10.11.2013

Happy birthday to me and my weekend!

Moikka!
Nyt oli viikonlopun tauko kirjoituksesta, sillä koneen netti toimii vain kotona. Minulla oli perjantaina synttärit, ja nyt olen siis 14 vuotta!
Synttärilahjaksi tuli vanhemmilta superhieno Nikon D3200, ja siihen objekti. Myös Nikonin hieno nahkainen kameralaukku. Lahjoja tuli myös tuttavilta, kummitädiltä yms.
Perjantaina koulun jälkeen lähdimme taas ajamaan Hämeenlinnaa kohti. Ensimmäisenä ratsastin Bonaparten. Bate oli alussa ihan kauhea! Se ei mennyt kulmiin, pukitteli, kääntyi ympäri ja teki stoppeja. Hetken työstön jälkeen Bate muuttui päinvastaiseen suuntaan. Se kulkikin todella hyvin.
Ravissa väistätin takapäätä sisään ja ulos. Laukassa lyhensin, ja pidensin ja laukkasin kevyessä istunnassa hevosen pyöreään peränantoon. Nyt minulla ei ollut "räyhäremmejä". Baten hoidin pois, ja laitoin Körmyn valmiiksi.
Iskän avustuksella laitoimme muutaman kavaletin. Körmy kulki ravissa nyt vielä paremmalla kaulalla. Laukkasin ensin kierroksen kevyessä istunnassa, vaihdoin laukan ja sama toiseen suuntaan. Harjoittelin pääpainotteena laukanvaihtoja. Tulin kaksi kavalettia puoliympyrällä, johon hain 5-7 laukkaan. Sitten tulin vasemmalta kavaletin, ja käänsin puolessavälissä pituushalkaisijalle, ja vaihdoin laukan oikeaan ja tulin kavaletin, laukanvaihto vasemmalle. Muutaman kerran vaihdot tulivat pukkien kautta, mutta muuten puhtaasti. Edistystä on tullut!
Ravasin Körmyn pois, ja tein vielä muutamat väistöt ja lopetin.

iskä ja Bate irvistyskuvassa :D
Lauantaina heräsin 9.00, söin aamupalaksi leivän ja kiiruhdin rakentamaan rataa. Jenni tuli 10 aikaan auttamaan. Toiselle puolelle maneesia laitoin verkkaesteen ja jaoin maneesin puoliksi. Toiselle puolelle rakentui rata. Videoita eikä kuvamateriaalia hypyistä valitettavasti ole.
Radassa oli ne pätkät, joissa oli kisoissa ongelmia. Tämä "kilpailuharjoitus" oli todella hyvä, sillä kyllähän se Körmy jännitti! Musiikinkin osasin laittaa kaijuttimiin. Verkassa otimme n. 100cm pystyn ja sitten 90cm okserin. Rata oli 80cm. Lopussa 1. este oli 100cm ja 3. este 90cm.
Pelokkeina oli kaaria, vesimatto, lisää kaaria, laatikoita ja vähän lisää kaaria. Körmystä saa olla tyytyväinen, sillä tämä oli ehkä neljäs kerta, kun sillä mennään rataa. Sillä ei ole vielä hyppylihaksia ja menee 100cm mennen tullen...herää kysymys, että mitä se on ensi kaudella?
Omistajien kanssa sovimme, että jatkan Körmyn treenausta, ja saamme käydä kilpailuissa.

Ratsastin Körmyn jälkeen Bonaparten. Bate temppuili todella paljon. En muista, milloin olisi noin paljon. Se ei yhtäkkiä suostunut mennä oikeassa kierroksessa pitkää sivua, joten pukitteli ja temppuili. Laukassa verkkaamimsen jälkeen hyppäsin pienen pystyn, jonka alla oli kaksi laatikkoa.
Sitten tulin vesimatto -okserin, jolta kuusi laukkaa pystylle, jolle verkkasin. Bate tuntui vievän minua 100-0. Kohta viisi laukkaakin tuntui jo lyhyeltä. Muutaman kerran okserin jälkeen pysäytin hevosen. Jarrutusmatka venyi jopa esteen ohi, mutta kun pysäytin muutaman kerran, se jo onnistui. Tulin myös oikeasta kierroksesta. Vesimatto -okseri oli jännittävää hypätä ovea kohti, ja innostuksissaan vedimme koko pitkän sivun pukkilaukkaa :D
Hyppäämisen jälkeen työstin vielä laukkaa ja ravia, ennen kuin lopetin.

