11.9.2013

Sanna Backlundin estevalmennus

Tänään on satanut koko päivän, joten Sannan harjoitus tehtiiin maneesiin. Aloitimme ravissa tekemällä avoja, temmonvaihteluita, laukkaa, laukka avoja. Avot onnistuivat paremmin oikeassa kierroksessa.
Hyppääminen aloitettiin 2 kapealla puomilla, välissä nostettiin laukka ja sitten kavaletti, voltti ja kavaletti.
Bate oli todella vahva ja sain pitää vastaan ihan tosissaan. Sitten tulimme tämän harjoituksen toisin päin.
Sitten tulimme kavaletti-okseri-kavaletti linjan. Ensin 5 laukalla. Sain pidettyä B:tä vastaan sen verran että mahduimme, mutta omaan mieleen Bate tuntui liian vahvalta.
Sitten tulimme radan.
Yhden okserin alla oli muurinpalanen ja se oli monelle hevoselle aika jännä, myös batelle :D

(Pahoittelen, että kuvia ei ole, eikä videoitakaan kuin 2, mutta pidetään tämä nyt vähän köyhempänä postauksena.)
 
Pahoittelen vielä huonoa postausta!!!! Kommenttia saa laittaa! :)

8.9.2013

Nuorten hevosten skaba!

Tänään minun piti mennä 120cm, mutta vaihdoin sen 100cm:n koska halusin päästä vain läpi ja kun hevonen oli täys pissipää niin parempi vaihtoehto tuo (:


Verkassa bate oli todella mukava ja teki kaiken mitä pyysin. (parempi oli että teki kuin temppuilisi :D)

Aloitin hyppäämään ristikolla ensin vasemmasta kierroksesta ja sitten vaihtelin suuntaa oikea-vasen jne. 
Sitten pientä pystyä oikeasta kierroksesta ja sitten vasemmasta pienestä käännöksestä. Bate hyppäsi todella hyvin.´!
Tänään oli helpompi verkata kun ei ollut 20 ratsukkoa samaan aikaan!
Okserille eilen radan jälkeen hyppäsin muutaman kerran ja annoin samalla raippaa kaulalle niin jo oli tänään imua sinne! :D
Kun kilpailun alkuun oli minuutti, portilta lähdin taluttamaan Batea areenalle. Nousin keskeltä kenttää selkään ja tänään B ei tehnyt mitään temppuiluja yms! Valmistautuessani ravasin veden ohi, sillä ajattelin että jos Bate huomaa katsoa sitä radalla, mutta ei.

Rata alkoi okserilla. Aloitin vasemmasta kierroksesta ja siitä kaari 2 pystylle. Pystyltä oli normaali 5 laukkaa okserille, jossa oli vesi alla. Sitten okserin jälkeen suoristus ja kaari 4. sarjalle. Ehkä radan vaativin kohta meidän kanssa oli se "metsä" pääty, pysty-6 laukkaa kaarella ja okseri. Ensimmäiselle eli 5. pystylle Bate lähti aika kaukaa, mutta saimme mahtumaan 6 laukalla.
 7. este oli okseri. Tämä on minulle kiduttavinta, kun pitää vain laukata kohti estettä, sillä paikkaa on turha katsoa niin kaukaa. Paikka oli ehkä omaan mieleen vähän lähellä, mutta ponnistusaluetta katseltaessa ihan normaali (:
Sitten oli hetken suoristus ja käännös oikealle ja okseri. Viimeinen pysty, päätin kiertää kauempaa, sillä kaikistä ärsyttävintä olisi jos viimeinen este tippuisi!

Puhdas rata ja nopein aika ja arvostelu A.0.0, joten saatiin ruusuke portilta. Jos arvostelu olisi ollut vaikkapa A.2.0 niin olisi voittoruusuke tullut:)
Minun osuudessani tuli 2 vai 3 puhdasta, joten ei paljon!


Rata ei ole mielestäni siististi ratsastettu, sillä B oli todella vahva ja jouduin ottamaan muutaman kerran vähän isommin kiinni.
Kilpailun jälkeen laitoimme hevosen pois ja koppiin ja lähdimme.
 



