15.10.2014

TOISELLA HEVOSELLA HYPPÄÄMISTÄ

Moikka!  Minä olin tänään ratsastamassa Korpilahdella (kotikyläni) eräällä hevosella. Hevosen nimi oli  Lindholms Rubina. Rubiini on 14 vuotias tamma, joka asuu omassa kivassa tallissaan yli kymmenen muun kanssa.


Aloitin työskentelemään käynnissä. Aluksi en vielä löytänyt oikeita säätöjä. Taivuttelin ja väistelin hiukan takapäätä ulos. Kun olin saanut hepan suht. mukavaksi käynnissä, siirryin työskentelemään ravissa. .Rubiinin ravi oli tosi isoa, mikä on hassua, sillä hevonen oli itse pienikokoinen! Ravailin ympäri kenttää aina välillä vaihtaen suuntaa diagonaalilla. Yritin löytää tasaista rytmiä.
Laukassa Rubiini halusi itse edetä koko ajan, usein vähän liikaakin Vaihdoin suuntaa väliin ja kiinnitin huomiota siihen, että R kääntyy hyvin ulkoavuista. Varsinkin vasemmassa kierroksessa. Vasen kierros on Rubiinille paljon vaikeampi kierros kuin oikea.
Pahoittelen kuvien laatua, sillä olen ottanut ne videosta!

























Kun olin valmis, Milla (hevosen omistaja) laittoi esteet yhdessä Iidan, äidin ja Millan ystävän Emman kanssa.
Ensimmäisenä tulin kolmella laukalla kahta puomia linjalla. Etäisyys puomille oli joko lähellä tai kaukana. Tämä johtui siitä, että Rubiini painoi todella  paljon kädelle kaarteesta kohti estettä.  Ja väärä laukka johtui huonosta etäisyydestä.
Äiti ei kuvannutkaan paljoa alusta, pääpainotteisesti hyppäämiset. Laukkaaminen jäi videolta välistä, mutta ei se mitään.

Tässä kuvaa, kun tulemme toisen puomin väärässä laukassa. 
Sitten tulin pienillä esteillä ns radan pätkää.  Rata alkoi oikeasta kierroksesta pystyllä. Tämä este tippui melkein joka kerta, sillä Rubiini alkoi painaa ihan yhtäkkiä kohti estettä. Se oli kaarteesta jo valmis ja näin hyvän etäisyyden. mutta painamisen yhteydessä etäisyys oli ehkä hieman lähellä.
Toinen este oli vasemassa heti kulman jälkeen diagonaalilla pysty, jolta jatkettiin oikealle.  Tälle oli tosi vaikea lähestyä, sillä Rubiini oli huonompi kääntymään vasemmasta sekä pohjasta tuli tosi pehmeä.  Pystyn jälkeen oli kolmen laukka-askeleen linja. Linjan jälkeen jatkoin vielä ensimmäisen esteen takasinpäin.



Lopuksi tulin vielä muutamia kertoja ensimmäistä pystyä isompana. Lopulta este oli 120 cm pintaan. Rubiini alkoi jo keskittymään, kun esteet vähän nousi!  Viimeisen kerran minulla kävi moka etäisyyden kanssa, ja onneksi sain hepan venytettyä yli!




Rubiinilla oli aika samanlainen hyppy, kuin Batella. Olin liikaa ylävartalolla hypyssä.
Ekaksi kerraksi tämä sujui kuitenkin ihan hyvin! :)



MITÄ MIELTÄ OLIT?
RATSASTAAKO TEIDÄN HEVOSIA JOKU MUU?
KENEN VALMENNUKSISSA KÄYTTE?
kommentti kommentista! Tällä kertaa kommentoin uusimman postauksesi!

21 kommenttia :

  1. Kivalta näytti meno:) postauksesi on todella hyviä eikä ne ole pitkävetisiä eli niitä on mukava lukea:) kuvat ovat todella paljon plussaa postauksissa ja ne ovat hyvälaatuisia yleensä, videolta myös otettunu :)

    herttahelmii.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Ompa kivannäköne hevonen, hyvin teillä meni c: Video oli kiva, mutta itse tykkään siitä, että kuuluu joko pelkästään musiikki tai pelkästään videon äänet. Ei molemmat yhtä aikaa (:
    Olen käynyt vain muutamalla eri valmentajalla, mutta eniten olen käynyt Jenna Jylkän ja Anniina Taluksen valmennuksissa.
    http://tavoitteena-mahdottomuus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :)
      Juu hyvkun sanoit! :) Mulla on ainanen ongelma Movie Makerin kanssa, koska se katkaisee voluumin kokonaan.. yritin tehd parhaani mukaan! :)
      Nonni!! :)

      Poista
  3. Tää postaus oli tosi hyvä! Vitsi et kadehdin sun istuntaa niiin paljon.. Mun heppaa ratsastaa vain valmentaja ja sekin vain parisen kertaa vuoteen. Joskus jotkut ystävätkin.(:

    www.crazylifestylealexa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos paljon!! :o
      Okei, ontosi hyv jos valmentaja nousee joskus! :)

      Poista
  4. Kiva postaus! :) ja hyppäät tosi hyvin! kirjotat tosi kivalla tyylillä ! :) kun pääsen koneelle niin yritän muistaa liittyä lukijaksi ;) http://kiarallistamenoa.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  5. Postaus oli kiva ja mukava lukea:) Mun
    Heppaa ratsastaa pääsääntöisesti minä ja joskus äiti. Käyn Tuomas Jauhiaisen valmennuksissa ja kun

    VastaaPoista
  6. Ja joskus vielä myös Sanna Bakclundilla:) sannijalempi.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Todella kiva postaus. Sun ratsastus näytti ainakin mun silmään todella hyvältä! Tykkään myös todella paljon blogiai ulkoasusta. Tekstiäkin oli kiva lukea, kun aina välillä oli seassa joitakin kuvia. Tykkään, ja lukijaksi jään ilomielin :)!
    http://jsphotoworld.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Taas tosi kiva postaus! :) Mun hepalla on kans melkeimpä aina tuota ongelmaa että varsinkin vikalle ja ekalle esteelle ja oksereille se lähtee painamaan kädelle yhtäkkiä ihan hulluna ja sen takia monesti paikka menee ihan mihin sattuu... Mutta ehkä se tuosta vanhemmiten rauhoittuu kun on vasta nuori, 5-vuotias :D

    http://kuldaponi.blogspot.fi, en yleensä linkkaa tälläisiin blogiani mutta kai sitä nyt voisi!

    VastaaPoista
  9. Tosi hyvältä näyttää, jos oli vasta ensimmäinen kerta!

    ps. sut on haastettu:
    » http://ohjastuntumalla.blogspot.fi/2014/10/kesainen-haaste.html

    VastaaPoista
  10. Kiva postaus taas kerran! Toi heppakin näyttää tosi kivalta! :)
    Ja käyn esteillä pääosin Suvi Juntusen valmennuksissa ja koulupuolella Soile Lappalaisen.
    http://annijabrygg.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. kiva postaus ja teillä meni tosi hyvin varsinki jos oli eka kerta!(: toi sun nykynen banneri on ihan sika kiva:)
    stara-deni.blogspot.fi

    VastaaPoista