Tänään minulla oli vain Bate ratsastettavana. Alussa se alkoi temppuilemaan. Jätin tarkoituksella kannukset pois ja potkasin kunnolla, ja toisenkin kerran ja siitä sitten uskoi ja meni. Ravissa Bate liikkui hyvin eteen. Laukassa hain hevosta ensin hyvään rytmiin, ennen kuin aloin työstämään. Tulin kolmea puomia innariväleissä, jolta kolme koottua askelta toiselle puomille. Bate oli hyvin avuilla, ja kolme askelta ensin koottuani pystyin rentoutumaan ja laukkaamaan viimmeiset metrit normaalisti.
Puomien jälkeen laukkasin hevosen vielä todella rauhallisessa rytmissä, matalassa peräänannossa. Ravissa ratsastin hevosen "eteen ja alas". Tosin niin rauhallisessa rytmissä, että hevonen melkein käveli. Hevonen joutui lopussakin käyttämään lihaksiaan ylöspäin, eikä anna vauhdin korvata sitä.

7.11.2013

Estevalmennus

Moikka!
Minulla on todella paljon kiireitä. Bannereita on pitänyt tehdä, mutta nyt ei ole aikaa ollut. Koulutehtäviä on paljon, ja matkoilla en pysty kirjoittamaan. Blogini kyllä virkistyy!
Keskiviikkona oli siis estevalmennus! Mitä viimeksi olin luvannut, että en nypi KERTAAKAAN seuraavalla kerralla. Nyt se toteutui! En nyppinyt kertaakaan!
Aloitimme työskentelyn puomeilla. Puomien välissä käyniin siirtyminen ja uudestaan raviin. Ensin minulla oli liian pitkät ohjat, mutta lyhennettyäni niitä näytti jo hiukan paremmalta. Tulimme molemmista suunnista. Toisella puolella hallia takaosaa väistettiin ulos. Oikeaan suuntaan väistö oli helpompaa. Sitten nostimme laukan käynnin sijasta, ja laukkasimme puomin(t). Bate oli todella innokas, ja muutaman kerran sai jonkun ihme kohtauksen (innostui), kun vasemmasta kierroksesta puomille tullessani askel tuli kauempaa. ( :D )

Kun aloitimme hyppäämisen, tulimme ensin vasemmasta kierroksesta puomi, jolta neljä lyhyehköä laukkaa ja pieni pysty. Tulimme myös toisesta suunnasta. Bate tuntui todella hyvältä.
Sitten tulimme puomi, jolta neljä laukkaa ja vähän isompi pysty. Jatkettiin oikealle, ja oikealta okseri ja eteen neljä laukkaa. Oikean kierroksen "kammo" on jäänyt minulle nyppimisestä.
Radalla teki varsinkin toiselle okserille, joka tulee oikeasta kierroksesta, nyppiä, mutta ajattelin että elämä on ja vain tulin. Ja sen huomasi hevosessakin kaikilla esteillä : kun en häirinnyt sitä, Bate hyppäsi todella hyvin. Ensimmäisellä radalla kävi hups, kun tulin vasemmasta kierroksesta. Vauhtia ja laukkaa oli liikaa, ja ajattelin että en koske edes jarruttavalla ohjalla..noh, hevonen tuli pohjaan ja sen seurauksena todella huono hyppy ja minulla kauhea istunta.
Viimeinen rata oli isompi. Okseri oli ehkä 125cm ? Ja olen todella positiivinen, että en nyppinyt sille! Tai millekään muullekaan. Teistä asia voi tuntua normaalilta, mutta minulla tuo nyppiminen on ollut ongelmana itkuun asti, ja nyt sain sen pois..JES! :)

