21.8.2013

Bonaparte yllätti!

Lappeenrannasta tuli myös kuvia! Kaikki ovat 120cm luokasta ensimmäisenä kilpailupäivänä
 
 






Tänään ajattelin tehdä puomiharjoitukset ja Ansku tuli hyppelemään mun kanssa! =)

Aloitin verkkaamisen käynnissä, taivutteluilla ja väistätin takaosaa ulos. Ravissa B tuntui tosi mukavalta. (muuten, paitsi oli vähän hidas) Sitten kun sain sen syttymään niin tein ympyröitä, jolla väistätin taas takaosaa. Kaikki varmaan ihmettelee, että mitä hitsiä toi koko ajan väistättelee, mutta se notkistaa ja on auttanut minua Baten kanssa!
Ravasin 3 puomia, jolta sitten kaarella 1 "yksinäiselle". Tietysti molempiin suuntiin ;)

Laukassa hain ensin sitä eteen ja sitten rupesin työstämään. Kun vertaa laukkaa esim. Epun valmennukseen, se on todella paljon parempaa! (eli kun olen kertonut, että laukka on parantunut paljon, niin nyt se oli vielä parempaa!) Samoite myös oikeaan kierrokseen, joka on ollu aina heikompi :)

Sitten tulin ensin vas. kierroksesta 3 puomia ja siitä sujuva 4 laukkaa kaarella puomi. Tai sitten isommalla kaarella ja takasin otettuna 5 laukkaa.
B oli todella innokas, sillä on hypännyt viimeksi viikko sitten, kun yleensä työstetään puomeilla useasti.
Oikea kierros tuntui myös mukavalta!

Nostimme keskimmäisen kavaletin kannattimille (ihan pieneksi). Myöhemmin kaikki oli ylhäällä.
Äiti videoi vain ihan alkua, joten "parempi" pätkä jäi kuvaamatta, samoin myös kun laitoin "yksinäisen" kavaletin alle aaltolankun maahan. Nykyään Batelle voi laittaa esteen alle tai päälle mitä vaan, eikä se siitä välitä mitään! Tykkään!



23 kommenttia :

  1. kivoja kuvia ja videoita :)

    VastaaPoista
  2. Oon 'stalkkaillut' siun blogia jo pitkän aikaa, ja nyt vihdoin liityin lukijaksi. Bate on ihana ja kapasiteetikas hevonen! Ja muuten, jos sinua kiinnostaa niin löydät blogistani banneripajan josta voit tilata bannerin jos kiinnostaa ja saatan liittyä ihan bannerikisaankin nyt jos vielä ehdin. Jatka bloggailua samaan malliin! :-) inskupinsku-life.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Käyn katsomassa huomenna blogiasi tarkemmin!

      Poista
  3. Oi että,on kyllä taitava hevonen sekä ratsastaja :o enpä oo aijemmin teijän blogiin törmännyt,ihan hyvä että löysin bloginne :) tosi hienot ootte !:) käyks tsekkaa mun blogin ? :http://little-page-of-my-life.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      kiva kun jotkut uskaltautuvat kommentoimaan! :)
      Käyn tarkastelemassa blogiasi huomenna lisää!

      Poista
  4. Kivoja kuvii ja videoita! Mun mielestä saisit ehkä vähän enemmän myödätä esteillä, niin heppa sais venyttää vähän enemmän kaulaa. Ja tää ei sitten ollu mikään valitus, vaan mun mielipide. Mut oon seurannu sun blogia jo tosi pitkään ja mun mielest iha sika kiva blogi!(::

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Annan kyllä hevosen venyttää kaulaa, sen verran mitä tarvitsee, mutta tuossa harjoituksessa oli tarkoitus pitää hevonen koko ajan paketissa ja että on mahdollisimman lyhyenä :)
      Valmentajat ovat kertoneet ja opettaneet minulle tuon istunnan ja sanovat, että se on todella hyvä (:

      Poista
  5. Tosi kiva postaus! Oon ihan yllättyny kuin hyvin ratsastat :O
    http://cia.ponit.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Todella kiva blogi, liityin lukijaksi! Olette mukavan näköinen parivaljakko Baten kanssa :)
    http://kultsukka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Ratsastat ihan älyttömän hyvin ikäseks ! :) Mitä teet un bonabarte myydään ?

    VastaaPoista
  8. Oot ihan älyttömän taitava ikäiseksi!+ ois kiva tutustuu!:)

    VastaaPoista
  9. Miltä kuvasivuilta noi lappeenrannan kuvat on? :) oon ettinyt kauheesti kuvia joka paikasta, mutta en oo löytänyt :( Bate on tosi hieno ja ridaat hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JB-kuvaukselta ostin! Samoin, mäkään en ole löytänyt muualta! :O
      Ja kiitos (:

      Poista
    2. Jee! Kiitti tiedosta! Täytyypä käydä ostamassa kun näyttävät hyvä laatuisilta :)

      Poista
  10. Sulla on tosi mukavan oloinen blogi! Mietin että näytät kamalan tutulta, tai ehkä mieluummin KISATKKISI näyttää tutulle, tuollaisia tuskin on monella? :D Asun itse Laukaassa, joten olen saattanut nähdä sinut joissain kisoissa? Käyn aina katsomassa estekisoja, vaikken itse olisikaan kisaamassa, joten ehkä siellä olen joskus nähnyt sut hyppäämässä :) Kamala romaani, mutta tuli vain mieleen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Jyväskylän seudulla en ole oikein kisannut enkä oikein keskisuomessakaan vaikka täälllä asunkin xd mutta voi olla mahdollista :)

      Poista
    2. Kiitos:)
      Jyväskylän seudulla en ole oikein kisannut enkä oikein keskisuomessakaan vaikka täälllä asunkin xd mutta voi olla mahdollista :)

      Poista