21.11.2014

TÄHÄN ON HYVÄ LOPETTAA KAUSI 2014


Heippa! Sunnuntaina hypättiin Tampereella junioreiden halli SM -kilpailuiden parissa.
Aiemmin en ole käynyt Treella Bellan kanssa, joten uusi paikka ja uudet kujeet.
Luokkani alkoi vähän jälkeen puoli yksi päivällä, joten MPltä lähtö oli jo kello 10. Meiltä ajoi tunnin Niihamaahan. 

Rata oli kansallinen 125cm, minkä oli suunnitellut Johanna Mikkola. Rata sisälsi paljon kaarevia linjoja, kaksoissarjan, kolmoissarjan sekä trippelin.

Verryttelin Bellaa pihalla hiukan ravissa, ennen kuin pääsin verryttelemään halliin. Hallissa väistättelin vähän takapäätä ulos ja sisään. Laukassa ratsastin Bellaa pohkeen eteen sekä tein muutamia ympyröitä. Hyppäsin maneesin päädyssä muutaman kerran ristikkoa ympyrällä. Ristikko oli asetettu siis lyhyen sivun keskelle.
Sitten hyppäsimme pientä pystyä kaksi kertaa ja muut kerrat isompana. Sopivasti kahden pienen hypyn jälkeen suunta vaihdettiin, joten pääsin hyppäämään myös toista puolta!
Hyppäsimme okseria ensin pienenä ja lopuksi ehkä 130cm korkuisena. ??
Verryttely oli valmis. Maneesiin pääsi valmistautumaan verryttelyalueelle kolme seuraavaa valmistautuvaa. Alueella sai hypätä pystyä, joten jätimme viimeisen hypyn maneesiin.
Verryttely oli muuten hyvä, mutta ratsastin aluksi liikaa taaksepäin. Mia huomautti asiasta ja aloin sujua esteille = kaikki oli hyvin! :)

Ennen rataa Mia kertoi, että yhdellä puomilla on vielä mahdollisuudet sijoittua, joten ratsasta rata hyvässä rytmissä läpi, älä kaunistele. 


Jos jossain saa kehua, niin en purista polvella satulaa. Polven puristaminen on tosi yleistä ja vaikee kiinnittää huomiota. Jalka lentää sitä kautta taakse, kun polvi puristaa satulaa.

Radalla ratsastin aivan liikaa taaksepäin ja nypläsin ohjaa.. Bella teki kuitenkin kaikkensa ja pääsimme maaliin yhdellä tyhmällä puomilla! Virhepisteitä oli kuitenkin paljon, joten sijotuimme Bellan kanssa sijalle 10.! 

Minun oli tarkoitus hypätä vielä seuraava luokka, 130cm. Sovimme kuitenkin, että tähän on hyvä lopettaa = peruin luokan. 
Kausi 2014 on ollut elämäni menestyksekkäin vuosi, mutta kauden muistelosta on tulossa myös postausta! :)



A-osa kolmoissarjalta

"ole kolmoissarjalla pystyssä, välit eivät ole mahdottoman pitkät"

MITÄ MIELTÄ OLIT POSTAUKSESTANI?
OLETKO SINÄ KÄYNYT NIIHAMAASSA?
LOPETITKO SINÄ JO KISAKAUTESI?
MISSÄ OVAT/OLIVAT VIIMEISET KILPAILUSI TÄLTÄ KAUDELTA?

kommentti kommentista!

18 kommenttia :

  1. Tykkäsin paljon tästä postauksesta, tietysti kaikkia sun postauksia on kiva lukea! :) ootte Bellan kanssa huippu pari, voi kumpa pääsisin itsekkin hyppäämään isompia luokkia, kun tällä kaudella ollaan 90 asti menty.. meillä ei vielä kausi ole ohi, ensi viikonloppuna seuraestekilpailut :) tammi- ja helmikuullekkin kisoja luvassa. Onnea sulle ja bellalle ensi kauden kisoihin ja synttäri onnittelut! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! Kiitos paljon!! :3
      Tsemppiä jatkoon!

