tämä luokka oli kansallinen, junioreille avoin 115cm.

Seuraava luokka, avoin 120cm alkoi vasta 14.30Lähdin luokassa numerolla 5. Bate meni taas radalle niin kuin normaalin hevosen kuuluukin. Radalla kävin kiertämässä ensimmäisen esteen, sillä se hypättiin verkasta pois päin. Myös toinen este, sillä alla oli Baten mielestä pelottava iso "laatikko"
Rata sujui mielestäni paljon paremmin! Toiseksi viimeinen este oli kaksoissarja. Tulin aika pohjaan, mutta Batesta puhkui sydäntä hypätä ja yrittää. Onneksi tajusin heti laskeuduttua ratsastaa kunnolla eteen, ettei väliin olisi tullut kolmatta askelta. Viimeinen este oli kaartaen okserille. En saanut hevosta valmiiksi missään vaiheessa ja puomit lensivät alas. Jos joku on tarkkasilmäinen ja huomaa/osaa katsoa, niin viimeisen laukan kohdalla ennen ponnistusta näkee, kuinka tappelemme vielä. Jos olisin rentouttanut käteni, ja antanut laukata, olisi hevonen selvinnyt esteestä hyvin.
Radalla emme menneet todellakaan kovaa, mutta olimme nopein ratsukko 4 virhepisteellä ja saimme viimeisen sijan! Tämä olikin ensimmäinen kansallinen 120cm sijoitus.
Katsoimme vielä seuraavan luokan, 130cm sillä valmentajani hyppäsi siinä. Ylempänä olevat kuvat iskä sai napattua. Päivä oli pitkä ja kyllä muuten väsytti!!
http://hertjekker.otukset.fi/kuvat/2013/Kansalliset+estekisat+2/bonaparte_ii1.jpg
http://hertjekker.otukset.fi/kuvat/2013/Kansalliset+estekisat+2/bonaparte_ii2.jpg
Eilen oli myös Mian estevalmennus...
Mia halusi, että kokeilen mennä nyt omalla kuolaimella esteitä. Lisäksi laitettiin gramaanit sivulle. Verkkassa tulimme puomisarjaa, jossa toiset päät oli nostettu ylös. Toisella puoliskolla kaksi raviaskelta kootusti ja "ylhäällä" lyhyellä sivulla kolme puomia, jonka ympärille tehtiin voltti.
Tulimme laukassa myös samalla tavalla, Bate tuntui todella mukavalta ratsastaa.
Verkkahypyt otimme okserilla ja pystyllä. Hyppäsimme jokaisen esteen vinoon. Minulla oli ongelmia saada hevonen jatkamaan suoraan esteen jälkeen. Sain korjattua sen hyvin, mutta se pätkä on jäänyt äidiltä kuvaamatta....
Rata tehtiin molemmista kierroksista...ensin vasemmasta ja sitten oikeasta. Tuolla "omalla" kuolaimella hyppääminen on KAUHEAA! En tajua, että kuinka olen pystynyt ratsastaa sillä kuolaimella?! En ole vain tajunnut että tuon hevosen saa herkimmille avuille. Bate painoi esteelle todella paljon, ja en saanut mihinkään esteeseen hyvää paikkaa.. Onneksi kokeilin nyt hypätä tuolla, sillä tajuan itsekin miten suuri ero siinä on! Viimeiselle radalle otimme gramaanit pois.
Viikonloppuna on maajoukkue katsastukset Ypäjällä! Lähdemme siis lauantaina aamulla, ja olen siellä itse yötä ja sunnuntaina takasin. Menemme nyt katsomaan millainen valmentaja on ja sopiiko se minulle ja hevoselle (:
Myös joulukalenteri alkaa, ja yritän kirjoittaa joka luukulle!

21.11.2013
Super estevalmennus!!
Moikka kaikki!