Sitten muihin asioihin: viikonloppuna kuvaan varustepostauksen, mutta postausta ei voi tulla, sillä koneen netistä on käytetty kohta 100%, joten netti ei aukene.
Ohjelmana on kumminkin:
Perjantai: -Baten ja Körmyn ratsastus. Molemmilla kavaletteja yms.
Lauantai: -Baten ratsastus luultavasi laukkasuoralla ja Körmyn estekilpailu harjoitus.
Sunnuntai: -Baten ratsastus.
Olemme asuntovaunulla vain yhden yön, sillä menemme viettämään huomenna olevia 14 vuotis syntymäpäiviäni kaverilleni.
Erikoispostauksia on myös tulossa! mm. asuntovaunun esittelyvideo, "Mitä Bate syö" ja miten hoidan hevosen valmennuksen jälkeen.


5.11.2013

Kouluvalmennus!

Eli nyt olemme käyneet Baten kanssa oikein huolella joka viikko Kemppaisessa. Eilen aloitimme melkeinpä heti ravityöskentelyyn, ja teimme taas kaarevat urat. Jokaisen kaaren keskellä käännyttiin voltille siihen suuntaan, mihin olimme menossa. Kun vertaa ravia alussa, ja lopussa, siinä on ero. Minulla oli nyt pitkästä aikaa gramaanit, sillä Kemppainen antoi kuukauden läksyn käyttää joka päivä (paitsi hypätessä) gramaaneita, joita opettaja kutsui räyhäremmeiksi. ;)
Tämän tehtävän jälkeen tulimme kolmikaarista, ja siinä oli tarkoitus ratsastaa eteen. Ravi oli mielestäni hyvännäköistä. Takajalatkin joutuivat nyt vähän työhön.
Sitten tulimme volteille. Ravasimme puoliympyrää, ja nostimme laukan. Laukassa oli tarkoitus mennä eteen.
Valmennus sujui mielestäni paremmin kuin edelliset kouluvalmennukset. Bate oli rento, eikä häslännyt mitään ylimääräistä.

Meillä kotona meni juuri sähköt, joten muutama kuva jää nyt laittamatta.
Olisiko teillä mitään ideaa, minkä erikoispostauksen teen seuraavaksi? (:

3.11.2013

Epäonnistumisia seurakisoissa....

Moikka pitkästä aikaa! Minulla oli lauantaina MP:llä pikkukisat, ja hypättävänä oli kaksi hevosta..
Körmyllä ensimmäinen 80cm. Körmyn ensimmäiset estekilpailut olivat siis tiedossa. Tätä ennen olin kaksi kertaa hypännyt rataa. Tämä korkeus olisi minun mielestäni voinut olla vaikka 60cm, mutta pienempää ei ollut. Päätimme käyttää tilaisuuden hyväksi, ja hypätä. Körmy hyppää todella hyvin jo tässävaiheessa, sillä työskennelty vasta heinäkuusta, jolloin hevonen oppi laukkaamisen alkuaskeleita.
Verkka meni mielestäni hyvin, muutama ilopukkikin lensi. En hypännyt paljon, sillä en halunnut että hevonen väsyy. Radalle lähtiessä portilla Körmyä alkoi jännittämään ja hyväkun esteiden ohi uskalsi mennä. Rata alkoi oikeasta kierroksesta okserilla, johon hän kielsi kolme kertaa. Saimme kumminkin jatkaa radan loppuun. Körmyä jännitti todella paljon. Ei korkeus, ei esteet vaan koko tilanne. Oli todella jännää mennä yksin radalle, ja katsomon täydeltä väkeä ja ääniä. 3. ja 4. esteelle tuli kiellot, mutta sitten matka jatkui 7. okserille asti. Rata oli muuten puomeista puhdas, mutta viimeinen este oli pelottava. Kukkapylväs esteessä kiinni, ja Körmy keskittyi siihen ja otti puomin huolella alas.
Minä, hevosenhoitaja ja omistajat olivat todella tyytyväisiä, sillä jokaiselle hevoselle ensimmäiset kilpailut ovat jännät (:
Heppahoitaja Jenni kävelytti Körmyn pois, ja hevonen hoidettiin pois.


