20.4.2015

Valmennusviikonloppu

Moikka! Viikonloppu vietettiin Koski TL:ssä Cheva Luxin tallilla. Bella jäi Koskelle yöksi ja me menimme Turkuun. Lauantaina lähdimme Lempäälästä kello 9. Olimme perillä puoli 11, purimme tavarat, jätimme Bellan ja lähdimme. Tulimme takaisin neljän aikaan, sillä minun valmennukseni alkoi kello 17.
Ensimmäinen päivä on aina tekniikkapäivä. Maneesissa oli vain neljä estettä, mutta Kari oli tehnyt todella hyödylliset ja monipuoliset tehtävät.

Voiko hevosella olla    h i k k a ?  Ilmeisesti voi. Bellalla alkoi tunnin alkupuolella hikka ja se kesti melkein koko tunnin. Säälitti hevosen puolesta.  Oli todella vaikea ratsastaa kun Bella oli muna-asennossa ja hikotteli.. :D

Tuttuun tapaan keventelimme ensin ympäri maneesia aina suuntaa vaihtaen. Tarkoituksena oli saada hevoset kulkemaan rennolla selällä. Laukka tehtiin samalla periaatteella.  Sitten kävelimme hetken ja aloitimme työskentelemään käynnissä. Taivuttelin ja väistättelin Bellaa. Tamma oli koko sileäntyöskentelyn ajan erittäin hyvä: herkkä pohkeelle, säilytti hyvän tuntuman ja liikkui rennosti.  Ravissa ja laukassa Bella oli ihan yhtä hyvä, mutta laukanvaihdoissa on tullut editystä: vaihdon aikana Bella ei ala enää pomppimaan ja leikkimään laukkojen kanssa. Ja miten niin ei enää pompi?  Olen hoksannut käyttää parempaa sisäpohkeen tukea ja parempaa ulko-ohjaa.

 Kuva sunnuntailta  c. Jade Liski

Verryttelyhypyt aloitettiin pienellä pystyllä hypäten se katsomoa kohti. Tulimme kaksi kertaa, mutta nämä eivät jostain syystä ole tallentuneet videolle. Toinen tehtävä, mistä lähtien kaikki ovat videolla oli kaareva linja. Linja piti tehdä kuudella laukalla kaartaen, mutta minulla tuli ensimmäisellä kerralla seitsemän. Mielummin enemmän kuin vähemmän tällaisissa tehtävissä.  Ensimmäisellä kerralla Bella vastusteli aika paljon pidätettä.     Kaarelta jatkoimme okseri-pysty  -linjalle, joka piti ratsastaa neljällä tai viidellä. Päätöksen sai tehdä itse. Olin tulossa aika rauhallisesti väliä neljällä, mutta tajusin jääväni tosi kauaksi. Viimeinen askel oli aika pohjassa, mutta Kari sanoi, että tuon kokoiselle kavaletille on ok tulla pohjaan. Linjalta jatkettiin toisella linjalle, jossa piti tehdä viisi laukkaa. Tämä väli oli tosi helppo: sujui vain.
Esteiden jälkeen Bella paikoin sladitti, mutta enää todella vähän. Olemme tehneet Saijan kanssa tosi paljon töitä tämän eteen.

Kuva sunnuntailta c. Jade Liski

Myöhemmin kaarevalta linjalta jätettiin yksi laukka vähemmäksi.  Viimeisen linjan jälkeen jatettiin okserilta okserille kaareva tie viidellä laukalla. Joka kerta minulla pääsi ohja pitkäksi ja jouduin automattisesti nostamaan kättä ylös.  Tehtäviin kuului myös kaarevien teiden suoraan ratsastus.  Viimeisenä Kari sanoi minulle, että tulen pystyltä pystylle kolmella laukalla. Kari sanoi, että Bella venyy todella hyvin ja meillä ei ollut lainkaan ongelmaa päästä perille, vaikka ensimmäiselle tuli aika pieni hyppy.


Sunnuntaina minulla oli valmennus kello 10.  Olimme tallilla yhdeksän aikaan ja aloitin laittamaan Bellaa.  Tuolloin oli siis rataestepäivä. Valmennus aloitettiin samaan tapaan kuin ennenkin: hölköttelyverryttely sekä työskentely.  Esteverryttely aloitettiin pienellä pystyllä.  Sain Bellan todella rauhalliseksi ja niin rennoksi kuin vain mahdollista. Verryttelyyn otettiin mukaan myös pari okseria. Bella oli verrytellessä erittäin hyvä. Kari sanoi, että minun ei kannata alkaa pelkäämään painetta Bellasta minuun. Mitä enemmän painetta käteen, sitä paremmin hevonen hyppää kuolaimen läpi ja ylös.



