16.9.2014

HÄMEEN MESTARUUSKILPAILUT!

Heippa!
Viime sunnuntaina käytiin kilpailuja Hämeenkyrössä Hämeen aluemestaruuksista. Paikka oli pieni, söpö ratsastuskoulu.
Kilpailu käytiin pienellä hiekkakentällä Antti Jurvasen suunnittelemilla radoilla. Verryttely tapahtui maneesissa. Kilpailukentän vieressä oli myös pieni alue, missä kaksi ratsukkoa pääsi ottamaan viimeisen pystyn ennen valmistautumisvuoroaan.

Hyppäsin Bellalla 95cm, sillä halusin kilpailla myös tyylimestaruudesta. Radalla oli yksi linja, sarja ja muut olivatkin yksittäisiä.  Rata oli helppo ja korkeudessa ei ainakaan ollut ongelmia! :D

Verryttelyyn pääsi kahdeksaa (8.) ratsukkoa ennen, joten taivuttelin ja väistin takapäätä ennen sinne pääsyä. Maneesissa otin ravia, työskentelin eteen ja kiinni sekä väistätin vielä vähän takapäätä. Laukassa harjoittelin pysähdys/laukka/pysähdys/laukka tehtäviä, jotta Bella lähtee eteen ja nimenomaan tulee takaisin!  Bella toimi kuin ajatus!
Aloitin hyppäämisen pienen pienellä pystyllä, johon tulin hyvin rauhassa. Tätä tulin kaksi kertaa, ennen kuin pystyä nostettiin.   Kauaa ei tarvinnut nostaakaan, kun pysty oli jo metrissä. :P   Siirryimme okserille aluksi pienenä, takaa korkeana sekä tasaisena ja korkeampana. Bella oli niin hyvin avuilla, että päätimme lopettaa siihen! Otimme yhden pystyn vielä pihalla ja siitä sitten radalle.

Radan voitte katsoa alla olevasta kuvasta. :)   Ratsastin Bellalla tosi rauhallisella rytmillä, mutta jollakin esteellä se halusi lähteä kovempaa. Tuomari kommentoi, että "innostuu välillä" ? :D
Keskityin hyviin teihin, katseeseeni sekä istuntaani. Kaikki sujui nappiin ja saimme pisteiksi 16,5.
Kolmannella pisteitä oli 17 ja mielestäni voittajalla 17,5.


₊ Hyvä katse
₊ Kaikin puolin siisti rata
₋ Istuntani ponnistusvaiheessa on  hiukan liian jäykkää. Rentoutusta siis harjoittelemaan!

Toinen luokka alkoi vasta kolmea tuntia myöhemmin, joten laitoin Bellan traileriin odottelemaan. Lähdin numerolla 19.
Matkaa kisa-alueelta hevosalueelle oli reilusti, joten toin Bellan radankävelyä odottelemaan kentälle. Suvi-Tuuli, joka oli taas hevosenhoitajana talutteli Bellaa sillä aikaa, kun minä opiskelin radan muistiin.
Tämä luokka oli siis juniorimestaruus luokka, 110cm tasolla. 
Tein Bellan kanssa samat asiat verryttelyssä, kuin edellisessä luokassa. Neiti oli edelleen superhyvin avuilla! Tällä kertaa paljon kiehuvampi, mutta se vain parantaa tulosta. ;)
Radan voitte katsoa taas alla olevasta kuvasta:





Rata sujui todella hyvin: molemmat vaiheet virheittä! Uusinnassa minulla kävi moka, sillä käänsin esteelle numero 13 liian sisäreunasta ja hyppysuuntani kaartui ulos = en päässyt kääntämään ennen trippeliä, joten jouduin kiertämään sen. Kirkkaampi mitali haalistui, mutta pronssia joka tapauksessa! 
Videolta voitte nauttia uusinnasta alkaen JurvasAntin selostusta! :D
++ supervalmentaja Mialle pisteet!



Voin sanoa, että hypnoosista on ollut paljon apua minulle! Batelta minulle jäi pelko erikoisesteisiin ja kieltokuvat päälle: enään ei mitään!
Jos jollain on jotain ongelmia päässä ratsastuksen kannalta, kommentoikaa tai tulkaa jutulle! Hypnoosi auttaa! :)

MITÄ MIELTÄ OLET POSTAUKSESTANI?
MITÄ MESTARUUSLUOKKIA SINÄ OLET HYPÄNNYT?
JOS OLET HYPÄNNYT TYYLILUOKKIA, MITEN NE OVAT MENNEET?
(olen saanut nyt vasta vastattua teiltä tulleisiin kommentteihin, mutta jatkossa tulevat nopeammin!)
MUISTA SIIS KOMMENTOIDA JA LINKATA BLOGISI! 






13 kommenttia :

  1. Kiva postaus! Kivaa et oli videoitakin radoista! :)
    www.everyweekwithme.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Haha huikee toi videon selostus! :DD ihanan piristävä.

    Onnea mestaruusmitalista!

    VastaaPoista
  3. Hienot radat ja paljon onnea sijoituksista! Videoita on aina kiva katsoa!
    + Selostajan mukanaeläytyminen oli aivan huippua, tuli pidäteltyä täällä naurua aika lailla :D

    VastaaPoista
  4. Mikä ihmeen hypnoosi??? :O mäki tarttisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin hypnotisoijalla juyttelemassa jännityksestä ja rentoudesta! :D voit kysyä vaikka lisää facebookissa :)

      Poista
  5. Vautsi mitä menoa! Huippuhienosti hypitte! :-) hurjasti onnea!

    inkajasomashetu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Mulla on jonkin sortin kammo esteiden korkeuksia kohtaan. 90 sujuu hyvin, mutta metri... mulle vaan iskee hirvee paniikki ja ratsastan tooosi huonot paikat! Onneksi heppa, jolla ratsastan, antaa mun virheet anteeksi (: miten pääsen eroon tästä "rimakauhusta"?

    VastaaPoista