Heippa kaikki!
Olen käynyt nyt yhteensä kolme kertaa ratsastamassa Batella ja nyt olisi vuoro kertoa niistä. Ensimmäisen kerran kävin perjantaina, jolloin menin pääasiassa sileetä ja tutustuin hevosen uuteen tekniikkaan. Lopuksi otimme muutamat hypyt.
Kun istuin hevosen selkään, se oli jo aivan uutta. Otin ohjat käteen kevyesti ja taivuttelin. Bate on tullut todella paljon notkeammaksi ja pitää jo päätä oikeassa suhteessa.
Ravissa taivuttelin päätä sisään ja ulos sekä tein temmonvaihteluita. Susanna ihmetteli, miten voin ratsastaa työskentelyravia näin hitaasti. Noh, nyt laitettiin sitten uusi moottori minulle ja kaikki alkoi sujua. Laukassa Bate oli kehittynyt tosi paljon!
Hypyt aloitimme jumppalinjalla, johon tulin ravissa. Tämän harjoituksen tarkoituksena oli saada hypyistä teräviä ja laadukkaita. Tätä kannattaa kokeilla, jos teillä jollain on hevonen, jonka haluatte hyppäävän terävämmin! Lopussa tulin vielä pienen radan.
(laittakaa laatu täysille, kaikissa videoissa niin näkyy paremmin)
Seuraava kerta, kun ratsastin oli maanantai. Susanna ratsasti ensin Batea hetken ja totesi muutaman kerroksen jälkeen että siinä ei ole enää mitään vikaa, vaan se on valmis. Hyppäsin selkään ja aloitin taas napakalla työskentelyravilla. Asetin päätä sisälle ja ulos. Bate oli todella tasainen ja kevyt kädelle. Susanna sanoi, että Bate on rakeenteeltaan matala, eli tykkää pitää pään korkeaa niskaa hiukan alempana. Se ei kuulemma haittaa, kuhan se on rento. Eihän hevosen rakennetta voi millään tavalla muuttaa. Työskentelin taas laukassa tuttuun tapaan ja hyppäsimme tämän jälkeen muutaman kerran jumppalinjaa.
Sitten tulin pienen radan. Se sujui hyvin, mutta minun pitää rentouttaa käsi ennen estettä. Nyt on enää pientä viilausta, että hevosen ja ratsastajan yhteistyö on sata prosenttista.
Viimeiseksi Susanna halusi, että teen kääntämisharjoituksia. Hyppäsin jumppalinjan viimeisen okserin vinoon, käänsin oikealle, tulin muurin ja sitten toisen jumppalinjan keskimmäisen osan lankun vinoon. Tämä harjoitus sujui hyvin, mutta minun pitää enemmän rentoutua. Batella ei kuulemma tarvitse käyttää martingaalia, sillä kaikki häiritsevät tekijät postetaan.
Ratsastin myös eilen, estevalmennuksessa. Aloitimme työskentelyn ravipuomeilla, joissa minun piti olla todella tarkka, ettei Bate nojaa vasenta pohjetta vasten. Harjoitus meni todella hyvin meiltä. Puomien jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin lyhyelle sivulle ja siirryttiin raviin puomeille.
Hyppääminen aloitettiin taas jumppalinjalla. Susanna sanoi, että ennen hyppäämistä Batelle on tosi hyvä tehdä jumppalinjaa. Sitten tulimme pätkiä radasta ensin pienillä esteillä. Viimeiseksi tulin muutaman pätkän uudestaan. Esteet olivat tosi pieniä, mutta eihän se korkeus katso.
Ratsastin myös eilen, estevalmennuksessa. Aloitimme työskentelyn ravipuomeilla, joissa minun piti olla todella tarkka, ettei Bate nojaa vasenta pohjetta vasten. Harjoitus meni todella hyvin meiltä. Puomien jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin lyhyelle sivulle ja siirryttiin raviin puomeille.
Hyppääminen aloitettiin taas jumppalinjalla. Susanna sanoi, että ennen hyppäämistä Batelle on tosi hyvä tehdä jumppalinjaa. Sitten tulimme pätkiä radasta ensin pienillä esteillä. Viimeiseksi tulin muutaman pätkän uudestaan. Esteet olivat tosi pieniä, mutta eihän se korkeus katso.