      Poista
  2. Tää oli kiva postaus! Tosi hienoja kuvia ja näyttääpä hyvältä teijän meno videolla! :)

    http://mimmijavuoksi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Meillä loppui jo kisakausi. Oli tarkoitus mennä vielä yhet aluekisat marraskuun vika viikonloppu, mutta ne kisat peruuntu. Meilläpäin olis paljon kisoja joulu- ja tammikuussa, lähes joka viikonloppu, mutta haluan nyt satsata treeneihin ja kisakausi alkaa sitten maaliskuussa :)

    VastaaPoista
  4. Tosi paljon onnea sijoituksesta! Hieno rata! Bella on ihanasti täpinöissään :D
    Itse en varmasti koskaan kilpaile näin isoja luokkia mitä sinä, mulla on niin kamala estekammo 90cm isommille ettei tosikaan. Nyt tavoitteena ensi vuonna mennä yksi metrin rata jossain vaiheessa jos kaikki menee hyvin. Treeneissä oon kyllä mennyt 100-115cm tehtäviä mutta pelottaa tosi paljon. Rutiinilla varmasti sekin asia korjaantuisi :)
    Onko sua koskaan pelottanut esteillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! Bella on aina ihan täpinöissään :D

      Estekammo kyllä lähtee, kun opit luottamaan hevoseen ja saat paljon rutiinia "omalta maksimikorkeudelta"!
      Minuakin pelotti Bonaparten kanssa alkuaikoina, mutta rutiinin ja luoton myötä pelko lähtee! :)

      Poista
  5. Postaus oli oikein kiva lukea ja kuvat tarkkoja :) Bellan hyppytyyli on minusta oikein kiva, mutta todella erilainen kuin esimerkiksi Batella. OOn käynyt tunneilla niihmassa ja hevosen kanssa kilpailemisen aloittaminen on vasta alkutekijöissään ehkä ensi kaudella jotakin pikkukisoja :)
    http://nooranhevosharrastusblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hyppytyyli Bellalla ja Batella on tosi iso! Selkään huomaa selvästi heppojen erot. Bate hyppää tosi matalana ja pehmeästi, kun taas Bella voimakkaasti. Se ei ehkä videolle näy, mutta selkään ero on suurempi! :)

      Nonni, paljonpaljon tsemppiä!

      Poista
  6. missä tallilla toi heppa on ?
    Kun asun itsekkin jyväskylän lähellä ja mullakin on poni:).
    Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bella asuu MP Riding Centerillä Hämeenlinnan Rengossa. :)
      Kiitos!

      Poista
  7. Nämä sun kisapostaukset ovat tosi kivaa luettavaa! Mulla on ainakin vielä yhdet kisat tulossa, mutta saa nähdä meneekö seuraavat sitten vuodelle 2015 :)

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea, hieno rata ja söpö Bella :3 kadehdin sun jalkaa, miten se pysyykin noin hyvin paikoillaan korkeilla radoilla!! Mulla jalka pysyy paikoillaan 80cm asti, mutta sitten se lähtee lentelemään... jalka pysyy myös paikoillaan kun menen jollain muulla kuin vakkarihepallani, jolla on valtavan korkea, pitkä ja laakea hyppy. Oisko sulla mull vinkkejä, miten saisin pidettyä kintun paikoillaan ja muistan olla puristamatta polvella? (: Ja tsemppiä talven reeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon!

      Kannattaa tehdä rutiini siitä, että ei purista polvella! Ihan silellääkin ja pienillä kavaleteilla. :)
      Kiitos samoin!

      Poista
  9. Tykkäsin paljon postauksestasi, olette tosi kivan näköinen pari, niinkuin olitte Batenkin kanssa. :) Itse en ole vielä kummemmin kisannut, ehkä ensikaudella keretään paremmin. :) Tsemppiä teille treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos tosi paljon! :---)

      Kiitos, tsemppiä sinulle samoin!

      Poista