4.3.2015

Tultiin ja voitettiin

Moikka!  Sunnuntaina kilpailtiin Ypäjällä  Horze Arctic Showssa!  Kilpailut olivat 3 -tason vaativat kilpailut.  Tämä vastaa siis vanhan kilpailujärjestelmän mukaan kansallista tasoa.   Hyppäsin Juniorisarjan ensimmäisen osakilpailun, mitä sponsoroi Pegasos Hevosmatkat. Sarja alkoi 115cm tasolta.   Aamulla sai nukkua pitkään, sillä luokkani alkoi kello 15:50.  Minä olin 12 lähtijä, joten radankävelyn jälkeen juoksin Bellan luokse verryttelyhalliin verryttelemään.   Onneksi viritin Bellan edellisenä päivänä hyvin, sillä kerkesin mennä muutaman kierroksen ravia, vähän laukkaa ja heti jo pystylle.  Kävelin Karin kanssa radan ja hän tuli auttamaan myös verryttelyyn!  Verryttelyssä Bella teki varsinkin okserille sellaisia hyppyjä, että vau!

Radan arvostelu oli 367.1  eli kilpailu kahdessa vaiheessa. Perusradalla esteitä oli kahdeksan ja uusinnassa viisi.    Ennen rataa odotellessani odotusalueella minulle iski kauhea jännitys. Yritin hengittää syvään ja rauhoittua, radalle päästyäni valmistautumaan jännitys unohtui.  Bella tuntui esteitä kierrellessäni varmalta ja asiantuntevalta. Kaikki oli kunnossa.  


Radalla Bella oli todella innoissaan. Minä riipuin kyydissä ja yritin jarruttaa väliin.  Etäisyyteni jokaiselle esteelle osuivat nappiin, jokaiseen jäi hyvin tilaa!  Olen myös kiinnittänyt huomiota nyt käsiini niin, että ennen estettä rentoutan käteni.  Nopeimmalla perusradan ajalla jatkoimme uusintaan ja Bella meni lujaa!!  Olen todella tyytyväinen itseeni uusintaradan perusteella. Jokaiselle esteelle annoin sujua, enkä nyppinyt.  10. este oli okseri, jolta jatkettiin kaarevasti maneesin seinällä olevalle sarjalle. Bella tuli todella lujaa okserilta ulos ja muistan, kuinka radalla ajattelin  "ei helv**** mä en pääse tuolta hengissä ellen mä nyt jarruta".  Minä jarrutin ja jouduin jopa ottamaan ihan kunnolla kiinni.  Sarja oli okseri-pysty. Okserille hyppy tuli ehkä hiukan lähelle, joten jostain aivolohkosta tajusin hoksata jäädä valmiusasentoon seuraavalle pystylle.  Tätä mm Korhosen Pete kehui. Pete kehui myös, että osaan ratsastaa Bellaa tosi hyvin; kun nään, että nyt pitää ottaa kiinni, otan kunnolla ja teen sen. Kun pitää ratsastaa eteen, teen sen ajoissa ja loppuun saakka kunnolla.  
Myös monet ihmiset ovat tulleet kyselemään minultaBellasta "Onko tämä se Urena L muka? Ei voi olla totta! En ole ikinä nähnyt sen menevän noin hyvin!"
Pete kertoi myös, että kun esteet ovat 20 cm korkeammat, pääsen jo ratsastamaan Bellaa eteen, eikä minun tarvitse vain jarruttaa.  Pienet esteet eivät jarruta yhtään.. :D

Radan viimeiselle esteelle minulle tuli ongelmia; muistan, kun pohdin sitä lähestyessä "sahaanko pohjaan vai annanko painaa täysillä tasapainossa ja toivoa parasta"   Toivoin parasta.  Etäisyys oli vähän ihanne-etäisyyttä muutaman sentin kaukana, mutta kun Bellalla oli vauhtia, niin se ei haitannut.    Voittajana maaliin!!   

Tässä kuvaa sarjan A-osalta 
Perusradan viimeisen okserin päällä katse kaartaa pystylle, jonka hyppäsin vinoon. Katse on tosi tärkeä, että hyppäät varmasti tasapainossa ja keskeltä.
En voi vieläkään uskoa, että ensimmäisissä kilpailuissani, joissa oli tavoite päästä edes maaliin, voitin!  Tästä sain luultavasti pisteitä sarjaan ja ruusukkeen lisäksi 100 euroa rikkaampana!  Saimpahan lähtömaksut takaisin ja vähän plussaa! :)

Tässä oma lempparikuvani 10. okserilta, jolta jatkettiin sarjalle. :)

Mitä mieltä olit?
Oletko sinä aloittnut jo kilpailemisen tänä vuonna?
Milloin ja missä ovat/olivat ensimmäiset kilpailusi?
Oletko sinä käynyt ikinä Ypäjällä?
kommentti kommentista, kiitos jos vastaat!

25 kommenttia :

  1. Kaks viikkoo on mun kauden avaukseen tallin omissa kisoissa jos ei satu mitään ihmeitä :) en olekaan kisannut sitten talven 2013! Hieman jännittää, mutta eiköhän ne hyvin mene :)
    Ypäjälle olen halunnut jo monta kertaa, varsinkin kesällä katsomaan kisoja, mutten ole päässyt välimatkan takia. Ehkä tänä kesänä kun on ajokortti! :)
    Jatkakaahan voitokkaasti, tsemppaan teitä kovasti! :)

    -Siiri
    siirixo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee varmasti hyvin älä ressaa! :)
      Kiitos paljon!!! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia & kiva että radasta myös video! :) Ootte kyllä hieno pari, näin kouluratsastajan silmissä :D
    Mulla itellä ois lauantaina kauden ekat kisat, koulupuolella :D

    oma blogi --> www.viksujasenja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kun tykkäsit!! :)
      Tsemppiä!

