11.9.2014

HARJA HULMUTEN KOHTI ONNISTUMISIA


Heippa!
Eilen oli siis perinteiseen tapaan Mian estevalmennus. Tunnit alkoivat puoli tuntia myöhässä, joten minulla ei ollut niin kiire laittaa Bellaa.
Viikonloppuna oli siis puomien maalaustalkoot, eli kaikki laitettiin uusiksi: värit, uusia esteitä sekä johteita. Moni hevonen oli järkyttynyt, kuten myös Bella.  Tein voltteja sekä kaikenmoisia kiemuroita esteiden ympärille.
Aloitimme tunnin puomeilla laukassa. Teimme ensin isoa ympyrää laukaten kolmen maapuomin yli. Myöhemmin tehtiin yksin yhdistäen puomit pienelle voltille. Minulla oli aluksi ongelmia tajuta missä kohdassa käänsin. Myöhemmin kuitenkin tajusin kääntää koko ajan, jotta pysyn pyöreällä ympyrällä.

Aloitimme tekemään estetehtäviä edelleen hyödyntäen puomeja.
1 puomit vasemmasta kierroksesta, pysäytys
2 laukannosto ja jatkaen pienelle pystylle, pysäytys

Teimme muutaman kerran näin, mutta jatkoimme tehtävää:
3 pysäytyksen jälkeen nostetaan uusi laukka kaarre oikealle ja pysty
4 käännös vasemmalle ja ensimmäinen pysty takaisin päin, pysäytys
5 puomit vielä takaisin päin

Bella ei halunnut ensimmäisellä kerralla mennä ´pelottavien esteiden´ luokse, mutta komensin kerran ja tamma lähti kulkemaan! :D
B  oli oikein hyvin avuilla!
Viimeisenä tehtävänä ennen rataa hypättin:
1 puomit, ei pysähdystä
2 pysty, pysähdys
3 pysty, pysähdys ja käännös oikealle
4 laukannosto ja okseri diagonaalilla ja jatketaan vasemmalle
5 okseri vasemmasta kierroksesta diagonaalilla

Bella oli todella hyvä!




Rata oli otettu Helsinki International Horse Showsta suoraan.

1. Pysty lyhyellä sivulla oikeasta kierroksesta..
2. Okseri diagonaalilla oikeasta kierroksesta.
3. Okseri diagonaalilla vasemmasta kierroksesta.
4. Pysty-pysty sarja oikeasta
5. Viisi laukkaa hiukan kiinni ottaen kaarella
6  Yksittäinen pysty oikeasta, suunta muuttuu vasempaan
Tämän esteen jälkeen piti jatkaa hyvin kulmaan, jotta saan tarkalleen suoran etäisyyden seuraavalle esteelle. Tältä alkoi radan vaikeimmat kohdat.
7 pysty
8 vasemmasta kierroksestqa erittäin pieneltä tieltä, kulmasta ulos laukaten okseri, jolta neljä oikeasti eteen seuraavalle
9 okseri
10 kapea lankkupysty vasemmasta
11 kulman jälkeen oikeasta kierroksesta pysty, jolta katse kääntää heti seuraavalle
12 viimeinen pysty kohti kulmaa

Bella tosiaan kiehui! Neiti oli taas niin innoissaan menossa!
Ainut moka, minkä tein ensimmäisellä radalla oli, kun ohjasin kapealle esteelle ihan jonnekin muualle. Bella kieltäytyi, sillä olisimme menneet muuten päin toista okseria esteen takana!
Mian nosti seuraavalle radalle esteitä ja tulin uudestaan. Bella hyppäsi todella hyvin ja suoritimme kaikki esteet virheittä!



Innolla viikonloppuna taas kilpailuihin Hämeenkyröön mestaruuskisoihin hyppäämään tyyli- sekä juniorimestaruus! :)

MUISTAHAN TAAS KOMMENTOIDA, NIIN SAAT KOMMENTIN ITSELLESI!

MITÄ MIELTÄ OLET POSTAUKSESTANI?
ONKO TEIDÄN HEPAT OLLEET JOSKUS JÄNNITTYINEITÄ UUSISTA ESTEISTÄ?
JOS SINULLA ON BLOGISSASI VALMENNUSVIDEOITA NIIN LINKKAA!