Minulla oli siis Mian valmennus. Aloitimme työskentelyn puomeilla väistätimme takaosaa, ja ravasimme kolmen puomin yli. Kun verkkasin itse, tiesin että teemme takaosan väistätyksiä. Harjoittelin muutaman kerran oikeaan kierrokseen väistöä, sillä se on ollut vaikeampaa.
Nyt Bonaparte väisti oikein hyvin! Laukassa teimme kulmiin pienet voltit, jolta sitten laukkasimme kolmen puomin yli. Äitini otti videota vain muutamista volteista, joten mielestäni parhaat jäivät pois, ei se mitään.
Hyppyverkka alkoi puomi-pysty-puomi tehtävällä. Bate hyppäsi todella hyvin. Aloitimme tulemaan myös pystyä, jolta neljä eteenpäin ratsastettavaa laukkaa ja okseri. Ensimmäiselle esteelle oli vaikea lähestyä, sillä B pelkäsi kulmaa, ja tarkoitus oli ratsastaa syvälle kulmaan ja sieltä pois, ja esteelle.
Linjan jälkeen tulimme ristikko-okseri sarjan.
Kokonaiseen rataan kuului sarjan jälkeen pysty-pysty-okseri kolmoissarja, ja viimeisenä esteenä vasemmasta kierroksesta "yksinäinen" okseri.
Lopuksi esteet nostettiin isommiksi, ja tulin radan uudelleen. Bate tuntui todella hyvältä ratsastaa!
Bate tuntui todella mukavalta ratsastaa. Muutama puomi tuli alas, joista muutama oli kuulemma hevosen virheitä ja loput minun.
Viikonloppuna on Tampereella kansalliset kisat, joissa hyppään junioriluokan 115cm ja avoimen 120cm. Sitten viikko kilpailuista, niin on maajoukkuekatsastukset!

19.11.2013
Viikonloppu
Näin aluksi kysymys! Ajattelin tehdä joulukalenterin, ja mietin, että mitä siihen teen? IDEOITA?! :)
Perjantaina ohjemassa oli Mian valmennus. Bonaparte oli todella energinen. Työskentelimme ensin puomeilla, ja sitten tulimme kahdeksikolla, jonka "kaarilla" olivat kolme kavalettia.
Keskellä oli ristikko-okseri (kaksi ristikkoa peräkkäin). Sen päällä piti tehdä laukanvaihto. Bate innostui tästä vielä enemmän.
Ratsastin valmennuksen jälkeen vielä Körmyn. Minun piti mennä kevyesti, mutta Hassan innostui neuvomaan minua.
Lauantaina minä sain mennä Mian kuolaimella, ja meksikolaisella turpahihnalla. Jos joku tietää tuon kuolaimen, niin huutaa minulle. Eli kolmipalaoliivi, jossa keskiosa kaareva ja kupari. Bate toimi todella pienillä avuilla. Hyppäsimme lopussa vähän isompia esteitä.
Bate toimi todella hyvin! Bonaparten jälkeen hyppäsin vielä Körmyllä jumppalinjaa.
Körmy toimi taas todella hyvin. Körmyllä viimeinen este oli 100cm.
Sunnuntaina ratsastin Bonaparten sileellä. Ratsastettavuudeltaan se oli KAUHEA! Sain kumminkin tunnin tappelun jälkeen hevosen toimimaan, ja avuille. Eino-myrsky pelotteli myös hevosia maneesissa. Ratsastin myös Kasperiinan hevosen Bellan. Aluksi en vain osannut nostaa laukkaa, sillä heitin tuntuman pois. Kun opettelin vain pitämään vastaan, niin onnistui. Tämä tilanne minulla käy myös oman hevoseni kanssa. =heitän tuntuman pois

14.11.2013
Kemppaisen kouluvalmennus
Kouluvalmennuksesta on nyt siis luvassa postausta. Aloitimme ensin tekemään töitä oikeassa kierroksessa käynnissä pohkeenväistöjä. Bonaparte väisti mielestäni riittävän hyvin niin sanottuja "kouluväistöjä". Jatkoimme ravissa, ja tehtävä helpottui meille entisestään. Ravissa oli siis huomattavasti helpompi väistää. Bate oli kyttäystuulella taas, ja esitti pelkäävänsä maneesin ovea. Laukassa lähdimme suoraa uraa pitkin, ensin käynnissä, josta nostimme laukan. Laukkasimme pienen pätkän, ja siirryimme käyntiin.