      Poista
  3. Vau, hyvä te! Itellä on tänä vuonna ollut yhdet tallin omat estekisat, joista puhdas rata. :) Tsemppiä teille jatkoon! :)
    http://kaislajaluna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Hieno suoritus teiltä! Tosi hyvä juttu, että saitte sellaisen suorituksen mistä voi olla jälkeenpäin ylpeä. Tosi kivoja kuvia muuten. :)

    Aloitin oman kisakauteni jo tuossa helmikuun alussa. Tosiaankin vain pieniä esteluokkia mentiin, koska ratsastuskoulun hevosella kilpailen. Estekausi on siis minun osalta avattu, mutta koulupuolen avausta joudun odottamaan vielä pari viikkoa. Saa nähdä millaisia suorituksia saadaan, kun ollaan nyt oltu vähän hakoteillä tämän mun ja Karon yhteistyön suhteen. :)

    Liityin lukijaksi, koska sun blogi on tosi kiva ja tykkään tosi paljon lukea blogeja, joissa kerrotaan hieman korkeamman tason kilpailuista ja treenaamisesta. Stemppiä sulle tulevaan kauteen! Toivottavasti sulla ja Bellalla menee jatkossakin yhtä hyvin kuin nyt! :))

    http://riding-mylifestyle.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Waaau, meette niin hienosti! Oli tosi mukava nähdä rata myös videolta. Itse en ole vielä kisakautta avannut, mutta kisoja luvassa kyllä on :) Ypäjä on mahtava paikka, ja pitäisi taas joskus joitain kilpailuja katsomaan.

    Kevyessaistunnassa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :)
      Tsemppiä tulevaan!

      Ypäjä on juu kilpailumielessä tosi hyvä :---)

      Poista
  6. Onnea! :)
    Itsellä oli pari viikkoa sitten kauden avaus, tosin koulukisat.. :D Vaihtelu virkistää.
    Mä en oo koskaa käyny Ypäjällä, koska meiltä on sinne joku 7-8 tunnin ajomatka.. :D Mutta tällä kaudella käyn ku alan kirtää koko Suomen kansallisia kisoja :)

    VastaaPoista
  7. Wau! Tosi hieno rata! Ihanaa että jaksat kirjottaa myös noin pitkästi tuosta radan kulusta ja ajatuksista! Ite en oo vielä käynyt missään kisoissa, kun poni on sen verran uusi tuttavuus ja ei ole vielä kisakunnossa. Tarkoitus olisi kyllä käydä lähiaikoina joissain pikkukisoissa hyppäämässä joku miniluokka. Ypäjällä en oo koskaan päässyt käymään, kun on niin kaukana. :)

    http://lifeconfirms.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Ihan mahtavaa ! Oot kehittyny ihan huimasti Bellan kanssa :) Onnea voitosta !:)

    VastaaPoista
  9. Vautsi meettepä hienosti! Meillä ei ole vielä kisoja ollut, mutta tulevana viikonloppuna on koulukilpailut joilla aloitamme kauden. Saapi nähä saadaanko edes hyväksyttyä kun viime aikojen treenit ovat menneet vähän penkin alle. En ole koskaan käynyt ypäjällä kun näin pohjoisessa asun, olisi kiva kyllä joskus käydä. :)

    http://annijabrygg.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Upee rata, Bella on ihan täpinöissä:D
    Oon alottanu kauden kotitallin kisoissa, ja kans voitin ja toises luokas toiseks;) Mutta onpaha ollu hyvät kaudenavaukset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Bella on aina ihan liekeissä :D Ihana kun se jaksaa aina töhöttää :3
      Oi, hienoa! Tsemppiä jatkoon!

      Poista
  11. Todella hieno rata! Olette kyllä kehittyneet molemmat ihan hirveästi! :-)

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia ja onnea voitosta!! :-)

    VastaaPoista
  13. Ratsastit (taas kerran) tosi hyvin, onnea voitosta! Minä starttaan tällä kaudella ensimmäistä kertaa 14.3 ratsastuskoulun hevosella koulua ja omallani 29.3 esteitä :) Ekat kisat mihin yhdessä päästään, jos tälläkään kertaa perille asti selvitään. Lastausongelman vuoksi parit kisat jääneet välistä...

    VastaaPoista
  14. Wau! Upea suoritus! Sujuvan näköinen ja siisti rata. Onnea voitosta! :)

    VastaaPoista
  15. Kyllä sä vaan osaat ratsastaa super hyvin ei voi muuta kun ihailla. En ole aloittanut itse vielä kisakautta, mutta eiköhän sekin kohta. Stressaan yleensä silloin jo kun tulee kilpailu kutsu niin en pysty osallistumaan sillä pelkään että ne kisat menee pieleen ja kaikki rupeaa nauramaan ja unohdan koko radan? Mikä avuksi?

    http://hiljaisuuttavaalienjakaivaten.blogspot.fi

    VastaaPoista