29 kommenttia :

  1. Kiva blogi :) liityin lukijaksi! hulmuharjat.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus ja hyppäätte kyllä ihan sika hyvin!! :)

    http://mimmijavuoksi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Tosi kivannäköistä menoa, ja näitä videoita on ihan super katsoa ja saada vinkkejä omaankin työskentelyyn :)
    Haluaisin kysyä että onko jotain syytä miksi jäit sarjan B-osalla niin pystyyn istumaan? Siksikö että saat Bellan pidettyä hanskassa seuraavalle esteelle? Ihan puhtaasta mielenkiinnosta kysyn koska muissa hypyissä olit tosi hyvin mukana!

    Tsemppiä kisoihin, toivottavasti menee hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Olin pystyssä, sillä tiesin seuraavan välin olevan muutenkin ahdas ja Bella oli vielä miljoonasti menossa. Kun olen pystyssä vähän, esteen jälkeen en ole kaulalla vaan pääsen pitämään suusta vastaan :) Toivottavasti tajusit selitykseni :D

      Kiitos paljon ja kiva kun saat jotain irti! :)

      Poista
  4. Ihana kun B on niin menossa !:3 meette tosi hyvin ja ridaat myös sika hyvin ;) Kiva postaus.

    hepatjaponit.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Hienot heebot! ;) mua jäi vaan vähän häiritsemään toi tekstin alleviivaus, kun siitä ei oikeen saa selvää! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules löörelööre hanki lasit

      Eivaa joojoo korjaan asian ;)

      Poista
  6. Tämän ei ole tarkoitus loukata. Mutta kun pidätät Bellaa laukassa, sun selkä jää aika taakse, mistä taas automaattisesti seuraa se, että sun lantio pukkaa hevosta liikkumaan. Näin siis istuntasi pyytää osin eteenpäin, mutta jarrutat kädellä. Mutta jos korjaisit tuota vain pikku riikkisen, Bella saattaisi tulla nopeammin takaisin ja olla kuuliaisempi jarruttaessa. Eiväthän huippuratsastajatkaan (MM) ahtaissa väleissä sun muissa pidä selkää takana kun pidättävät ja lyhentävät.
    Kiva kun olet saanut Bellan toimimaan kuitenkin kanssasi jo noin hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tän ongelman! :/ itse puhunkin siitä aina mutta minulleo opetettiin tiuo Baten kanssa ja sitä tapaa ei heti saa kitkettyä pois...
      Mä en olekaan mm tasolla vaan treenaan omalla tasollani... :)

      Poista
  7. Kiva postaus ja hyvin menette. Bellis on todella hieno.

    VastaaPoista
  8. Siistin näköstä menoa, ootte kehittyny hurjasti! :)
    http://juulijaponit.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Sun postaukset on aina niin kivoja lukea,positiivisiä ja hyvin kirjoitettuja! Ootte tosi hyvä pari Bellan kanssa :))
    iddas.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Ihanaa katsottavaa teidän meno ! Hyvin meette!
    Ja Ellan kanssa ei ikinä meillä ole ollut uusien esteitten kanssa onneks ongelmia eikä muutenkaa erikoisesteitten kanssa :) Mutta uutta postausta munki blogissa http://anzeelika-a.blogspot.fi/2014/09/paras-heppa.html ;)

    VastaaPoista
  11. Tosi siistiä menoa, oot kyllä tosi hyvä ratsastaja :)!

    http://lotanhevoselamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Kaunis ulkoasu! ja kivoja postauksia :)

    VastaaPoista
  13. Kiva postaus ja ihana hevonen <3 oon jo seuraillu sun blogia jonkin aikaa :)

    VastaaPoista
  14. Tykkäsin todella paljon! Sinulla ja Bellalla näytti menevän todella hyvin. Tallillamme ei ole pitkään aikaan ollut uusia puomeja tai esteitä. 2/2 videon meno näytti kyllä hurjalta :D Olen seurannut sinun blogiasi jo pitempään anonyymina mutta nyt tuli todella liityttyä lukijaksi.

    ellanhevoset.blogspot.fi

    VastaaPoista