Päiväni alkoi lahjoja saadessa ja läksyjä lukiessa. Puoli yhdeltä lähdin talliin laittamaan Bellaa valmiiksi tämän päivän ratsastuksiin. Bellalla on meneillään aivan järkyttävä kiima. Se potkii seiniä niin, että saa pelätä tamman jalkoja. Ratsastaessa se saa välillä sätkykohtauksia, riehuu ja ravistelee päätään. Ruoka maistuu samaan tahtiin kuin ennenkin! :D
Pahin on alkanut kuitenkin hellittää, ainakin tämän päivän osalta.
Huomenna onkin sitten lähtö kauden toiseksi viimeisiin kilpailuihin, Ypäjä Movember Show:hun! Hyppään 110cm & 120cm.
Lahjaksi sain ison kangaskassin, mikä on varustettu minun ja Bellan HIHSin kuvalla, kuvaa ei nyt ole, mutta myös äiti teetti taulun HIHSistä. Lisäksi sain kameraani aivan törkeän pitkän ja hyvän putken, jotta kuvaus onnistuu myös kauempaa. Tallissa joutuu mennä toiseen päähän, jotta saa pääkuvan! :D Sitten sain kameralle myös jalustan, mille onkin ollut tarvetta. Lopuksi vielä pipo, mutta ei mikä tahansa: siinä on kuulokkeet! Korvien kohdalla vuoren sisällä ovat kaiuttimet ja takana johto, minkä yhdistät puhelimesi kuulokereikään. Voit juosta lenkit ilman kokoaikaista kuulokkeiden korjausta tai ennen kisaa talvella pistää pipon päähän ja rentoutua!
Tännekin on saapunut lumi, tosin kuraa löytyy.. |
Bella ♥ |
Onko sulla mitään tietoa mistä tuo pipo on hankittu? Minäkin tahdon tuollaisen!
VastaaPoistaJa paljon paljon onnea synttäreiden johdosta! :)