Katsoin 90cm ja 100cm verkkaan menin auttamaan Oonaa. Kun kilpailut lähtivät käyniin, muutaman ratsukon jälkeen lähdin laittamaan Bonapartea valmiiksi. Verkassa Bate oli ihan VILLI, se hyppi ja pomppi. Kun muut laukkasivat kunniakierrosta, se vain hyppi piruettia ja riehui. Aina, kun kotona jokin asia muuttuu, Bate rupeaa tuollaiseksi. Ensimmäisen kerran tulin pientä pystyä..B hyppäsi niin, kuin ei olisi moneen vuoteen hypännyt. Se hyppäsi varmaankin niin, että maha oli tolppien korkeudella. Tätä se teki oikeastaan koko verkan ajan. Bate oli todella vahva, ja jännittynyt. Yritin saada sitä rentoutumaan, mutta mikään ei oikein auttanut. Sitten olikin jo aika lähteä radalle. Herra Rautiainen meinasi taas, että ei mene radalle, ja juutuimmekin kulmaan. Ensimmäinen este oli pysty, jonka vieressä oli kukkapylväs, joka oli aivan kauhea. Siihen tuli jopa kolme tai neljä kieltoa, ja peli oli siinä. Menimme kumminkin radan loppuun, ja enempää kieltoja ei tullut. Koko rata oli säätämistä. Minä pompin selässä ja kiskoin, hevonen veti koko ajan esteelle ja melkein imi väärille esteille. Koko homma oli katastrofi!

120cm verkka oli hiukan parempi, mutta taas ne hypyt olivat "pellehyppyjä". Rata alkoi okserista, ja juutuimme samaiseen kulmaan, mistä pääsee verkka-alueelle ja hylätty siitä tuli. Saimme kuitenkin tehdä radan loppuun (:
Tämä oli todella huonosti ratsastettu, mutta mielestäni parempi kuin 110cm.

^^^äiti oli ottanut pari kuvaa esteistä viimeiseltä radaltani, kun oli lanaustauko

Kilpailuiden jälkeen kävelin vielä Peten kanssa radan uudestaan, ja mietimme mitä pitää tehdä seuraavalla kerralla. Seuraavalla kerralla koko hevonen on erilainen kun minä opettelen ratsastamaan ;)

30.10.2013

Kahdet valmennukset.. #koulua ja esteitä#

Moikka! Olen todella pahoillani, että en ole kerennyt kirjoittaa blogia nyt vähään aikaan...minulla on ollut kokeita ja matkoilla en ole voinut kirjoitella. Tässä postauksessa tulee kumminkin kahden päivän valmennukset.Maanantaina minulla oli Kemppaisen kouluvalmennus, ja tiistaina Kari Nevalan estevalmennus. Pahoittelen myös, että laatu huonontui todella paljon, kun latasin ne youtubeen..

