27.3.2014

BANNERIKILPAILU!!

Heippa kaikki!

Minulla on tällä hetkellä viikon kestävä TET -jakso ja en ole voinut postata järkyttävän hitaan netin kanssa.
Kun pääsen kotiin, on tulossa postausta Anna-Julia Kontion valmennuksisa, MPn tulevista kisoista sekä hiukan asiaa Bonapartesta. Kerron nyt ensin kuulumisia ennen varsinaista asiaa.
Olen aloittanut työni jo klo 6:45 ja päässyt klo 13-14 aikaan. Olen hoitanut hevosia, tehnyt kilpailuvalmisteluita, ajanut mönkkärillä, hakenut hevosia ja leikkinyt Aneten kanssa sekä ratsastanut omien lisäksi Rosa Ruutsalolta tullutta Elliottia.
Batelle kuuluu hyvää. Meillä oli eilen estevalmennus ja kuvamateriaalia löytyy minun facebookista:  Rosanne Rautiainen
Minulla oli myös heti perään valmennus Körmyn kanssa. Näistä tulossa kumminkin erillistä postausta.
Kokeilimme myös Batelle hackamorea ja voi juku miten se muuttui! Valmentajakin sanoi, että ei se ole sama hevonenkaan!! Laukka muuttui täysin ja hevonen tuli rennoksi. Mia sanoi myös, että hypyistä voi tulla paaaljon laadukkaampia. Odotan innolla, että pääsen testaamaan tätä ensi keskiviikkona.
Sitten asiaan:

Nyt seuraa siis bannerikilpailu! 
Säännöt:

♥ Olet blogini rekisteröitynyt lukija ja tykkäät facebook sivuistamme (paina tästä, niin pääset tykkäämään      sivuistamme)
♥ Käytä kuvia, joita on blogissani tai facebookissa on hyviä kisakuvia, joita kuka vain voi käydä kopioimassa! Jos sinulla on ongelma ladatessa niitä, pyydä kuvat sähköpostilla.
♥ Bannerin koko 1100x400    TAI     1100x500
♥ Tekstissä on luettava vähintään  Rosanne Rautiainen       Bonaparte II      Siiven Körmy
♥ Lähetätte bannerin minulle LIITE tiedostona sähköpostiini  rosanne.99@windowslive.com

Lisää kysymyksiä voit esittää kommentoimalla tai facebookissa.

Voittajalle on luvassa hevosaiheinen palkinto! Vinkki: viime kilpailussa Assilotta Viitala voitti Eskadronin uuden uutuus satulahuovan ;)


Pahoittelen todella paljon, että ei ole kuvia.. tai kuvia on, mutta kone ei lataa yhtä kuvaa tunnissa.. toivottavasti ymmärrätte! 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti