Kaikki mielipiteet ovat
minun, joten jollakulla muulla voi olla eri mielipiteet.
----------------------------------------------------
Mielestäni ratsastusseura, johon kuulut on yhtä tärkeä, kuin oman tallin tallihenki. Hyvän ratsastusseuraan kuuluu kannustaa jokaista, ja onnitella menestyksestä.
Joillekin seuroille tärkeintä ovat vain oman seuran seurakilpailut tai oman seuran järjestämät hiukan isommat kilpailut. Kaikki muu unohtuu..
Esimerkiksi pikkujouluissa on hyvä palkita kauden menestyneitä, kehittyneitä ja tsempattavia ratsastajia.
Mutta valitettavasti jollakin seuralla vain palkittujen listalla on ne, jotka ovat menneet oman seuran järjestämiä kilpailuja. Entä ne ratsukot, jotka kilpailevat "laadukkaammin", tai ovat käyneet muualla kilpailuissa?
Jollakin seuralla on tapana palkita ne, jotka ovat rankinglistalla esimerkiksi 15 parhaan joukossa, tai muuten vain antaa kannustuspalkintoja.
Monet liittyvät siihen seuraan, joka on omalla paikkakunnalla tai lähellä sitä. Joillakin seuroilla on yhteisiä tapahtumia ja matkoja, toisilla taas ei.
Pääpainona tähän postauksen oli se, että kaikkia kuuluu kannustaa! Kannustuspalkinnoista saa taas lisää puhtia treenaamiseen.
On myös tärkeää, että seura kunnioittaa sinua ja hevostasi: ainainen pahanpuhuminen, kiusaaminen ja kateellisuus on todella säälittävää.
Minä kuulun vielä Korpilahden seuraan, mutta vuoden alussa liityn MP:n omaan tiimiin.
Kysymys kuuluukin:
Mihin seuraan te kuulutte? Onko teillä yhteisiä retkiä, ja jaetaanko siellä kannustuspalkintoja?
Mitä piditte postauksesta? Kommenttia? :)