En tietenkään ole mikään ammattilainen, eikä videosta voi kaikkea yksityiskohtia huomata jne. Minusta Bate on reippaasti etupainoinen ja kulkee pitkässä muodossa, itse ratsastaisin sen ensin ylös ja lyhyeksi, ja sitten vasta nenää alas.
VastaaPoistaHevonen on rakeenteeltaan matala ja juttelimme tästä asiasta viimeksi eilen Susannan kanssa. Päätimme, että mielummin ratsastan pidemmällä ohjalla, sillä sen rakennetta ei voi muuttaa. Ja hevoseni ei ole etupainoinen, jos olisi niin Susanna olisi senkin huomauttanut.
PoistaJoo huomaa että et oo ammattilainen! Luuletko että Rosanne ei tekis just niinku sille sanotaan? Se on ahkera ja nöyrä. Ja se varmasti kirjoittaisi siitä jos bate olisi etupainoinen?
PoistaUpee postaus! Bate on upee hevonen ja ratsastat tosi coolisti!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaSamaa mieltä! Bate ei ole ainut hevonen, joka on tuon rakenteinen! Tiedän monta huippuhevosta samanlaista! :) Anot on tyhmiä kun ei tuu nimellä! Ei sillä en mäkään tuuXD
VastaaPoistaHahah :D
PoistaMitkä housut noi ekassa videossa olevat on? :O en oo nähny niitä sulla ennen.
VastaaPoistaRatsastat tosi hienosti :)
Christina Sportin, jotka ostin tässä viikko sitten :)
PoistaJa kiitos paljon!
Kuvaa MyDay huomisista kisoista?! PLIIS! Tykkään sun blogista tosi paljon, omista se mulle! ♥
VastaaPoistaAjattelin kuvatakkin huomenna mydayta :) kiitos!
PoistaVoiko sulle tulla juttelemaan kikissä tai whatsapissa?
VastaaPoistaVoi, ihan kuka vaan :)
PoistaRatsastat tosi upeesti!
VastaaPoistaTsemppiä paljon kisoihin!! Aiotko tehdä nopeat ja sijoitusradat? :)
Kiitos!
PoistaTarkoituksena on ratsastaa siisti rata, ei aikaa tai rusetin perässä. :)
kuin bate susannalla oli? hienosti se oli muuttunu siellä :)
VastaaPoistaNo me haluttiin siitä helpompaa. Nyt se on tullut notkeaksi ja todella kivaksi sileelle! :) Hyppäämisessä ei ole ongelmia :) Tämän takia jätettiin Ruilan kv kisatkin välistä ja se oli kyllä hyvä päätös! Kiitos, niin on!
PoistaIhan hyvältä näyttää!
VastaaPoistaMeillä hevonen ei ennen ollut kovin varovainen, vaan silloin tällöin tuli ihan turhia pudotuksia. Hevonen oli muutenkin vähän löysä, eikä imenyt toivotulla tavalla esteelle. Tähän auttoi sitten todella paljon jumppien hyppääminen. Parin viikon ajan hypättiin jumppia (siis 2 kertaa viikossa) ja hevonen oli aivan erilainen ja hyyvin varovainen, eikä koske enää laisinkaan puomeihin.
Kiitos!
PoistaJep, aika käteviä noi! :)
Kuka susanna tuo on tai mikä sukunimi? :)
VastaaPoistaSusanna Rautanen :---)
PoistaTuleeko Bate vielä teille vai myyttekö sen? :)
VastaaPoistaTulee meille,mutta jos joku haluaa sitä tulla kokeilemaan ostomielessä niin myydään :---)
PoistaOon näköjään vissiin vähän jäänyt jälkeen, kun en tiennyt ees et Bage on lähtenyt koulutukseen! :D tosi fiksu päätös oli mennä tuonne sen sijaan että oisitte menneet kisoihin, varsinkin kun on ollut yhteistyössä välillä ongelmia! :)
VastaaPoistaPs. Harmi kun laitat nykyään valmennusvideoihinkin musiikin, niin ei kuule valmentajan kommentteja.. niistä, kun näin lukijana oppii parhaiten itsekin ja saa blogista enemmän irti ;)
Hahah jep!
VastaaPoistaLaitan musiikin, sillä valmentajat eivät halua äänensä kuulua.Tiedäthän, maksamme opetuksesta ja blogin lukijat eivät :)