Maanantaina lähdimme suoraan koulusta ajamaan uusi asuntovaunu perässä kohti Hämeenlinnaa. Olimme perillä 17.10 ja kävelen rauhassa talliin. Sitten minulle tulee tieto, että valmennus alkaakin jo 20 minuutin kuluttua, eikä minulle ole tullut viestiä ajanmuutoksesta! Selvisin kuin selvisin muutaman henkilön avustuksella ajoissa valmennukseen. Ehkä en olisi, jos he eivät olisi auttaneet.
Aloitimme ensin käynnissä tekemällä kaarevia uria. En muista, oliko harjoitus sen niminen, mutta jossain kouluohjelmassa tämä kumminkin on. Sitten teimme samaa harjoitusta ravissa. Tämä sujui omasta mielestä ihan kohtalaisen hyvin. Kun tämä oli valmis, teimme saman harjoituksen, mutta vasta-asetuksessa. Asetus muutettiin siis toisin päin. Laukassa teimme toisessa päässä ympyrän isoa laukkaa, ja toisen pienen ympyrän/voltin lyhyessä laukassa.
Valmennuksen jälkeen Bate oli kaulastakin hikinen, vaikka hevonen on klipattu! Saipahan taas vahvistaa itseänsä, kyllä siitä vielä hyvä tulee:)

Tiistaina oli siis pitkästä aikaa Karin Nevalan estevalmennus. Aloitimme työskentelemään ensin käynnissä, jossa taivuttelin Bonapartea reilusti vasemmalle, sekä oikealle. Bate oli todella rennon oloinen. Tein myös takaosan väistöjä molempiin suuntiin, ennenkuin työskentelimme ravissa. Ravissa tein samat hommat kuin käynnissä. B oli todella rento ja mukava ratsastaa!
Lähdimme tulemaan ravissa kahta puomia, jossa yritimme saada hevoset ravaamaan ylöspäin. Tulimme ainakin neljä kertaa ja vaihdoimme suunnan ja sama homma. Laukassa väli pidennettiin, ja laukattiin ne
molemmista suunnista.
Hyppäämisen aloitimme kolmella in-and-out kavaleteilla, jonka jälkeen oli tarkoitus pysäyttää. Bate pelkäsi kulmaa, ja kuten videolta huomaa, oli työ saada se jäämään paikoilleen.
Pysähdyksen jälkeen nostimme laukan oikeaan ja tulimme oikeasta kierroksesta pienen pystyn. Pystyn jälkeen täytyi saada hevoset hyvin kuulolle, että pystyi kääntämään ensimmäisille innareille. Näiden jälkeen täytyi taas pysäyttää.
Bate hyppäsi muuten ihan hyvin, mutta nuo temppuilut olisi voinut jättää pois. Esteet olivat tosi pieniä, mutta siltikin riitti tekemistä tällä kerralla B:n kanssa..


Tein myös Batesta tuollaisen videon, sillä nyt oli sen verran aineksia, jotta onnistun! :D

27.10.2013

Estevalmennus Bonapartella ja estekisareenit Körmyn kanssa

Moikka!
Minulle hommattiin asuntovaunu muutama päivä sitten, joten siellä aion asustella jatkossa, kun olen MPllä! Se on todella iso. Se on normaalia pidempi, joten minulla on ainakin tilaa asua! Äiti ja iskä kävivät hakemassa sen Keminmaalta, Lapista. Sinne ajoi 5 tuntia suuntaansa, joten ei onneksi tyhjin käsin tultu!
________________
Viikonloppu on taas puolessavälissä ja aika menee taas MP:llä. Minulle kuuluu hyvää, samoin hevosille. :)
Perjantaina minulla oli Mian estevalmennus. Kevensimme kierroksen ja aloitimme jo hommat puomeilla.
Jokaisessa välissä takaosaa väistettiin vasemmassa kierroksessa oikealle ja oikeassa vasemmalle.
Väistöt olivat helpommat oikeassa kierroksessa. Hevonen pysyi myös paremmin reitillä ja väisti myös puomin päällä.
Laukassa teimme samalla idealla, mutta emme tehneet väistöja. Volttipuomeille tehtiin 4 laukkaa ja suoralla linjalla 5 lyhyttä.
Seuraavana tehtävänä oli tulla puomi-5 askelta-kavaletti-4 askelta ristikko.
Ensimmäisellä kerralla en saanut kavaletilta ristikolle 4 laukkaa, joten uusin tehtävän. Bonaparte oli todella mukavan tuntuinen jo verkassa ja hevonen alkaa kulkea oikeinpäin!
Tulimme sitten todella pienen korkuisen radan.