7.9.2013

Nuorten Hevosten Festivaalit 6.-9.2013

Näin alkuunsa sanon, että tällä koneella ei ollut mahdollista muokata videoita niin että ne tulevat putkeen, joten antakaa minulle tällä kertaa anteeksi! :D Ja jos näkyy videoiden kohdalla mustaa, niin painakaa siitä niin näkyy(:

Perjantai:





Minä tulin kuumeeseen ja räkätautiin, joten puolikuntoisena jouduin menemään.
Verkassa Bonaparte oli hyvä, mutta radalla se säikkyi puskia ja muutenkin koko paikkaa. Tulokseksi tuli muuten puhdas, mutta lähdin työntämään 4 okserille, ja paikka olisi ollut liiian kaukana joten B kielsi.




120cm radalle Bonaparte ei enää suostunut mennä ja todellakin työtä tehtiin että päästiin radalle. Se vain hyppi pystyyn aidalla ja riehui, kun päästiin alkuun piti rata jo aloittaa. Rata tökkäsi viimeiselle esteelle, joka oli sarja. Tie oli vaativa ja minö tyhmä en suoristanut ja ryhdistänyt. Hylätty siitä tuli, mutta muute ok rata. Puomeja bate otti, sillä kun se jännittääm se ei käytä selkäänsä yhtä hyvin ja ottaa puomeja alas.
Alla kuva siitä, miten huonosti "ajan" kulman





Lauantai:

Tänään olin vielä enemmän kipeä...120cm verkka meni todella hyvin! Radalle hain erikoisluvan ,että saan taluttaa sen sinne. Selkään mennessä se alkoi taas keulimaan ja veti koikkaloikkia. Radan aloitin, paikka oli hyvä, mutta se keräsi puomeja koska kun se jännittää niin bate ei käytä selkäänsä niin hyvin ja silloin ottaa puomeja. 3-4 väli oli pystyltä massiiviselle okserille. Siinä paikka ja kaikki oli kunnossa, mutta Bonaparte väisti estettä, siinä minulla meni tasapaino vasemmalle ja jalustin lähti. Sitten Bate hyppää pystyyn ihan äärirajoille, ettei kaadu ja mä jalkauduin. Jännitys ei loppunut siihen, kun baten jalat oli ilmassa, mä olin sen jalkojen alla ja katsoin ylös ja sanoin mielessäni että "ei per**le nuo hokit ja jalat tulee mun päälle!" No etujalka osui kypärääni, mutta siinä tilanteessa osasin väistää. Toivottavasti joku olisi saanut kuvan :D Videolta sitä ei hyvin nää, sillä este oli katsomosta päin puskien takana. Ainoastaan baten pää ja jalat saattaa näkyä.
Verkkaan menin vielä hyppäämään 3 kertaa okserin niin että bate tiesi ainakin hypänneensä.



 



Jos joku tietää, että on tullut kuvia, niin voi linkata minulle! :)
Kuvat eivät suostu taaskaan suurenemaan, joten KLIKATKAA niitä!

5.9.2013

MP Riding Center kutsuu taas! ♥

Tänään en mennyt kouluu, sillä lähdimme 12 aikaan tallille ja sieltä ajamaan kohti Hämeenlinnaa.
 
Kun saavuimme, talutin Bonapartea ja sen jälkeen heitin sen karsinaan. Sitten menin laittamaan omat varusteeni ja Körmyn valmiiksi.
Käynnissä aloin pehmittelemään ja ottamaan hevosta avuille. Alussa Körmy hiukan poikitteli, mutta kun tuin sitä niin pysyi suorana. Ravissa tein ympyröitä, pohkeenväistöja ja vaihtelin suuntaa puomin avulla. Laukka onnistui jo paljon paremmin kuin viimeksi, sillä ei kaikki opii tule yhdessä viikossa (:

Hyppäämisen aloitin pienellä kavaletilla, suoralla, pitkällä lähestymisellä. "jöllikkä" hyppäsi todella mukavasti! Nyt kun se on saanut lihasta, se näyttää paljon suuremmalla tavalla, kuinka paljon tykkää hypätä. Sitten tulin pienen radan.