Toistimme samat tehtävät vasemmassa kierroksessa. Väistöt olivat tähän suuntaan hankalampia joka askellajissa.
Valmennus sujui todella hyvin omasta mielestäni. Valmennus oli jo maanantaina, mutta nyt minulla oli aikaa kirjoittaa. Tiistaina Mia ratsasti. Keskiviikkona ja torstaina Batella oli kävelytys päivä.
Tässä hieman viikonlopun ohjelmaa:
Perjantai: Baten valmennus, sekä Körmyn ratsastus.
Lauantai: Baten ratsastus, sekä Körmyn jumppahyppy -päivä
Sunnuntai: Baten ratsastus'
Lisäksi varustepostaus tulee.
PEEÄSSÄ!
Tässä kaikki kuolaimet ovat myynnissä. `
Kaikki muut kuolaimet ovat 14,5 , mutta alimmat taitavat olla 12,5-13,0. Jos joku on niistä kiinnostunut niin mittaan ne. (mittaaminen unohtui)
Hinnaksi voidaan pähkäillä sitten vaikkapa facebookissa tai sähköpostissani rosanne.99@windowslive.com .
Blogiin on kehitteillä myös varustekirppis.
Toistimme samat tehtävät vasemmassa kierroksessa. Väistöt olivat tähän suuntaan hankalampia joka askellajissa.
Tässä hieman viikonlopun ohjelmaa:
Perjantai: Baten valmennus, sekä Körmyn ratsastus.
Lauantai: Baten ratsastus, sekä Körmyn jumppahyppy -päivä
Sunnuntai: Baten ratsastus'
Lisäksi varustepostaus tulee.
PEEÄSSÄ!
Tässä kaikki kuolaimet ovat myynnissä. `
Kaikki muut kuolaimet ovat 14,5 , mutta alimmat taitavat olla 12,5-13,0. Jos joku on niistä kiinnostunut niin mittaan ne. (mittaaminen unohtui)
Hinnaksi voidaan pähkäillä sitten vaikkapa facebookissa tai sähköpostissani rosanne.99@windowslive.com .
Blogiin on kehitteillä myös varustekirppis.
12.11.2013
Mitä Bonaparte syö, ja miten hoidan hevosen estetreenien jälkeen?
Jalkojen hoito
Linimentit jalkoihin
Arnika
Kylmälinimentti
Hyppäämisen jälkeen laitan yöksi lämppärit. Nyt ne ovat likaisena, ja pintelit käärimättömänä ja sen vuoksi huono kuva. Ulkomailta olemme tilanneet "paremmat", mutta ne eivät ole tulleet vielä.
Bate käy aina suihkun jälkeen myös 20-40 minuuttia lämpölamppujen alla, jossa lihakset saavat rentoutua ja karva kuivuu.
Ruoka
aamu:
PAVO
Pianissimo
iltapäivä:
Pianissimo
ilta:
Pavo
Pianissimo
ATP
lese
Ruoan määriä en muista, sillä ne ovat tallin käytössä erikseen olevassa ruokahuoneessa.
Tämä auttaa hermostuneille hevosille. Käytän tätä kilpailuissa. Tämä ei ole kauhean hyvää, vaikka onkin markkinoiden kalleimmasta päästä. Suosittelen todella paljon Criollon mangesiumia!!
Lisäksi Bate saa Cavalorin Muscle Bascel (?) jauhetta, joka palauttaa lihaksia.
Kilpailuista voitettu Elektrolyytti
Heinä
4 kertaa päivässä
Cavalor ATP -rehu
Cavalor -Pianissimo
PAVO -Condition Extra
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)