Lopuksi tulin kaksi kertaa radan: ensin pienempänä ja sitten vähän isompana. Bella hyppäsi erittäin hyvin! Tein virheen lähestyessäni estettä numero 3. (keltainen pysty). Ajauduin liian ulos ja olin seinällä liian pitkään. Suoristus tuli tasapainottomasti ja liian nopeasti.   Kari nosti myös sarjan B -osaa 140cm, mistä Bella suoriutui kätevästi.
Ennen minulle tuloa Bellahan oli hypännyt Kipan tietojen mukaan edellisen omistajan kanssa viimeksi 110cm luokan syyskuussa 2013!



kommentti kommentista, linkkaathan blogisi
Mitä mieltä olit?
Onko sinun hevosellasi ollut joskus hikka?
Millaisia tehtäviä olet harjoitellut viime aikana?

26 kommenttia :

  1. Voi että, upeaa Rosa ja Bella! :) Oon niin ilonen teidän puolesta, teidän meno on ihan superia!!
    Mulla on kyllä jo hurja polte estetunnille, mutta oli kiva harjoitella silti eilen ihan peruskoulua lisäysten muodossa- ne on mun lempparipuuhaa ja ihan superhauska tunti oli! :)

    Tiedätkö yhtään milloin kisaat seuraavan kerran ja missä päin?:) Olisi niin huippua nähdä teidät livenä!

    -Siiri
    siirixo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! Ihana, kun joku uskaltaa olla aidosti ilonen jonkun puolesta, tollasia kaivataan!!
      Jeps, tsemppiä!

      Seuraavat kisat on tänä viikonloppuna Ypäjällä. Hyppään lauantaina 120cm Juniorisarjan ja 130cm avoimen ja sunnuntaina 125cm juniori GP:n. :)

      Poista
    2. Tsemppiä niihin, olkaa parhaita! :)

      Poista
    3. Upeat! Todella kivannäköistä! Ja onneq kisoihin :)
      my-life-as-horses.blogspot.fi

      Poista
  2. Ei kyllä voi taaskaan muuta kuin ihailla teidän menoa :o ootte kehittyny huimasti ! Hyvä postaus oli taas & tsemppiä viikonlopun kisoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! Ollaankin kyllä tehty töitä hikipäässä! :D

      Poista
  3. Aika makeet noi vikat hypyt! :) Ai että tekee mieli ite hyppäämään kunnolla, kouluhepalla kun ei ihan hypätä mitä vaan ;)
    http://ratsastuskouluoppilaantarinat.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Vautsi, teidän menoa on kyllä aina vaan niin kiva katsoa ja tunnutte koko ajan vain kehittyvän hirmuista vauhtia eteenpäin! Tsemppiä tuleviin kisoihin! :)

    http://momoona.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Mun poneil ei oo ikinä ollu hikkaa . En oo ees ikinä kuullu että hevosella vois olla hikka XDD
    Nyt oon menny tosi paljo puomi tehtävii (kaks puomii mis on 14m väli, puomien keskelle voltti sisäänpäin takas linjalle ja puomi eli siis puomi voltti puomi vähä epäselkeesti selitetty :D ja myös sit volttii enne oon ottanu seis ja peruuttanut pari askelta ja suoraa laukka ja sit voltti ja sit puomi eli iha sama homma mut pysähdys+ peruutus vaa sinne välii. Ja oon menny nyt viime aikoina erillaisii jumppasarjoja mm. innareit, este puomi este puomi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah en minäkään :D
      Ei yhtään epäselkeesti! Tollaset harjotukset on tosi jees!! :)

      Poista
  6. Upeeta duunia oot tehnyt Bellan kanssa, törmäillään ypäjällä :)!

    VastaaPoista
  7. Vautsi! Hyppääpä Bella hienosyi! Ei näyttäny olevan mitään ongelmaa noiden korkeenpien esteiden kAnssa! :)
    Liityin lukiaks.

    http://idaalexa.blogspot.fi/2015/04/ekat-ulkokisat.html?m=1

    VastaaPoista
  8. hyvältä näyttää ja ihania kuvia jälleen ! tsemppiä seuraaville kisaradoille (-:

    VastaaPoista
  9. Sulla on tosi kiva blogi ja upee heppa! Jään seuraamaan:)

    http://megaponi.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  10. Ootte oikeesti niin täydellinen pari, teiän meno näyttää upeelta! Me saatin pieni takapakki kun hevoselle jolla treenaan tuli sydänlihaksen tulehdus, joten en hetkeen sillä treenaa...:( Tsemii kisoihi!:)

    VastaaPoista
  11. Aivan upea ulkoasu, ihanat kuvat ja ihana Bella! Olet kyllä todella taitava ratsastaja, pääset vielä pitkälle, jos treenaat ja kisaat tätä tahtia. Bella on kyllä hieno tamma, pääsette kyllä pitkälle yhdessä, kunhan saatte tasaisia tuloksia ja onnistuneita treenejä (:

    VastaaPoista
  12. ihana ulkoasu, hyvät kuvat ja ratsastat taitavasti !

    VastaaPoista