1. este oli kavaletti, jolta odotettiin 5 laukkaa ristikolle. Seuraava tehtävä oli tulla kavaletilta okserille neljällä lyhyellä laukalla. Sitten oli puomi-4 laukkaa-kavaletti-3 laukkaa ristikko. Ristikon päät oli nostettu kaikista korkeimmille rei´ille.



pahoittelen näiden kolmen "irvistyskuvan" huonolaatuisuutta, sillä sain juuri ja juuri napattua tälläiset tilannekuvat :)




pahoittelen kuvan huonolaatuisuutta...videolta otettu


Viimeisenä tulimme vielä muutaman esteen isompana:
1. kavaletti, jolta 4 laukkaa
2. pysty (125-130cm)
3. kavaletti, jolta 3 laukkaa
4. okseri (120-125cm)
5. ympäri ja ristikko,kavaletti,puomi linja toisesta suunnasta kolmella ja neljällä laukalla.
Minä olen todella tyytyväinen valmennukseen!

Tänään minä ratsastin Baten ja harjoittelin takaosan väistätystä. Kun maneesissa hyppäsi samaan aikaan eräs toinen, B kuumui kauheasti, joten virkistykseksi tulin muutaman kerran kavalettia sekä puomi/kavaletti kasaa, johon oli kerätty pinoon puomit lanausta varten.

Hyppäsin tänään Körmyllä. Körmy oli vähän hitaampi ja tarkempi tällä kerralla paikoista, kuin viimeksi, mutta suht kelpo suoritus minulta. Hevoselta ei voi vaatia liikoja vielä, sillä se on aloittanut vasta kesällä uransa.
Tein itse muutaman virheen, ja sen huomasi pystyltä okserille tultaessa. Kapealle toi todella typerästi, jonka seurauksena kielto. Tuntui esteelle tullessa, että este vain kapenee ja kapenee ja emme pääse yli ilman, että jäämme kiinni! :D

23.10.2013

Kemppaisen kouluvalmennus 21.10.2013

Minulla oli siis maanantaina taas kouluvalmennus. Aloitimme käynnissä volteilla ja väistimme siitä keskelle. Ravissa väistön jälkeen lisäsimme ravia kulmaan, jolloin toistui taas sama periaate.
Bonaparte oli paljon parempi ratsastaa, kuin edellisenä päivänä. Väistöt olivat helpompia vasemmassa kierroksessa.
Laukassa teimme lyhyillä sivuilla 1-2 volttia lisättyä laukkaa, jonka jälkeen kokosimme ja teimme pohkeenväistöä. Väistöt tuntuivat helpommilta nyt oikeaan kierrokseen! Väistöjen ei pitänyt olla kovin jyrkkiä, mutta niin, että hevonen joutui vähän väistämään jalkojansa.

Tässä video, joka on nyt lyhyempi, sillä kukaan ei varmaankaan jaksa katsoa pidempään? 

Valmennukseen oli tyytyväinen, vaikka niin kauniisti emme menneetkään. Opettaja antaa todella positiivisen tunteen ja auttaa tsemppaamaan!  :)

Nyt ei valitettavasti enempää tekstiä tule, ja kuvat ovat huonolaatuisia...järkkäriä olen kaipaillut, mutta en tiedä, tulenko saamaan..
Seuraava postaus tulee perjantaina, jolloin voisi olla vuorossa varustepostaus?
Marraskuussa blogiin on tulossa myös jokin kilpailu, tai arvonta.




 

_____
Tiistaina Bonapartella oli kävelytys. Hevosta siis kävelytettiin aamulla 20 minuuttia ulkona ja illalla 20 minuuttia.
Tänään Bate vietti vapaapäivää ja huomenna ystäväni Oona juoksuttaa sen ensimmäistä kertaa pessoalla! ;) Pessoa on siis juoksutusjärjestelmä, jos joku ei ollut kärryillä.