2.2.2014

Superhyvin mennyt estevalmennus!

Moikka kaikki!
Minun piti julkaista tämä postaus jo eilen, mutta julkaisussa oli jotain ongelmia. Minulla oli estevalmennus keskiviikkona, ja torstaina minulla ei ollut koulutehtävien vuoksi aikaa kirjoitella.
Aloitimme ravissa puomeilla työskentelyn. Minulla oli aika pitkä ohja, mutta se ei näyttänyt häiritsevän menoa kauheasti.
Hyppäsimme aluksi vihreää peloketta, jolta kolme lyhyttä laukkaa puomeille. Bate oli aika vahva, jonka seurauksena en saanut laukkaa lyhenemään tarpeeksi.
Verkkahypt sinänsä onnistuivat hyvin, jonka jälkeen oli vuorossa rata.




Ensimmäinen rata sujui hyvin, mutta toisella radalla puomeja tippui. Syykin siihen löytyy: kun en istu satulassa, en saa myöskään hevosta esteelle valmiiksi. Mia joutui monta kertaa huomauttamaan minulle, että se takapuoli pysyy satulassa. Kevytistunta esteen jälkeen on jäänyt nyt hiukan tavaksi, joka täytyy vain muuttaa.

Muuten Bate hyppäsi todella hienosti, ja alkaa saamaan ponnistusvoimaa!

Lauantaina ratsastin Baten kahden kävelytyspäivän jälkeen. Aluksi se pönttöili todella paljon, mutta loppuun oli todella hieno ja rento. Bonaparten jälkeen ratsastin vielä Körmyn. Körmy on oikeastaan aina ihan sika hyvä ratsastaa, joten taaskaan ei ongelmia ollut. Ratsastuksien jälkeen vaihdoin arkivaatteet päälle ja lähdimme perheen kanssa viettämään Mialle ja Petelle Hassanin syntymäpäiviä!

Tänään oli todella upea keli, ja ajattelin mennä pellolle ratsastelemaan. Yleensä Bate on ollut arka yksin lähtemään tallista pois, mutta yllätykseksi se porskutti menemään ihan ilman mitään! Bate joutui työstämään varsinkin takajalkoja, sillä pellolla oli kumminkin hiukan lunta. Laukka tuntui aivan samalta, kuin Anna-Julia Kontion tai Martin Fuchin hevosten laukka!

Pahoittelen, että minulla ei ole kuvamateriaalia. Kamerani muistikortti oli hukassa, joten kuvia oli vaikea ottaa..

6 kommenttia :

  1. Mistä tiedät, milta Anna-Julia Kontion ja Martin Fuchin hevisten laukka tuntuu?

    VastaaPoista
  2. Toi rata ei näy tulee vaa ''Tämä video sisältää kumppanin TEOSTO_CS ja WMG sisältöä, ja sen näyttäminen on estetty maassasi tekijänoikeusseikkojen vuoksi.'' :/ muuten tosi kiva postaus ja ratsastat tosi hyvi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aijaa, mulla se video näkyy :O täytyy yrittää muokata :D

      Poista
  3. Viimeinen video estetty Suomessa tekijänoikeuksien vuoksi... ? :D

    VastaaPoista