Esteet oli ehkä 70cm kokoisia. Körmy otti muutaman ilopukin aina esteen jälkeen, tykkäsin tositositosi paljon! :)
 




Körmyn jälkeen lähdin laittamaan Bonapartea. Alussa taivuttelin käynnissä ja lähdin ravaamaan. B oli todella rento ja miellyttävä ratsastaa. Laukka oli todella rytmikästä, sillä olen harjoitellut todella monena päivänä sitä niin paljon. Oikea laukkakin tuntui hyvältä.
Tulin Baten kanssa ensin pienellä kavaletilla pitkällä lähestymisellä. Sitten tulin muutaman kerran lyhyellä sivulla aaltolankkua.
Seuraavana tulin vesihautaa pitkällä sivulla. Bonaparte ei edes katsonut sitä! Eli se ei ollut mikään kuiva matto, vaan siellä oli myös vettä :)

Sitten tulin pienen radan. Tämä onnistui niin hyvin, että lopetin. Olen todella tyytyväinen Bateen, sillä yleensä se on pelännyt pientäkin vesimattoa ja huhtikuussa ei mennyt maneesiin jos siellä oli maassa vesimatto, vaikka sitä ei hypätty.! ♥


Lopuksi menin vielä Hawan. Sen kanssa tein pohkeenväistöjä ja harjoittelin perusjuttuja.

Ratsastuskuvia ja videoita ei valitettavasti ole, sillä äiti ja iskä meni hoitamaan joitakin asioita sillä välillä kun ratsastin.
Kuvat sain nyt suuriksi niin, että lisäsin ne viimeisenä alhaalta ylöspäin.

Huomenna alkaa siis nuorten hevosesten festivaalit ypäjällä ja siellä hyppäämme huomenna 110 ja 120. Lauantaina 120 ja sunnuntaina 120.

Saa heittää kommenttia! :)

31.8.2013

Hyppäämistä

Mentiin Venlan kanssa nukkumaan 3:40..... XD ja herättin 10 aikaan. Klo 12 lähdimme tallin ja ratsatettin Pirre. Kuvia ei ole siitä, koska kamerassa ei ollut akkua.

Venla meni ensin, mä lopuksi. Venla meni Pirren kanssa puomeja + kavaletteja ja opastin vähän.
Loppuunsa menin vähän puomeja ravissa ja yritin saada sitä kulkemaan suorassa.

Pirren jälkee syötiin ja lanattiin kenttä + heitettin/haravoitiin kivet pois. Sitten oli Sipen vuoro. Tein alkuverkan ihan normaalisti...ravasin ja laukkasin pari kierosta molempiin suuntin ja menin kulmissa puomeja joista käänsin voltille.

Hyppäämisen aloitin puomi-kolme laukkaa-pysty-kolme laukkaa-puomi. Sipe on helppo ratsastaa,joten ei ollut mitään ongelmia.


















^^vähä kaaaukaa :D

Lahtisille lähdimme Siran kanssa, kun Sipe oli hoidettu pois. Venla käveli Siran ja mä hyppäsin sitten selkään(:  Tänään se ei heilutellut päätänsä niin paljoa kuin eilen. Laukkakin nousi alussa ihan hyvin. Aloitin ristikolla, johon se kiemurteli paljon ja vauhti hidastui. Tulin myös ristikko -sarjaa 1 laukalla.Sira jarruttaa tosi paljon vauhtia ennen estettä. Muutama hyväkin hyppy tuli! :)

Vauhdin jarrutus johtuu luultavasti siitä, että entinen ratsastaja on nyppinyt sitä tosi paljon ja jäänyt luultavasti hypyissä jälkeen. Yritin olla hypyssä mahdollisimman mukana, ettei vain tapahtuisi sitä tilannetta että vetäisisin vahingossa.


Huomenna lähdemme maastoon Siralla ja Sipellä.

Good bye (:

Ratsastusta, ratsastusta ja ratsastusta

Koulun jälkeen menin suoraan tallille ratsastamaan. Bonaparte oli jo alkuunsa (taas) mukavan tuntuinen, joten lähdin työstämään sitä ravissa. B on tullut tosi hyväksi ratsastaa. Laukka on parantunut viime ratsastus kerrasta huomattavasti ja oikea puolikin tuntuu mukavalta. Huomenna kun on vapaapäivä, niin ajattelin mennä vähän kavaletteja. (lauantaina=vp) Tulin pitkällä sivulla pitkällä lähestymisellä kavalettia vinoon (koska oli jumppalinjalla ja en jaksanut pienentää niitä sen vertaa ja ei ollut tarkoitus hypätä) Sitten tulin vasemmasta kierroksesta FWS -porttia (pystyä xd). Sain mukavia hyppyjä ja taas Bate käyttää enemmän selkäänsä kuin viimeksi! :)
Sitten tulin oikeasta kierroksesta ja ponnistuspaikkakin oli hyvä.
Eilen unohtui kirjoittaa blogi ja olin siis Lempäälässä Karin valmennuksessa. Kun kerroin hänelle että en saa oikeaa paikkaa oikeasta kierroksesta, se sanoi että ei ole olemassa "ponnistus paikkaa" vaan ponnistusalue. Kari näytti mikä on todella lähellä, mutta B pystyy vielä selviytymään siitä + liian kaukana. Ponnistuskohta on myös yksilöllinen...joku hevonen hyppää mielummin lähempää, kuin kauempaa. (mm bate)

