27.10.2013

Estevalmennus Bonapartella ja estekisareenit Körmyn kanssa

Moikka!
Minulle hommattiin asuntovaunu muutama päivä sitten, joten siellä aion asustella jatkossa, kun olen MPllä! Se on todella iso. Se on normaalia pidempi, joten minulla on ainakin tilaa asua! Äiti ja iskä kävivät hakemassa sen Keminmaalta, Lapista. Sinne ajoi 5 tuntia suuntaansa, joten ei onneksi tyhjin käsin tultu!
________________
Viikonloppu on taas puolessavälissä ja aika menee taas MP:llä. Minulle kuuluu hyvää, samoin hevosille. :)
Perjantaina minulla oli Mian estevalmennus. Kevensimme kierroksen ja aloitimme jo hommat puomeilla.
Jokaisessa välissä takaosaa väistettiin vasemmassa kierroksessa oikealle ja oikeassa vasemmalle.
Väistöt olivat helpommat oikeassa kierroksessa. Hevonen pysyi myös paremmin reitillä ja väisti myös puomin päällä.
Laukassa teimme samalla idealla, mutta emme tehneet väistöja. Volttipuomeille tehtiin 4 laukkaa ja suoralla linjalla 5 lyhyttä.
Seuraavana tehtävänä oli tulla puomi-5 askelta-kavaletti-4 askelta ristikko.
Ensimmäisellä kerralla en saanut kavaletilta ristikolle 4 laukkaa, joten uusin tehtävän. Bonaparte oli todella mukavan tuntuinen jo verkassa ja hevonen alkaa kulkea oikeinpäin!
Tulimme sitten todella pienen korkuisen radan.

1. este oli kavaletti, jolta odotettiin 5 laukkaa ristikolle. Seuraava tehtävä oli tulla kavaletilta okserille neljällä lyhyellä laukalla. Sitten oli puomi-4 laukkaa-kavaletti-3 laukkaa ristikko. Ristikon päät oli nostettu kaikista korkeimmille rei´ille.



pahoittelen näiden kolmen "irvistyskuvan" huonolaatuisuutta, sillä sain juuri ja juuri napattua tälläiset tilannekuvat :)




pahoittelen kuvan huonolaatuisuutta...videolta otettu


Viimeisenä tulimme vielä muutaman esteen isompana:
1. kavaletti, jolta 4 laukkaa
2. pysty (125-130cm)
3. kavaletti, jolta 3 laukkaa
4. okseri (120-125cm)
5. ympäri ja ristikko,kavaletti,puomi linja toisesta suunnasta kolmella ja neljällä laukalla.
Minä olen todella tyytyväinen valmennukseen!

Tänään minä ratsastin Baten ja harjoittelin takaosan väistätystä. Kun maneesissa hyppäsi samaan aikaan eräs toinen, B kuumui kauheasti, joten virkistykseksi tulin muutaman kerran kavalettia sekä puomi/kavaletti kasaa, johon oli kerätty pinoon puomit lanausta varten.

Hyppäsin tänään Körmyllä. Körmy oli vähän hitaampi ja tarkempi tällä kerralla paikoista, kuin viimeksi, mutta suht kelpo suoritus minulta. Hevoselta ei voi vaatia liikoja vielä, sillä se on aloittanut vasta kesällä uransa.
Tein itse muutaman virheen, ja sen huomasi pystyltä okserille tultaessa. Kapealle toi todella typerästi, jonka seurauksena kielto. Tuntui esteelle tullessa, että este vain kapenee ja kapenee ja emme pääse yli ilman, että jäämme kiinni! :D

4 kommenttia :

  1. Katsoppa 6:tta kuvaa Batesta... Mahtavat ohjat eikö?! :D

    Siis ei pahalla, mielestäni tuo kuva vain on niin hauska! :D

    VastaaPoista
  2. Tsemppii! :)
    Sadetakin Suojassa
    http://sadetakinsuojassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista