27.9.2013

Te arvoisat 285 lukijaa ja Mian valmennusta!

Teitä lukijoita on tullut huima määrä, kiitos!! :)
Minun piti kuvata videopostaus ja kertoa Mian eilisestä valmennuksesta, mutta en ole kerennyt. Olimme kotona vasta 22.30 ja tänään suoraan koulusta MP:lle... mutta voisin kuvata sen vaikka seuraavan kerran!

Batella oli todella paljon energiaa. Teimme alkuverkaksi työskentelyä puomeilla. Välissä oli tarkoitus pysäyttää. Kuten videolta huomaan, B on todella epätasainen. Ravissa oli siis ensin 4 puomia ja sitten 2 puomia pidemmillä väleillä. Tulin vuorotellen vasemmasta ja sitten oikeasta kierroksesta.
Seuraavana tehtävänä tulin ravissa 4 puomia, jolta nostin aina sen laukan, mihin suuntaan olin menossa. Laukannostot ovat meille aika helppoja, joten siinä ei ollut ongelmaa. Bate oli vain todella vahva.
Myöhemmin tulin molemmat puomit laukassa. Väliin piti tehdä 4 laukkaa. Alussa se tuntui todella vaikealta, mutta loppua kohden saatiin jopa 3 ja 5 laukkaa. 2 puomilinjalta tultiin vasemmassa kierroksessa diagonaalilla puomi-kavaletti, jolta kolme, neljä tai viisi laukkaa ja pieni pysty. Tämä oli helpompi laukka, joten väliin 5 ei ollut ongelma ja laukka lyhennettynä ei levinnyt eikä hajonnut.

Tämän jälkeen tultiin toisinpäin puomilinja. Viimeinen oli muutettu ristikko-okseriksi. Tätä este tyyppiä en ole koskaan hypännyt Bonaparten kanssa. Eli selvennän, 2 ristikkoa oli koottu.
Tämä väli tultiin neljällä laukalla. Kun annoin reilusti tilaa hyppyyn, niin tuli todella mageet pomput!
Videolla ei ole kaikkia, sillä äidillä oli joku juttu.
Ristikko-okserilta tultiin toinen linja toisesta suunnasta. Pystyn jälkeen piti tehdä 3 laukkaa ja kavaletti-puomi. Tässä ei ollut kauheita ongelmia, kun sai tarpeeksi hyvin hevosen kuuntelemaan esteen jälkeen.

Sitten tulimme radan. Rata alkoi vasemmasta kierroksesta okerilla. Siitä oikeaan kierrokseen ja kulman läpi okeri, jolta 4 sujuvaa laukkaa valkoinen pysty. Sitten oli tämä ristikko-okseri, jonka päät oli nostettu melkein tolppien päähän. Vasemmasta kierroksesta seuraavana 1 askeleen sarja. Sarjan jälkeen käännös diagonaalille ja pysty. Kavaletti ja puomi siirrettiin pois. Ruskea okeri kulman läpi oli seuraavana, jolta kaarella sujuva 4 laukkaa ja kohti Baten pelottavaa kulmaa pysty. Viimeisenä lyhyensivun keskellä oli pysty.

Ensimmäinen rata oli mielestäni sähläämistä. Bate säikähti kulmaa, joten päätin tehdä voltin. Istuntani ei ollut paras, mutta hevonen hyppäsi!  Minulle ehkä vaikeinta on vasenkätisenä oikeasta kierroksesta ponnistuspaikan löytäminen. Nypin hevosen yleensä liian lähelle ja peli on menetetty. Nyt muistin laukata kulman läpi ja jo onnistui!
Toinen rata oli mielestäni paljon parempi. Se oli 120cm korkeudella.

Varoitus! KUVAT OVAT TODELLA HUONOLAATUISIA, SILLÄ OTETTU VIDEOLTA JA VIDEOLLA OLI ZOOMI PÄÄLLÄ!






4 kommenttia :