Takaisin tähän päivään :D
Tulin portti (pysty) linjaa 6 laukalla, aika takaisin otettuna, jotta hypyt ovat paketissa ja se muistuu seuraavaan kertaan B:n mielessä, että ei rynnitä (:

Äiti lähti viemään mut ratsastuksen jälkeen Venlalle Kuhmoisiin! :3
Siellä lähdimme melkein heti ratsastamaan Sira, Venlan uusi tuttavuus :)
Venla meni ensin ja sitten minä sain myös kokeilla! :)
Sira oli mukava ratsataa, ainoastaan se, että ei saa ottaa kädellä yhtään sillä sitä on ratsastettu kuulemma kovan käden kanssa ja sen takia viskoo päätänsä välillä.
Ravissa pidin käden koko ajan paikallaan ja kun Sira alkoi viskomaan päätä, pidin kevyesti vain käden paikallaan ja pohkeesta eteen. Laukka on sillä todella hyvä plussa! :) Sillä on voimaa takapäässä ja laukka pyörii. Laukan saa lyhennettyä, mutta sitten ei ole enää voimaa hypätä.
Menin siis ristikkoa, jotta saan vähän tuntumaan huomiseen ratatreeniin.

Venla puhui että Sira ei oikein hyppää tai hyppää lötkösti, mutta kun ulkopohkeella vie eteenpäin koko ajan niin hypystä löytyi myös tekniikkaa! :)

Ratsastin Siran jälkeen myös Sipellä. Koko ero oli aika hauska, mutta ei vaikuttanut ratsastuksellisesti mitenkään. Alkuverkkasin ihan norm. ja sitten tulin 2 puomia puoliympyrällä, jossa välissä väistätin takapäätä hiukan ulos. Sipe on mukava kun tekee kaiken mitä pyytää!! :)
Laukassa tulin 4-7 laukkaan väliä.

Hyppäämisen aloitin 2 diagonaalilla. Sitten tuli jumppalinjaa puomi-puomi-puomi-1 laukka-okseri. Korkeutta oli 80-90cm?
Sipukalla on jännä hyppy, tai erilainen mikä esim Bonapartella. ;D
Kuvia ei juurikaan ole, sillä kamerasta loppui akku + alkoi olla pimeää.



Venlan kuva lopussa :)


28.8.2013

Ratsastusta, pientä hyppäämistä!

Tänään tallille mukaan tuli Elisa ja Rosanna kuvaamaan! (osa kuvista ei taaskaan suostu suurenemaan, joten klikatkaa niitä niin näette ne isompana:)









Bate kulki todella mukavassa rytmissä koko ajan ja paikat eivät olleet ongelmana nyt ollenkaan! Hyppäsin alkuun pientä 60cm kavalettia. Tulin todella lyhessä laukassa tarkoituksella alkuun ja sitten hain norm rauhallisen rytmin.
Sitten ajattelin tulla pikku kavalettia n80cm ja siitä sitten ajattelin jatkaa 4 laukalla aaltolankku -linjan. Hypättyäni vilkaisin korkeutta ja se näytti 115cm :O kai se aaltolankku on alempana, en tiedä?
Huomenna on Karin valmennus taas Lempäälässä ja sieltä tulossa sitten videoita!



Loppuun ajattelin vielä vääntää vähän kouluratsastusta(:





Lopuksi käytin Bonaparten vielä suihkussa ja pakkasin kisakaapin valmiiksi.
 
Kilpailut Sipen kanssa perutaan, sillä se ei ole kunnossa! :(
Venlalle silti menen!
 
Goog night! ♥