11.12.2014

KLINIKALLA



Moi!  Joulukuu ei aivan tuonut onnea ja menestystä.. Kävimme tiistaina Bellan kanssa Forssassa klinikalla tutkituttamassa se..

Koppi valmiina lähtöön..
Viikonloppuna tallille tuli Aneten uusi poni, joka laitettiin tarhaan Bellan viereen. Uusi poni päästettiin vapaaksi ja se alkoi juosta Anen toisen ponin, tarhakaveri Tipsun kanssa. Samoin vieressä oleva Zally.  Bella innostui juoksemisesta muidenkin hevosten innoittamana..
Sunnuntaina Mia soitti iskälle, että Bella on todella huono ratsastaa ja se kannattaisi tutkia.  Isä soitti siis eläinklinikalle ja sai ajan.
Mia epäili, että Bella on satuttanut selkänsä, sillä se ravasi etupäästä kuin liukkaalla jäällä. Pienellä voltilla tamma ei ollut puhdas.



Klinikalla juoksutin Bellaa molempiin suuntiin ja eläinlääkäri sai ajatuksen, mikä BI:tä voisi vaivata.
Ensimmäinen ongelma oli jo alussa.. Bellalta piti ottaa verinäyte.   Jos kerroin täällä, millaista sotaa Bellan raspaaminen oli.. niin mitä tämä sitten!!
Bella nosti päätä, jyräsi ja yritti hypätä pystyyn. Yritimme laittaa narun jalkojen välistä, kaulalenkiksi ja vaikka miksi, mutta emme saaneet eläinlääkäriä lähellekkään.

Iskä keksi yhden keinon, mikä voisi auttaa. Huijasimme Bellaa  muka laittamalla sille loimea päälle, mutta vedimme loimen niin ylös, että sen pää oli peitossa, eikä se nähnyt mitään. Sitten naru kaulalenkiksi, yksi koputteli Bellaa päästä, minä tuin takaosasta, iskä piti loimea ja hevosta kiinni ja eläinlääkäri otti verinäytteen ja antoi samalla rauhottavaa.


Lääkäri huomasi, että Bella oli lepuuttanut oikeaa etujalkaa suurimman osan ajasta, joten hän halusi sen kuvattavan.
Jalasta ei löytynyt mitään, mutta Bellan kaviot ovat huonot ja laittavat jalan väärään asentoon, joten el. laittoi jalkaan  erästä ainetta.

Bella saa nyt viikon tarhailla, jonka jälkeen liikunnan saa aloittaa pikkuhiljaa. Hyppäämään pääsen 3-4 viikon päästä.
Onneksi heppa hoidettiin nyt jo kuntoon tulevaa kautta varten. Hevosen perushuolto ei tee pahaa!


ONKO TEIDÄN HEVOSILLE TAPAHTUNUT JOTAIN IKÄVÄÄ TARHASSA/LAITUMELLA?

13 kommenttia :

  1. Kivan oloinen blogi, liityin lukijaksi. Oliko tuo huonot kaviot sitten todellinen syy hevosen oireisiin? mkriding.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Mulle ei ihan selvinnyt tästä että mikä sillä siis loppuen lopuksi oli :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan tähän nyt samalla aikaisemman kommentin.

      Bellalla ei varsinaisesti ollut mitään, mutta käyvimme tarkistamassa klinikalla, ettei sillä ole revähtänyt jokin iso lihas. Samalla kuvattiin jalka. :)

      Poista
  3. Ompa harmi, toivottavasti Bella toipuu pikaisesti! Meidän yksi poneista kaatui noin kuukausi sitten kaksi kertaa, ensin, (kyllä, kaatui karsinassa) ja toisen kerran tarhassa ja eläinlääkärin mukaan sillä on iso lihasrevähdys takapäässä, joten sairaslomalla poni on ollut jo kolme viikkoa. Se on alkanut näyttää jo paremmalta ja kevyessä liikutuksessa toiminut hyvin, mutta eilisen kevyen ratsastuksen aikana pukitteli paljon ja varmasti viittaa kipuun, sillä tuo ei ole ollenkaan ponin tapaista. Toivottavasti niin Bella kuin meidänkin poni toipuisivat pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä!
      :o Tuollaiset isot lihakset kun revähtää niin se on aika pitkä juttu. :(

      Poista
  4. ei oo sattunut meijän pollellille sillee mitään vakavaa mut kaikkee pient on ollu aina :) ja o sul on ihan sairaan kiva blogi ja selkeitä kuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, ettei ole käynyt mitään pahempaa. :)
      Kiitos paljon!

      Poista
  5. Mun ponia potkaistiin aidan välistä pari vuotta sitten ja sen lihas repesi, mutta onneksi se huomattiin nopeasti ja saatiin hoidettua :)

    VastaaPoista
  6. Onneksi ei ollut mitään pahempaa! :)

    VastaaPoista